sunnuntai 19. elokuuta 2007

Saarnaja Lindfeldt ja vaimonsa Lilius

Tamperelaisen teurastajan, Karl Herman Lindfeldtin ja vaimonsa Justina Lithanuksen kesäkuussa 1817 syntynyt poika, isänsä kaima, opiskeli paikallisessa pedagogiossa vuosina 1825-28. Sieltä hänet lähetettiin Porin triviaalikouluun elokuun lopulla vuonna 1828. Porista Karl Herman jatkoi opintietään Hämeenlinnaan ja edelleen Helsinkiin, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi joulun alla 1836.

Hänet vihittiin kolmen vuoden kuluttua papiksi Turun hiippakunnassa ja seuraavina vuosina hän toimi pappina Vampulan ja Akaan pitäjissä. Sieltä hän muutti Tarvasjoen saarnaajaksi vuonna 1846. Hän myös kuoli Tarvasjoella neljä vuotta myöhemmin.

Vuodesta 1840 lähtien Karl Herman oli ollut naimisissa Vampulan kappalaisen tyttären, Johanna Fredrika Liliuksen kanssa. Johanna Fredrika eli miehensä kuoleman jälkeen leskenä peräti 41 vuotta ja tuli haudatuksi Tarvasjoen kirkon viereen miehensä kanssa samaan paikkaan. Massiivisen muistomerkin juurelle on haudattu myös Karlin ja Johannan lapsia; Paulina, Maria Lovisa, Paul Alfrid ja Karl Vilhelm. Lisäksi haudassa lepää Johanna Liliuksen vuonna 1817 syntynyt sisko Eva Lovisa.

Johannan ja Evan isä oli siis Vampulan kappalainen Fredrik L. ja äiti Johanna Margareta Krook.







Ei kommentteja: