torstai 11. kesäkuuta 2009

Kallelan Knaapin iso nauris

Näin viikkoa ennen Juhannusta ehtii vielä tehdä valmisteluja, mikäli haluaa istuttaa vanhan ajan tyyliin nauriita. Tämän sitkeäkasvuisen juureksen tunsivat jo antiikin kreikkalaiset ja hyvin varhain se levisi ympäri Eurooppaa. Nauris viihtyy myös kylmässä ilmanalassa ja niinpä sitä voidaan kasvattaa jopa Grönlannissa.

Nauriita viljeltiin 1700-luvulla ja tietysti aiemminkin nimenomaan kaskessa. Maanmittari Henricus kirjasi aikoinaan Varsinais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan rajamailta, Suur-Lohjan pitäjästä muistiin seuraavaa;

Vesat ja nuoret puut karsitaan ja hakataan osaksi Juhannuksen aikaan, osaksi syksyllä lehtien ollessa vielä puussa. Vanhat puut ja havupuut on kaadettava jo keväällä. Suurimmat puut otetaan polttopuiksi ja pienet sekä latvukset ja oksat poltetaan kaskessa. Jos arvellaan, että kaski ei plala kovin hyvin vielä seuraavana vuonna, vedetään paikalle puunrunkoja, joita sitten polttamisen aikaan vieritetään pitkin kaskea.

Tätä edellä kuvattua menetelmää sanottiin kaskenvierroksi. Varsinaista kaskenpolttoa tehtiin kolmeen eri aikaan vuodesta. Keväällä luonnollisesti kevätkylvöjä varten, jonka jälkeen seuraava ajankohta oli Juhannuksen tienoilla. Tuolloin voitiin kylvää nauriita ja juuresruista. Viimeinen poltto tapahtui Jaakon päivän tienoilla ja silloin oli vuorossa tavallisen rukiin kylväminen.

Nauris, kuten ohra tai pellava kylvettiin välittömästi polton jälkeen. Nauris erityisesti tuli kylvää heti keskikesän juhlan mentyä. Tästä monikäyttöisestä juureksesta saatiin yleensäkin reilu sato, mutta vuoden 1889 syksyllä Tarvasjoen Kallelan kylän Knaapin tehtiin vähintäänkin Auranmaan ennätys. Silloin nauris oli tosin kylvetty peltomaahan eikä kaskeen. Joka tapauksessa puntari osoitti yhden jättiyksilön kohdalla peräti kolmentoista ja kolmeneljäsosan naulan painoa. Toisin sanoen nauris painoi peräti 5,8 kiloa.


Isäntä, joka 1800-luvun loppuvuosina halusi kylvää rehunaurista, saattoi käydä ostamassa siemenensä Kupittaan Siemenkaupasta, Ossian Gauffinilta. Herra Gauffin oli myöhemmin Kupittaan puutarhakoulun opettajana sekä Turun kaupunginpuutarhurina. Hänen veljensä K. J. Gauffin oli taasen saman viran ensimmäinen haltija Tampereella.

Ossian Gauffiin lupasi turnipsisiemeniensä olevan ”todellista skottlantilaista, warmaan itäwää, monta lajia, 1 mk 30 p naula”. Kun kaskimaat oli jo aikoja sitten poltettu loppuun ja muutettu pelloiksi, unohtui myös juhannuspyhien viettäminen naurikkaita istutellen. Uudet ja tehokkaammat viljelymenetelmät tulivat arkipäiväksi myös Auranmaalla. Naurissato meni vähitellen enemmän ja enemmän karjanrehuksi, mutta pääsipä tuo sitkeä juures valtiollisen instanssinkin ruokalistoille – kuten oheisesta kuvasta näkyy!

torstai 4. kesäkuuta 2009

Juhla Juvalla

Marttilan Kunnallisseura perustettiin vuonna 1888 tarkoituksena "herättää, wirkistyttää ja edistää kristillissiweellistä ja taloudellista elämää waikutuspiirissään sekä myöskin tehokkaasti waikuttaa osanottawaisuutta järjelliseen tule sammuttamiseen, hengen ja omaisuuden pelastamiseen ja hoitoon sattuwissa tulipaloissa."

Elokuun 27. päivänä 1891 mainittu seura järjesti
vuosijuhlansa Tarvasjoen Juvan kartanossa. Tilaisuutta varten kartanon alue oli koristeltu lipuilla ja kokoushuoneeksi oli varustettu tuolloin rakenteilla olleen navetan ylinen. Sinne oli laitettu havuköynnöksiä tuomaan lisää juhlatunnelmaa. Tuolien lisäksi oli pystytetty myös "soma" puhujalava.

Navetan harjalla liehusi tapahtuman ajan seuran nelivärinen lippu, jonka keskellä komeilivat kirjaimet M. K. S. Parissa asuinhuoneessa oli sitten juhlanäyttely ja lisäksi osallistujat pääsivät tutustumaan hevosiin ja nautaeläimiin.

Harmillisesti juhlapäivää edeltävänä yönä satoi rankasti, mutta aamupäivän kuluessa tummat pilvet hajaantuivat ja lopulta sää oli mitä mainion. Sadesää aiheutti kuitenkin sen, että aamulla ei juhlavieraita juurikaan näkynyt täällä Kustaa Armfeltin synnyinkodissa, mutta iltapäivästä olikin jo vilkkaampaa. Kaiken kaikkiaan väkeä on arveltu olleen noin 300 henkeä.

Ensimmäiset kilpailut alkoivat jo aamulla seitsemän aikaan, kun kyntäjät ja ojankaivajat pääsivät työhönsä kivensekaisen liettosaven pariin. Kyntökilpailun voitti vouti Kustaa Mkäinen, kun taas ojaa kaivoi parhaiten torppari Kalliola.

Eläinnäyttelyn puolella kilvassa oli mukana 15 hevosta, kahdeksan sonnia ja hiehoa sekä yksi sika. Hevosissa palkintotuomarit kiinnittivät erityistä huomiota elikon käyttömahdollisuuksista maataloustyössä. Kaikki hevoset saivat kiitosta hoidostaan, mutta kavioiden kunto ei saanut kiitosta yhdenkään eläimen kohdalla. Lopputuloksissa pisimmän korren veti tilallinen Martti. Sonnien puolella parhaimmaksi nähtiin herra Fingerroosin elikko.

Hiehoista ei jaettu lainkaan ensimmäistä palkintoa, mutta sijat kaksi ja kolme menivät molemmat tilanvuokraaja Isotalolle. Ainoasta siasta palkittiin sen omistaja, rouva Suoma Seppälä. Kaikkea muutakin oli juhlavieraille tarjolla ja päivän muita voittajia olivat leskirouva Lindström viljanjalostuksesta, emäntä Mikkola voista, tilallinen Rustimäki heinänsiemenistä.

Miesten ns. puhdetöitä ei ollut lainkaan esillä, sillä tuohon aikaan yleistyneet tehdastuotteet olivat jo vähentäneet käsitöiden tekemistä. Kuitenkin opettaja Seppälä sai ensimmäisen sekä kolmannen palkinnon omista tekeleistään. Naisten käsitöistä parhaimmaksi arvotettiin rekiryijy, jonka oli kutonut talollisentytär Kylänpää. Lasten kilpailusarjassa parhaaksi kurkotti neiti Knaappi Aura Ahlrothin napatessa peräti kaksi seuraavaa sijaa.

Loppupäivä kului hieman vakavammissa merkeissä, kun nimismies Sjöman johdolla pohdittiin tärkeää kysymystä "mitä olisi tehtäwä, että palkolliswäki rupeaisi enemmän säästämään kuin tähän asti?". Jo tuolloin tämän asia yritettiin ratkaista asettamalla erillinen valiokunta sitä pohtimaan.

Aivan lopuksi tarjoiltiin noin sadalle hengelle juhlapäivällinen ja tanssit Marttilan torvisoittokunnan säestämänä. Tilaisuudesta lehteen kirjoitettaessa muistettiin erityisesti mainita, että "ainoastaan wirwoituswesiä oli saatawissa".