Nykyisellä Tarvasjoella asuneista henkilöistä kuuluisin lienee Kustaa Mauritz Armfelt, mutta on pitäjässä toki muitakin oman aikansa merkkimiehiä pistäytynyt ainakin muutamien vuosien ajan. Yksi heistä oli Maarian pitäjässä vuonna 1771 syntynyt Otto Herman Lode. Hän kuului Bremenistä lähtöisin olleeseen baltiansaksalaiseen aatelissukuun, josta ensimmäiset maininnat ovat 1200-luvulta.
Otto Hermanin isä oli Johan Herman, Halikossa 1739 syntynyt luutnantti, jonka omalla isälläkin, Otto Wilhelmillä oli saman sotilasarvo. Otto Wilhelm Loden puoliso oli hänkin aatelissukuinen Catharina Agneta Fleming af Liebelitz. Johan Hermanin puolisoksi tuli aikanaan Johanna Margareta Sandin-Kalm.
Otto Herman Lodesta tuli sukunsa pitkien perinteiden mukaisesti sotilas ja lopulta hän yleni aina everstiluutnantiksi saakka. Hänen kerrotaan kunnostautuneen erityisesti Suomen sodan aikaisissa Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Viimeksi mainitussa hän haavoittui vaikeasti luopuen ilmeisesti juuri tämän takia urastaan armeijan palveluksessa. Niinpä vuosina 1811-1813 tapaamme herra Loden Turun ja Porin läänin maaherrana. Tämän arvokkaan toimen jälkeen hän vietti muutaman vuoden hiljaiseloa palaten julkisuuteen Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1820-1827.
Otto Herman Lode menehtyi arvokkaassa 80 vuoden iässä maaliskuussa 1852.
Hän oli mennyt naimisiin loppusyksystä 1798 turkulaisen Brita Christina Sjöstedtin kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien mittaan ainakin neljä lasta; Otto Johan (1799), Margaretha Sophia (1801), Johanna Wilhelmina (1810) sekä Juljana Alphonsina (1814). Suurin piirtein samoihin aikoihin asettui tuolloin majurin arvoinen Otto Herman asumaan Tarvasjoen Mäentaan kylän Junnilan ratsutilalle. Aulis Ojan Tarvasjoen Historiassa -kirjassa majuri Lodea ei mainita Junnilan yhteydessä lainkaan, joten ehkäpä hän asui talossa vain tilapäisesti omistamatta sitä itse.
Joka tapauksessa 1810-luvun alkupuoliskolla Otto Herman Lode muutti perheineen Piikkiön Linnunpään kartanoon. Samaan ajanjaksoon osuu eräs mielenkiintoinen lahjoitus. Yläneen Uudenkartanon 1830-luvulta lähtien omistanut professori Carl Reinhold Sahlberg on tullut tunnetuksi mm. loistavasta puutarhastaan. Erityisen kuuluisa on sieltä lähtöisin ollut omenalajike, Huvitus, jonka kantapuu onnistuttiin löytämään tutkijoiden toimesta viime vuonna.
Uudenkartanon puutarhaan liittyvien asiakirjojen mukaan Otto Herman Lode olisi antanut aikanaan Sahlbergille omenapuun taimia, jotka saattaisivat liittyä Huvitus–lajikkeeseen. Tämä tuore löytö antaa aihetta olettaa, että Lodella olisi ehkä ollut jo Tarvasjoella ollessaan puutarha. Toisaalta hän muutti Piikkiöön jo 1814 ja Sahlberg asettui Uuteenkartanoon vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, joten todennäköisemmin kyseiset taimet olivat Linnunpäästä kotoisin. Miksi sitten everstiluutnantti, Suomen Pankin pääjohtaja ja maaherra oli ylipäätänsä kiinnostunut puutarhanhoidosta?
Tähän voinee hakea selitystä hänen taustastaan. Otto Hermanin äidin, Johanna Margareta Sandin-Kalmin isäpuoli oli kuuluisa tutkimusmatkailija ja tiedemies Petter Kalm. Hän oli tavannut pappismies Johan Sandinin lesken, Anna Margaretha Sjömanin Amerikan matkallaan ja mennyt tämän kanssa naimisiin vuonna 1750. Anna Margarethalla oli em. tytär, jonka Petter Kalm otti sitten omakseen. Petter Kalm kuoli jo 1776 Otto Hermanin ollessa viisivuotias, mutta varmasti kiinnostunut kasvitieteeseen on kulkenut tytärpuolen kautta uudelle sukupolvelle. Mikäpä olisi toisaalta kauniimpi mielikuva kuin ikääntynyt, vakavien sotakokemusten runtelema everstiluutnantti käyskentelemässä puutarhassaan.
Tavallaan voisi todeta Petter Kalmin sormenjäljen näkyvän ainakin hentona painalluksena Huvitus-lajikkeen alkuperässä, vaikka se ei Tarvasjoen Mäentaan Junnilasta olisikaan kotoisin. Luultavasti Otto Herman Lode lahjoitti taimensa myöhemmin, mutta olisiko Junnilassa ollut jonkinlainen puutarha jo 1800-luvun alkuvuosina? Tähän kysymykseen olisi mukava saada vastaus alan ammattilaisilta, mikäli he katsoisivat aiheelliseksi tutkia kyseisen tilan nykyistä pihamaata.
Vuoden 1805 henkikirja kertoo ”herra majuri Lode” perheineen ja palvelusväkineen asuneen Mäentaan kylän Junnilassa. Junnilassa asui myös rusthollari Jaakko Heikinpoika vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa. Hänellä tai puoliso Annalla ei ole sukusiteitä Loden perheeseen, joten käytännön tason asumisjärjestelyjä voi vain arvailla. Myöhemmin talo jaettiin vielä nykyisin olemassa oleviin Ali- ja Yli-Junnilaan. Nykyinen Yli-Junnila lienee se talo tai talonpaikka, jossa Lode asui.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Tarvasjoen seurakuntatalo 100 vuotta
 |
| Tarvasjoen seurakuntatalo maaliskuussa 2011 |
Toisena teemana kesän näyttelyssä tulee olemaan jatkosodan alkamisen 70-vuotismuistelot tarvasjokelaisesta näkökulmasta.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Tarvas-Radio
Tarvasjoen Kotiseutuyhdistys on vahvasti mukana vuoden alussa käyntiin lähteneessä nettiradioprojektissa. Tämä kokonaisuus liittyy kuntamme elinkeinojen kehittämishankkeisiin ja on avoinna kaikille kiinnostuneille!
Kotiseutuyhdistyksen puolesta seuraava askel on kirjata ylös kaikki se äänimateriaali, mitä hallussamme on. Vuosien mittaan on tallennettu erittäin runsaasti mm. sotaveteraanien muisteluita. Näiden äänitteiden tuominen kaikkien saataville on paikallista kulttuuri- ja kotiseututyötä parhaimmillaan.
 |
| Tarvasjoen elinkeinojen kehittämistä tukee kuntalaisten ”me-henki” ja internetin mahdollisuuksia hyödyntävä paikallinen media. Tarvasjoen kotiseutuyhdistyksen kokoonkutsuma Tarvas-Radion nimellä kokoontuva ideointiryhmä kehittää paikallista portaalia, johon voidaan yhdistää ääni-, kuva- ja videomuodossa uutisia ja arkistomateriaalia |
maanantai 24. tammikuuta 2011
Uudentalon aarre
Tarvasjoen eli silloisen Euran kappelin Kirkonkylän Uudentalon vanhempaa asuinrakennusta purettiin vuoden 1904 keväällä. Näiden töiden yhteydessä renki Nestor Kalliola löysi talon uumenista suuren puurasian.
Rasian sisältö yllätti kaikki - 144 kappaletta vaski- ja hopearahoja, viisi hopeista sormusta ja yksi isonlainen hopealusikka olivat melkoinen aarre pienessä maaseutupitäjässä.
Vanhin näistä rahoista oli Ruotsin vallan aikainen vuodelta 1688, kun taas uusimpia kolikoita koristi vuosiluku 1803. Sormukset olivat hyvin pieniä, mutta lusikka runsaasti koristeltu. Kaiken kaikkiaan tämä Uudentalon löytö painoi sisältöineen hieman päälle kolme kiloa. Ehkäpä se kätkettiin navetan uumeniin Suomen Sodan levottomina vuosina 1808-1809.
Kun lehdissä julkaistiin tieto tästä aarteesta, mainittiin samalla saman talon navettarakennuksen olleen tuolloin peräti 133 vuoden ikäisen. Navetta oli vielä "varsin luja ja hyvässä kunnossa, vaikka tietysti hiukan vanhanaikuinen". Tämä puinen rakennus oli siis tehty vuoden 1771 paikkeilla.
Jos arvioimme navetan valmistuneen vuoden 1771 tienoilla, on puuhamiehenä todennäköisesti toiminut Isotalon rusthollariksi 1750-luvun alussa tullut Matti Yrjönpoika. Hän oli ollut naimisissa Riitta Matintyttären kanssa, mutta tämä oli menehtynyt pariskunnan neljännen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1756. Seuraavan vuoden syksyllä Matti avioitui Euran kylän Knaapilta kotoisin ollen Valpuri Heikintyttären kanssa. Valpurille ja Matille syntyi viisi lasta vuoteen 1770 mennessä. Tuolloin Matin lapsista Liisa oli jo varttunut nuoreksi aikuiseksi ja toukokuussa 1771 hänet vihittiin Pöytyän Kumilassa syntyneen Tuomas Matinpojan kanssa. Tuomas oli syntynyt 1743 ja Liisa tasan kymmenen vuotta myöhemmin.
1770-luvulla rakennettiin Isotalosta erotetulle palstalle Uusitalo. Koska kyseessä oli täysin uusi tila, on artikkelin aiheena oleva navetta rakennettu varmastikin Tuomaksen käsin. Isotalon isäntänä jatkoi em. Matin poika Heikki, joka oli naimisissa Karinaisten Värrin tyttären kanssa.
Ison navetan teko 1770-luvulla ei ollut mikään läpihuutojuttu, johon olisi voinut hakea tavarat jostain Turun rautakaupasta. Kaikki lautatavara todennäköisesti sahautettiin oman talon metsästä ja naulat tilattiin sepältä. Viimeksi mainittu oli varmaankin Liedonperässä tuohon aikaan asunut pitäjänseppä Heikki Pertunpoika. Lautoja on voitu sahata oman väen voimin tai sitten ne on ostettu Mäentaan sahalta, joka sijaitsi Paimionjoen partaalla.
Mainittakoon vielä, että Tuomas Matinpoika menehtyi vuonna 1809. Vakituinen avustajani R. Saarinen heitti minulle perusteellisten korjausten lisäksi ajatuksen siitä, että tämä kuolema olisi tullut yllättäen. Näin Uudentalon seuraava isäntä, Heikki Tuomaanpoika ei olisi ehtinyt saada tietoa isän mahdollisesti tekemästä aarrekätköstä.
Rasian sisältö yllätti kaikki - 144 kappaletta vaski- ja hopearahoja, viisi hopeista sormusta ja yksi isonlainen hopealusikka olivat melkoinen aarre pienessä maaseutupitäjässä.
Vanhin näistä rahoista oli Ruotsin vallan aikainen vuodelta 1688, kun taas uusimpia kolikoita koristi vuosiluku 1803. Sormukset olivat hyvin pieniä, mutta lusikka runsaasti koristeltu. Kaiken kaikkiaan tämä Uudentalon löytö painoi sisältöineen hieman päälle kolme kiloa. Ehkäpä se kätkettiin navetan uumeniin Suomen Sodan levottomina vuosina 1808-1809.
Kun lehdissä julkaistiin tieto tästä aarteesta, mainittiin samalla saman talon navettarakennuksen olleen tuolloin peräti 133 vuoden ikäisen. Navetta oli vielä "varsin luja ja hyvässä kunnossa, vaikka tietysti hiukan vanhanaikuinen". Tämä puinen rakennus oli siis tehty vuoden 1771 paikkeilla.
Jos arvioimme navetan valmistuneen vuoden 1771 tienoilla, on puuhamiehenä todennäköisesti toiminut Isotalon rusthollariksi 1750-luvun alussa tullut Matti Yrjönpoika. Hän oli ollut naimisissa Riitta Matintyttären kanssa, mutta tämä oli menehtynyt pariskunnan neljännen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1756. Seuraavan vuoden syksyllä Matti avioitui Euran kylän Knaapilta kotoisin ollen Valpuri Heikintyttären kanssa. Valpurille ja Matille syntyi viisi lasta vuoteen 1770 mennessä. Tuolloin Matin lapsista Liisa oli jo varttunut nuoreksi aikuiseksi ja toukokuussa 1771 hänet vihittiin Pöytyän Kumilassa syntyneen Tuomas Matinpojan kanssa. Tuomas oli syntynyt 1743 ja Liisa tasan kymmenen vuotta myöhemmin.
1770-luvulla rakennettiin Isotalosta erotetulle palstalle Uusitalo. Koska kyseessä oli täysin uusi tila, on artikkelin aiheena oleva navetta rakennettu varmastikin Tuomaksen käsin. Isotalon isäntänä jatkoi em. Matin poika Heikki, joka oli naimisissa Karinaisten Värrin tyttären kanssa.
Ison navetan teko 1770-luvulla ei ollut mikään läpihuutojuttu, johon olisi voinut hakea tavarat jostain Turun rautakaupasta. Kaikki lautatavara todennäköisesti sahautettiin oman talon metsästä ja naulat tilattiin sepältä. Viimeksi mainittu oli varmaankin Liedonperässä tuohon aikaan asunut pitäjänseppä Heikki Pertunpoika. Lautoja on voitu sahata oman väen voimin tai sitten ne on ostettu Mäentaan sahalta, joka sijaitsi Paimionjoen partaalla.
Mainittakoon vielä, että Tuomas Matinpoika menehtyi vuonna 1809. Vakituinen avustajani R. Saarinen heitti minulle perusteellisten korjausten lisäksi ajatuksen siitä, että tämä kuolema olisi tullut yllättäen. Näin Uudentalon seuraava isäntä, Heikki Tuomaanpoika ei olisi ehtinyt saada tietoa isän mahdollisesti tekemästä aarrekätköstä.
torstai 20. tammikuuta 2011
Liity jäseneksi!
Haluatko liittyä Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen jäseneksi?
Se on todella helppoa - käyt paikallisessa Osuuspankissa ja maksat 10 euron jäsenmaksumme. Mikäli haluat, että myös puolisostasi tulee jäsenemme, on maksu yhteensä vain 12 euroa. Kerro vain pankkivirkailijalle, että haluat maksaa summan yhdistyksemme tilille - et tarvitse erillistä maksulappua!
Jäsenenä tuet pyrkimyksiämme tallentaa ja vahvistaa tarvasjokelaista kotiseutuhenkeä. Erityisesti toivoisimme nuorten innostuvan oman pitäjän historiasta ja nykypäivästä.
Ota yhteyttä palaute@varola.fi, mikäli haluat lisätietoja.
Se on todella helppoa - käyt paikallisessa Osuuspankissa ja maksat 10 euron jäsenmaksumme. Mikäli haluat, että myös puolisostasi tulee jäsenemme, on maksu yhteensä vain 12 euroa. Kerro vain pankkivirkailijalle, että haluat maksaa summan yhdistyksemme tilille - et tarvitse erillistä maksulappua!
Jäsenenä tuet pyrkimyksiämme tallentaa ja vahvistaa tarvasjokelaista kotiseutuhenkeä. Erityisesti toivoisimme nuorten innostuvan oman pitäjän historiasta ja nykypäivästä.
Ota yhteyttä palaute@varola.fi, mikäli haluat lisätietoja.
lauantai 1. tammikuuta 2011
Tunnelmaa Tyllilästä
Näin kaunis oli auringonlasku Tyllin teollisuusalueen takamailla toukokuussa 2010.
tiistai 28. joulukuuta 2010
Liedonperältä
Vuoden 1867 syksyllä ilmoiteltiin lehdissä nykyisen Tarvasjoen Liedonperän tai kuten tuolloin kylän nimi kirjoitettiin, Lietonperän Sipilän talon julkisesta huutokaupasta. Tilaisuuden tarkoituksena oli antaa talo maineen vuokralle 20 vuoden ajaksi. Sipilä oli tuolloin Turun maistraatin palkkatalona ja täten huutokauppailmoituksen allekirjoittivat pormestari sekä kaupungin neuvokset.
Talon arvo oli 1/3 osa vanhaa ja uutta manttaalia. Peltoa tilalla oli noin 19, niittyä 127 ja metsämaata 176 tynnyrinalaa. Kaikki maat olivat ilmoituksen mukaan viljavia.
Huutokauppaan osallistuvien tuli antaa tarjouksessaan riittävä takaus, sillä arenti eli vuokra oli maksettava erikseen mainittuina määräpäivinä. Kovin onnistuneesti ei asiaa saatu hoidettua, sillä jo kahden vuoden kuluttua, marraskuun alussa 1869 oltiin Sipilää jälleen antamassa arennille. Tilan tulisi saamaan haltuunsa korkeimman tarjouksen tehnyt. Tosin henkikirjoissa vuosina 1865 ja 1870 mainitaan Sipilän omistajana läheisessä Hungerlan kylässä asunut Fredrik Simola.
Kesällä 1870 Sipilää kohtasi paha onnettomuus. Elokuun 15. päivänä pääsi tuli irti risukasasta talon pihamalla. Vain muutamassa hetkessä oli koko pihapiiri tulimerenä. Kaikki ponnistukset tulen sammuttamiseksi olivat turhia ja lopulta kaikki Sipilän rakennukset olivat raunioina minkä lisäksi liekkien saaliiksi joutui 15 lammasta. Syystä tai toisesta Simola oli alivakuuttanut omaisuutensa ja niinpä paloapuyhtiö korvasi vahinkoja ainoastaan reilulla 1,200 markalla. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.
Tilanne, jossa yksi taho omisti talon ja toinen sai sen verotulot, aiheutti joskus tulkinnallisia tilanteita. Niinpä vuoden 1898 helmikuussa vedettiin vuokraaja Efraim Sipilä Turun rahakamarissa tilille siitä, että hän oli kaatanut ja myynyt kokonaista kuusi kuormaa tukkipuita talolle kuuluvista metsistä. Tämän Efraim toki tunnusti kertoen samalla olleensa siinä luulossa, että hänellä oli oikeus tehdä kauppoja mainituista puista. Koska oikeudet kuitenkin olivat viime kädessä rahakamarilla ja Turun kaupungilla, joutui Sipilä maksamaan 36 markkaa ja lupaamaan, ettei enää jatkossa kajoaisi asumansa talon metsiin.
Sipilä pysyi pitkälle 1900-luvulle saakka Turun kaupungilla, kunnes se lopulta siirtyi yksityisomistukseen. Vuoden 1932 Suomen maatilat III –kirja osasi kertoa talon kokonaisalan olleen noin 180 hehtaaria, josta 63 oli peltona. Viljelyksessä vuorottelivat ruis, heinä, kevätvilja ja laidun kesannon lisäksi. Navetassa oli jo vesijohto ja tämä varmasti helpotti 21 lehmän, yhden sonnin, 10 sian, 20 lampaan, 10 kanan ja viiden hevosen hoitoa. Tilaa täydensivät ajalle tyypilliset kotitarvemylly ja sirkkelisaha.
Talon arvo oli 1/3 osa vanhaa ja uutta manttaalia. Peltoa tilalla oli noin 19, niittyä 127 ja metsämaata 176 tynnyrinalaa. Kaikki maat olivat ilmoituksen mukaan viljavia.
Huutokauppaan osallistuvien tuli antaa tarjouksessaan riittävä takaus, sillä arenti eli vuokra oli maksettava erikseen mainittuina määräpäivinä. Kovin onnistuneesti ei asiaa saatu hoidettua, sillä jo kahden vuoden kuluttua, marraskuun alussa 1869 oltiin Sipilää jälleen antamassa arennille. Tilan tulisi saamaan haltuunsa korkeimman tarjouksen tehnyt. Tosin henkikirjoissa vuosina 1865 ja 1870 mainitaan Sipilän omistajana läheisessä Hungerlan kylässä asunut Fredrik Simola.
Kesällä 1870 Sipilää kohtasi paha onnettomuus. Elokuun 15. päivänä pääsi tuli irti risukasasta talon pihamalla. Vain muutamassa hetkessä oli koko pihapiiri tulimerenä. Kaikki ponnistukset tulen sammuttamiseksi olivat turhia ja lopulta kaikki Sipilän rakennukset olivat raunioina minkä lisäksi liekkien saaliiksi joutui 15 lammasta. Syystä tai toisesta Simola oli alivakuuttanut omaisuutensa ja niinpä paloapuyhtiö korvasi vahinkoja ainoastaan reilulla 1,200 markalla. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.
Tilanne, jossa yksi taho omisti talon ja toinen sai sen verotulot, aiheutti joskus tulkinnallisia tilanteita. Niinpä vuoden 1898 helmikuussa vedettiin vuokraaja Efraim Sipilä Turun rahakamarissa tilille siitä, että hän oli kaatanut ja myynyt kokonaista kuusi kuormaa tukkipuita talolle kuuluvista metsistä. Tämän Efraim toki tunnusti kertoen samalla olleensa siinä luulossa, että hänellä oli oikeus tehdä kauppoja mainituista puista. Koska oikeudet kuitenkin olivat viime kädessä rahakamarilla ja Turun kaupungilla, joutui Sipilä maksamaan 36 markkaa ja lupaamaan, ettei enää jatkossa kajoaisi asumansa talon metsiin.
Sipilä pysyi pitkälle 1900-luvulle saakka Turun kaupungilla, kunnes se lopulta siirtyi yksityisomistukseen. Vuoden 1932 Suomen maatilat III –kirja osasi kertoa talon kokonaisalan olleen noin 180 hehtaaria, josta 63 oli peltona. Viljelyksessä vuorottelivat ruis, heinä, kevätvilja ja laidun kesannon lisäksi. Navetassa oli jo vesijohto ja tämä varmasti helpotti 21 lehmän, yhden sonnin, 10 sian, 20 lampaan, 10 kanan ja viiden hevosen hoitoa. Tilaa täydensivät ajalle tyypilliset kotitarvemylly ja sirkkelisaha.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)