Näin viikkoa ennen Juhannusta ehtii vielä tehdä valmisteluja, mikäli haluaa istuttaa vanhan ajan tyyliin nauriita. Tämän sitkeäkasvuisen juureksen tunsivat jo antiikin kreikkalaiset ja hyvin varhain se levisi ympäri Eurooppaa. Nauris viihtyy myös kylmässä ilmanalassa ja niinpä sitä voidaan kasvattaa jopa Grönlannissa.Nauriita viljeltiin 1700-luvulla ja tietysti aiemminkin nimenomaan kaskessa. Maanmittari Henricus kirjasi aikoinaan Varsinais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan rajamailta, Suur-Lohjan pitäjästä muistiin seuraavaa;
Vesat ja nuoret puut karsitaan ja hakataan osaksi Juhannuksen aikaan, osaksi syksyllä lehtien ollessa vielä puussa. Vanhat puut ja havupuut on kaadettava jo keväällä. Suurimmat puut otetaan polttopuiksi ja pienet sekä latvukset ja oksat poltetaan kaskessa. Jos arvellaan, että kaski ei plala kovin hyvin vielä seuraavana vuonna, vedetään paikalle puunrunkoja, joita sitten polttamisen aikaan vieritetään pitkin kaskea.
Tätä edellä kuvattua menetelmää sanottiin kaskenvierroksi. Varsinaista kaskenpolttoa tehtiin kolmeen eri aikaan vuodesta. Keväällä luonnollisesti kevätkylvöjä varten, jonka jälkeen seuraava ajankohta oli Juhannuksen tienoilla. Tuolloin voitiin kylvää nauriita ja juuresruista. Viimeinen poltto tapahtui Jaakon päivän tienoilla ja silloin oli vuorossa tavallisen rukiin kylväminen.
Nauris, kuten ohra tai pellava kylvettiin välittömästi polton jälkeen. Nauris erityisesti tuli kylvää heti keskikesän juhlan mentyä. Tästä monikäyttöisestä juureksesta saatiin yleensäkin reilu sato, mutta vuoden 1889 syksyllä Tarvasjoen Kallelan kylän Knaapin tehtiin vähintäänkin Auranmaan ennätys. Silloin nauris oli tosin kylvetty peltomaahan eikä kaskeen. Joka tapauksessa puntari osoitti yhden jättiyksilön kohdalla peräti kolmentoista ja kolmeneljäsosan naulan painoa. Toisin sanoen nauris painoi peräti 5,8 kiloa.
Isäntä, joka 1800-luvun loppuvuosina halusi kylvää rehunaurista, saattoi käydä ostamassa siemenensä Kupittaan Siemenkaupasta, Ossian Gauffinilta. Herra Gauffin oli myöhemmin Kupittaan puutarhakoulun opettajana sekä Turun kaupunginpuutarhurina. Hänen veljensä K. J. Gauffin oli taasen saman viran ensimmäinen haltija Tampereella.
Ossian Gauffiin lupasi turnipsisiemeniensä olevan ”todellista skottlantilaista, warmaan itäwää, monta lajia, 1 mk 30 p naula”. Kun kaskimaat oli jo aikoja sitten poltettu loppuun ja muutettu pelloiksi, unohtui myös juhannuspyhien viettäminen naurikkaita istutellen. Uudet ja tehokkaammat viljelymenetelmät tulivat arkipäiväksi myös Auranmaalla. Naurissato meni vähitellen enemmän ja enemmän karjanrehuksi, mutta pääsipä tuo sitkeä juures valtiollisen instanssinkin ruokalistoille – kuten oheisesta kuvasta näkyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti