tiistai 13. tammikuuta 2009

Suomen sota 1808-1809 tarvasjokelaisen silmin

Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808-1809. Sodan syynä oli Venäjän Aleksanteri I:n ja Ranskan Napoleon I:n 7.heinäkuuta 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska olisi voinut vahvistaa asemaansa merivalta-Britanniaa vastaan.

Suomessa valmistauduttiin puolustukseen helmikuun alussa 1808. Tarvasjoen sotilaat, jotka pääosin kuuluivat Turun läänin jalkaväkirykmenttiin, sijoitettiin pääarmeijan mukana Hämeenlinnan seudulle. Osa tänne tulleista rykmentin reservin miehistä sekä Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin värvätyt koottiin Viaporin varuskuntaan.

Hämeenlinnasta joukot marssivat lähelle itärajaa, jonka venäläiset ylittivät 21.2. ja taistelut alkoivat. Muutaman taistelun jälkeen suomalaiset kuitenkin pian perääntyivät ja vetäytyivät takaisin Hämeenlinnaan. Saarrostuksen pelossa ylipäällikkö kenraali V. M. Klingspor käski armeijan perääntyä kevään kuluessa aina Ouluun asti. Ennen maaliskuun loppua venäläiset saivat haltuunsa koko Etelä-Suomen Viaporia lukuun ottamatta, joka antautui venäläisille 3.5. henkisen painostuksen edessä.

VENÄLÄISET MATKALLA TURKUUN

Kenraali Shepelevin johtamat venäläiset joukot etenivät Hämeenlinnasta Turkuun kahtena joukkona. Ensimmäinen osa hyökkäsi perääntyvien Suomen joukkojen perään Akaan ja Urjalan kautta Punkalaitumelle, josta ne taistelun jälkeen jatkoivat matkaa Loimaan kautta Turkuun. Toinen osa divisioonaa tuli pitkin Hämeen Härkätietä Hämeenlinnasta päin ja saapuivat Somerolle maaliskuun puolivälissä 1808. Sieltä ne jatkoivat vastustusta kokematta Koskelle 17.3., jonne joukot pysähtyivät lepäämään kolmeksi päiväksi. Kerrotaan tuon talven olleen erittäin kylmän ja lumisen. Niinpä venäläiset vaativat edetessään talonpojilta paitsi muonatäydennystä, myös lämpimämpää vaatetusta.

Tieto venäläisten etenemisestä kohti Turkua oli saapunut Marttilan silloiseen emäpitäjään jo 10.3. Sama tieto kertoi Ruotsi-Suomen armeijan perääntymisestä kohti pohjoista ja Etelä-Suomen jäävän ilman puolustusta. Tällöin tiedetään Marttilan nimismiehen J. F. Wichtmanin kieltäneen pitäjän asukkaita ryhtymästä vastarintaan venäläisiä vastaan ja verenvuodatuksen välttämiseksi koonneen itselleen asukkaiden aseistusta mm. Tarvasjoelta kiväärin ja kaksi luodikkoa sekä muutaman hukarin.

Maaliskuun 21 päivänä alkoi Venäjän armeijan 21 divisioona edetä Hämeen Härkätietä pitkin Marttilasta Turkuun päin. Sen alun perin lähes 8000 miehen joukko eteni marssiryhmittäin, jotka välillä kuormasto ja pienet tykistöryhmät katkaisivat. Näin se kulki vastusta kohtaamatta kohti Turkua.

TUORILAN ISOTALON RYÖSTÖ

Ohitse marssiessa joukoista osa jakaantui Juvalla. Pääjoukko jatkoi Härkätietä Lietoon päin, mutta osa joukoista ylitti Paimionjoen ja pysähtyi Tuorilan ja Karhulan nummella. Tuolloin sotamiehet ryöstivät Kankareen (Tuorilan) Isotalosta 213 kg. reikäleipiä, n. 13 kg. sianlihaa, n. 60 kg. kauroja ja muutaman liinasäkin. Samoin Vähätalosta sotilaat veivät n. 130 kg. reikäleipiä, n. 17 kg. sian- ja naudanlihaa, n. 4 kg. ihraa ja n. 3 kg. talia sekä 8 l. viinaa. Aulis Oja kirjoittaa Tarvasjoen historiassa: ”Venäjän silloisen esivallan kunniaksi on tässä yhteydessä mainittava, että sikäläinen hallitus maksoi välittömästi ryöstön kohteeksi joutuneille talollisille täyden korvauksen: Isotalolle 33 riksiä 40 killinkiä ja Vähätalolle 288 riksiä.”

Koska naapuripitäjistä on säilynyt tietoja siitä, että aikaisempien vainovuosien tapaan tienvarsikylien asukkaat pakenivat metsään piiloon vihollisen tullessa, tuskin Tarvasjoella oltiin heitä rohkeampia. Ilmeisesti kahden päivän kuluttua seudulla oli jo rauhallista, sillä heti Turkuun saapumisen jälkeen venäläiset sijoittivat joukkojaan rannikkopuolustukseen Turun ympäristöön ja Satakuntaan päin.

Turkuun venäläiset saapuivat maaliskuun 22. päivän kuluessa. Piispa ja johtavat virkamiehet toivottivat heidät tervetulleiksi, sillä hyödyttömän verenvuodatuksen estämiseksi maamme johtavissa piireissä pidettiin parhaana alistua heidän valtaansa, varsinkin kun venäläiset kohtelivat siviiliväestöä pääasiassa hyvin.

KOTIINPALUU

Viaporin antautumisen jälkeen Tarvasjoen siellä olleet sotamiehet palasivat kotiseudulleen toukokuun puolivälissä 1808. Varmistaakseen Etelä-Suomen väestön pysymisen edelleen rauhallisina Venäjän armeijan ylipäällikkö kenraali Buxhoevden ryhtyi ottamaan heiltä uskollisuudenvalaa, jonka tarvasjokelaiset talonpojat joutuivat vannomaan Marttilan käräjillä toukokuun 29. päivänä yhdessä emäpitäjän muiden talonpoikien kanssa. Näin heistä tuli Venäjän keisarikunnan alamaisia.

Suomen armeijan perääntyminen pohjoiseen päin oli pysähtynyt jo huhtikuussa. Saavutetut voitot Siikajoella ja Revonlahdella käänsivät sotaonnen ja armeija eteni takaisin Pohjanmaan ja Satakunnan rajoille asti.

Armeijan mukana rykmentti perääntyi uudelleen syyskuussa ja Oravaisten hävityn ja verisen taistelun jälkeen se vetäytyi Ruotsiin. Hyvin kohtalokas oli armeijan talvileiri Torniossa, jossa nälkä ja sairaudet tappoivat yli 1800 Suomen miestä. Uumajasta viimeiset jäljellä olevat joukot kotiutettiin vasta 9.10.1809 Haminan rauhan jälkeen. Vielä täälläkin oli useita tarvasjokelaisia miehiä, kuten palautettujen miesten luettelo kertoo.


teksti: Kalervo Mäkinen

Ei kommentteja: