Uudentalon aarre

Tarvasjoen eli silloisen Euran kappelin Kirkonkylän Uudentalon vanhempaa asuinrakennusta purettiin vuoden 1904 keväällä. Näiden töiden yhteydessä renki Nestor Kalliola löysi talon uumenista suuren puurasian.

Rasian sisältö yllätti kaikki - 144 kappaletta vaski- ja hopearahoja, viisi hopeista sormusta ja yksi isonlainen hopealusikka olivat melkoinen aarre pienessä maaseutupitäjässä.

Vanhin näistä rahoista oli Ruotsin vallan aikainen vuodelta 1688, kun taas uusimpia kolikoita koristi vuosiluku 1803. Sormukset olivat hyvin pieniä, mutta lusikka runsaasti koristeltu. Kaiken kaikkiaan tämä Uudentalon löytö painoi sisältöineen hieman päälle kolme kiloa. Ehkäpä se kätkettiin navetan uumeniin Suomen Sodan levottomina vuosina 1808-1809.

Kun lehdissä julkaistiin tieto tästä aarteesta, mainittiin samalla saman talon navettarakennuksen olleen tuolloin peräti 133 vuoden ikäisen. Navetta oli vielä "varsin luja ja hyvässä kunnossa, vaikka tietysti hiukan vanhanaikuinen". Tämä puinen rakennus oli siis tehty vuoden 1771 paikkeilla.



Jos arvioimme navetan valmistuneen vuoden 1771 tienoilla, on puuhamiehenä todennäköisesti toiminut Isotalon rusthollariksi 1750-luvun alussa tullut Matti Yrjönpoika. Hän oli ollut naimisissa Riitta Matintyttären kanssa, mutta tämä oli menehtynyt pariskunnan neljännen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1756. Seuraavan vuoden syksyllä Matti avioitui Euran kylän Knaapilta kotoisin ollen Valpuri Heikintyttären kanssa. Valpurille ja Matille syntyi viisi lasta vuoteen 1770 mennessä. Tuolloin Matin lapsista Liisa oli jo varttunut nuoreksi aikuiseksi ja toukokuussa 1771 hänet vihittiin Pöytyän Kumilassa syntyneen Tuomas Matinpojan kanssa. Tuomas oli syntynyt 1743 ja Liisa tasan kymmenen vuotta myöhemmin.

1770-luvulla rakennettiin Isotalosta erotetulle palstalle Uusitalo. Koska kyseessä oli täysin uusi tila, on artikkelin aiheena oleva navetta rakennettu varmastikin Tuomaksen käsin. Isotalon isäntänä jatkoi em. Matin poika Heikki, joka oli naimisissa Karinaisten Värrin tyttären kanssa.

Ison navetan teko 1770-luvulla ei ollut mikään läpihuutojuttu, johon olisi voinut hakea tavarat jostain Turun rautakaupasta. Kaikki lautatavara todennäköisesti sahautettiin oman talon metsästä ja naulat tilattiin sepältä. Viimeksi mainittu oli varmaankin Liedonperässä tuohon aikaan asunut pitäjänseppä Heikki Pertunpoika. Lautoja on voitu sahata oman väen voimin tai sitten ne on ostettu Mäentaan sahalta, joka sijaitsi Paimionjoen partaalla.


Mainittakoon vielä, että Tuomas Matinpoika menehtyi vuonna 1809. Vakituinen avustajani R. Saarinen heitti minulle perusteellisten korjausten lisäksi ajatuksen siitä, että tämä kuolema olisi tullut yllättäen. Näin Uudentalon seuraava isäntä, Heikki Tuomaanpoika ei olisi ehtinyt saada tietoa isän mahdollisesti tekemästä aarrekätköstä.

Liity jäseneksi!

Haluatko liittyä Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen jäseneksi?

Se on todella helppoa - käyt paikallisessa Osuuspankissa ja maksat 10 euron jäsenmaksumme. Mikäli haluat, että myös puolisostasi tulee jäsenemme, on maksu yhteensä vain 12 euroa. Kerro vain pankkivirkailijalle, että haluat maksaa summan yhdistyksemme tilille - et tarvitse erillistä maksulappua!


Jäsenenä tuet pyrkimyksiämme tallentaa ja vahvistaa tarvasjokelaista kotiseutuhenkeä. Erityisesti toivoisimme nuorten innostuvan oman pitäjän historiasta ja nykypäivästä.

Ota yhteyttä palaute@varola.fi, mikäli haluat lisätietoja.

Tunnelmaa Tyllilästä

Näin kaunis oli auringonlasku Tyllin teollisuusalueen takamailla toukokuussa 2010.

Liedonperältä

Vuoden 1867 syksyllä ilmoiteltiin lehdissä nykyisen Tarvasjoen Liedonperän tai kuten tuolloin kylän nimi kirjoitettiin, Lietonperän Sipilän talon julkisesta huutokaupasta. Tilaisuuden tarkoituksena oli antaa talo maineen vuokralle 20 vuoden ajaksi. Sipilä oli tuolloin Turun maistraatin palkkatalona ja täten huutokauppailmoituksen allekirjoittivat pormestari sekä kaupungin neuvokset.

Talon arvo oli 1/3 osa vanhaa ja uutta manttaalia. Peltoa tilalla oli noin 19, niittyä 127 ja metsämaata 176 tynnyrinalaa. Kaikki maat olivat ilmoituksen mukaan viljavia.

Huutokauppaan osallistuvien tuli antaa tarjouksessaan riittävä takaus, sillä arenti eli vuokra oli maksettava erikseen mainittuina määräpäivinä. Kovin onnistuneesti ei asiaa saatu hoidettua, sillä jo kahden vuoden kuluttua, marraskuun alussa 1869 oltiin Sipilää jälleen antamassa arennille. Tilan tulisi saamaan haltuunsa korkeimman tarjouksen tehnyt. Tosin henkikirjoissa vuosina 1865 ja 1870 mainitaan Sipilän omistajana läheisessä Hungerlan kylässä asunut Fredrik Simola.
Kesällä 1870 Sipilää kohtasi paha onnettomuus. Elokuun 15. päivänä pääsi tuli irti risukasasta talon pihamalla. Vain muutamassa hetkessä oli koko pihapiiri tulimerenä. Kaikki ponnistukset tulen sammuttamiseksi olivat turhia ja lopulta kaikki Sipilän rakennukset olivat raunioina minkä lisäksi liekkien saaliiksi joutui 15 lammasta. Syystä tai toisesta Simola oli alivakuuttanut omaisuutensa ja niinpä paloapuyhtiö korvasi vahinkoja ainoastaan reilulla 1,200 markalla. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Tilanne, jossa yksi taho omisti talon ja toinen sai sen verotulot, aiheutti joskus tulkinnallisia tilanteita. Niinpä vuoden 1898 helmikuussa vedettiin vuokraaja Efraim Sipilä Turun rahakamarissa tilille siitä, että hän oli kaatanut ja myynyt kokonaista kuusi kuormaa tukkipuita talolle kuuluvista metsistä.  Tämän Efraim toki tunnusti kertoen samalla olleensa siinä luulossa, että hänellä oli oikeus tehdä kauppoja mainituista puista. Koska oikeudet kuitenkin olivat viime kädessä rahakamarilla ja Turun kaupungilla, joutui Sipilä maksamaan 36 markkaa ja lupaamaan, ettei enää jatkossa kajoaisi asumansa talon metsiin.

Sipilä pysyi pitkälle 1900-luvulle saakka Turun kaupungilla, kunnes se lopulta siirtyi yksityisomistukseen. Vuoden 1932 Suomen maatilat III –kirja osasi kertoa talon kokonaisalan olleen noin 180 hehtaaria, josta 63 oli peltona. Viljelyksessä vuorottelivat ruis, heinä, kevätvilja ja laidun kesannon lisäksi. Navetassa oli jo vesijohto ja tämä varmasti helpotti 21 lehmän, yhden sonnin, 10 sian, 20 lampaan, 10 kanan ja viiden hevosen hoitoa. Tilaa täydensivät ajalle tyypilliset kotitarvemylly ja sirkkelisaha.

Kailan suvusta

Uusimmassa Tarvasjoen Kotiseutulehdessä on kakkososa Kailan suvusta kertovaan tarinaan. Sama teksti ilman kuvia ilmestyy nyt tässä blogissa.


 JOHANSSON  - KAILA SUKU

    

   Suomen nyt jo satojen sukuseurojen joukossa Kailan suku on kulttuurihistoriallisesti yksi merkittävimmistä.  Seuran selkeä rajaus kantavanhemmista aleneviin polviin tekee siitä helposti hahmotettavan ja hallittavan yksikön sukuseurojen kentässä. Kailan suvun historia liittyy kiinteästi Suomen historiaan ja maan kehitykseen viimeisen 200 vuoden aikana. Se kertoo kuinka nopeasti sääty-yhteiskunnan rajat murtuivat ja yhteiskunta demokratisoitui. Hämmästyttävintä tämän suvun historiassa on, kuinka kouluja käymättömästä agraaripolvesta noustiin jo kahdessa kolmessa sukupolvessa suomalaisen tieteen ja hengenkulttuurin huipulle.

     Suvun historian tekee nyt ajankohtaiseksi se, että suvun kantaisän Gustaf Johanssonin syntymästä tulee 13.12.2010 kuluneeksi 200 vuotta. SKS:n kansallisbiografiassa sanotaan: ”Johansson – Kailan suku on lähtöisin Varsinais-Suomesta Tarvasjoen pitäjän Tuorilan kylästä. Siellä olevan Rakkilan eli Vähäkankareen talossa oli 1600 - 1700-lukujen taitteessa Simo-niminen isäntä. Hänen pojanpojan poikansa Juho Simonpoika (1759 - 1843) lähetti nuorimman poikansa Kustaan opintielle. Hänestä tuli pappi Gustaf Johansson, joka kuoli Lempäälän kirkkoherrana 1872 ja oli naimisissa papintytär Johanna Emelie Schalinin kanssa. Lapsia oli paljon, ja heidän joukostaan tuli viisi pappia. Näin Gustaf ja Emelie Johanssonin jälkeläisistä kasvoi suku, jonka pappisjäsenissä on kolme arkkipiispaa, mutta myös merkittäviä tiedemiehiä erityisesti filosofiassa ja lääketieteessä sekä liikemiehiä, sotilaita, politiikkoja, diplomaatteja ja taiteilijoita.”

  

   Emelie ja Gustaf Johanssonilla oli 10 lasta, joista 9 eli aikuisiksi, ja 74 lastenlasta. Pian ilmestyvän sukukirjan mukaan heidän jälkeläisiään on noin 2000, joista elossa n. 1500. Parhaiten Kailan suvusta saakin kuvan näiden yhdeksän lapsen sukuhaarojen mukaan, joista voimme poimia eräitä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja tunnettuja henkilöitä.

                                         Kailan suvun sukuhaarat

1.     Johanna. s. 1839

 Lapsista vanhin Johanna oli naimisissa Ruovedellä tilanomistajan ja kauppiaan Gustaf Palmrothin kanssa. Heillä oli 11 lasta, joista 9 eli aikuisiksi.  Tästä hyvin monille aloille suuntautuneesta sukuhaarasta voisi mainita tunnetun Vanhan Testamentin tuntijan professori Kaarlo Ilmari Soisalon-Soinisen tai hänen poikansa Eljaksen, joka työskentelee Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professorina.  Johannan pojan Ruoveden kirkkoherra Wilhelm Palmrothin musikaalisista pojista Yrjöstä, Toivosta ja Reinosta oli ehkä tunnetuin kamarineuvos, majuri ja sotamuseon intendentti Reino Hirviseppä eli Palle. Heidän serkkunsa suurlähettiläs Gunnar Palmroth oli aikanaan tunnettu diplomaatti. Eräs toinen serkusparvesta, Alli Kiianlinna oli naimisissa kenraali Jaakko Simeliuksen kanssa.

   Ehkä tällä hetkellä tunnetuimmat ovat Johannan pojan Hanneksen jälkeläiset liikemiesten, tehtailijoiden ja tuotetaiteilijoiden Palmrothit, joista kenkäsuunnittelija Pertti Palmroth on kansainvälisesti arvostetuin ja tunnetuin.

2.    Jonatan s. 1842

       Alajärven kirkkoherra, rovasti. Hänellä oli kaksi aikuiseksi elänyttä lasta Erkki ja Signe. Erkki otti sukunimeksi Kailan. Hän oli mm. 10 vuotta kokoomuksen kansanedustajana, Viipurin piispana vuosina 1925 - 1935 ja arkkipiispana 1935- 1944. Hänen arkkipiispan kaudelleen osuivat vaikeat sotavuodet. Hänelläkin oli 9 lasta. Vanhin poika Eino Kaila oli Suomen tunnetuin filosofi. Hän oli alansa ensimmäinen professori Turun yliopistossa, sitten Helsingin yliopistossa ja myös ensimmäinen akateemikko. Hänen vaimonsa oli taidemaalari Anna Snellman. Heillä oli vain yksi poika: suurlähettiläs ja pankinjohtaja Olli Kaila.

   Erkki Kailan toisista pojista Arno kuoli nuorena jääkäriluutnanttina ja Yrjö kaatui Talvisodan viimeisenä päivänä. Toisen myös jääkärinä olleen Kaarlon poika on Naantalissa asuva kirjailija Osmo Kaila. Pojista Martti Kaila oli tunnettu suomalainen psykiatri ja Lapinlahden sairaalanylilääkäri, mielitautiopin professori ja mm. A-klinikkasäätiön perustaja. Erkki Kailan tyttären Kertun puoliso oli kirjailija Alex Mattson.

3.     Gustaf s. 1844

  Oli suvun ensimmäinen arkkipiispa. Päästyään professoriksi 1877 hänestä tuli säätyvaltiopäivien pappissäädyn puhemies päivien viimeiseksi vuosikymmeneksi. Oli siksi säädyn edustaja Aleksanteri III hautajaisissa ja Nikolai II kruunajaisissa. Hän tuli Kuopion piispaksi vuonna 1884, Savonlinnan piispaksi 1896 ja oli arkkipiispana vuodet 1899 - 1930. Hän oli siis Suomen kirkon päänä sortovuosista eduskuntauudistukseen sekä edelleen maan itsenäistymisen ensimmäisten vuosikymmenien ajan.

    Hänen kuudesta tyttärestään kolme oli lastentarhan opettajia, yksi diakonissa ja yksi sokeainkoulun opettaja. Yksi tyttäristä, Alli, oli rovasti Frans Hannuksen vaimo.  Heidän poikansa Arno Hannus oli ministeri, hallintoneuvos ja kansliapäällikkö.

    Gustafin pojista Kustavi oli korkeimman oikeuden oikeusneuvos ja hänen poikansa Osmo Kaila oli se maailman kuulu shakkimies, jonka sanotaan ainoana maailmassa saaneen kolme kansainvälistä shakkiarvoa: kansainvälisen shakkimestarin, kansainvälisen shakkituomarin ja kansainvälisen tehtäväshakkimestarin. Hänen toinen vaimonsa oli näyttelijä Maj-Britt Heljo.

4.     Elieser  s. 1846

 Ainoa kantaisän pojista, joka ei ollut pappi vaan liikemies. Hän omisti monia sahoja ja oli perustamassa Jämsänkosken selluloosatehdasta, joka vei hänet konkurssiin. Jatkoi tehtaanisännöitsijänä ja liikemiehenä. Hänellä oli 4 lasta ensimmäisestä ja 14 toisesta avioliitosta. Siksi suku on erittäin laaja. Siitä löytyy monia elinkeinoelämän edustajia. Elieser Kailan pojista isänsä kaima oli oikeustieteen professori ja mm. oikeusministeri Kyösti Kallion kolmannessa hallituksessa. Hän oli myös Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja. Hänen veljenpoikansa, suvun päämiehenä pitkään toiminut Y.P.I. Kaila, oli tunnettu sotilas monilla Euroopan rintamilla, SS-mies ja majuri, jonka sodan jälkeen oli siirryttävä liike-elämään. Suvun tätä haaraa ovat kapellimestari Olli Lehtinen ja hänen vaimonsa pianotaiteilija Natalia Moisejeva.

5.     Vilhelm s.1848

 Rovasti. Kirkkoherrana viimeksi Jaakkimassa. Kuusi lasta, joista suku nykyään jatkuu vain tyttären Helmi Jalkion kautta. Hänen miehensä lähetysjohtaja Oskar Jalkio oli erikoinen persoona. He perustivat mustalaislähetyksen, pitivät orpokotia Särkisalossa ja kylpylää Kirvussa. He olivat vakauksellisia kasvissyöjiä, feministejä ja pasifisteja. Tästä syntyi ristiriita luterilaisen kirkon kanssa ja he muuttivat Dominikaaniseen tasavaltaan suomalaiskoloniaan, jonka elämänmuoto ei kuitenkaan vastannut heidän odotuksiaan. Osa suvusta on palannut Suomeen.

6.     Joosua s. 1850

Rovasti. Toimi viimeiseksi Juvan kirkkoherrana.  Hänellä oli 8 lasta. Heistä kaksi poikaa Lauri ja Hannes olivat pappeja. Hannes toimi isänsä jälkeen Juvan kirkkoherrana. Tässä sukuhaarassa on ollut erityisen paljon lääkäreitä. Heistä voisi poimia eläinlääkäreitä pitkään kouluttaneen professori Kai Kailan, jonka ex-puoliso Tiina Kaila-Krohn on tunnettu kirjailija ja runoilija.

7.      Lydia s. 1852

Lydia oli naimisissa kauppaneuvos Arthur Sommerin kanssa (myöh.) Somersalo. Hänen lapsistaan on ehkä tunnetuin kirjailija Aili Somersalo, jonka lastenkirjat ovat klassikkoja. Hänen veljensä Arne oli värikäs persoona. Oltuaan ensin upseerina Saksan armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana, hän palasi Suomen armeijaan ollen mm. ilmavoimien komentajana luomassa maamme ilmavoimia. 1930-luvulla hän luopui armeijasta, ollen mm. IKL:n kansanedustaja. Talvisodan sytyttyä hän palasi armeijaan. Jatkosodan alussa hän ev.luutn. johti saksalaispataljoonaa Kiestingissä, jossa kaatui lähes samaan aikaan Jussi Turtolan kanssa. Myös Arne Somersalon vanhin poika Helmut oli kaatunut jatkosodan alussa.

8.     Ida s. 1857

        Ida Johansson oli naimisissa rovasti Wilhelm Ingmanin kanssa, joka kuoli Kristiinan kaupungin kirkkoherrana. Heidän kaksi poikaansa kuolivat naimattomina nuorena, jolloin tämä sukuhaara sammui jo varhain.

9.     Edvard  s.1859

    Myös nuorimmasta Gustaf Johanssonin pojasta Edvardista tuli pappi, joka oltuaan ensin Suomenniemen ja Jokioisten kirkkoherrana toimi pitkään Korsnäsin rovastina. Edvard oli vasta 13-vuotias kun isä kuoli. Kuitenkin hänen muistelmansa isästään ja hänen vaatimattomuudesta ja sosiaalisuudesta ovat kaikkein läheisimmät.

     Edvardin vanhin poika toht. Toivo Kaila oli todellinen monitoimimies, ulkoministeriön kansliapäällikkö, tilastotoimiston aktuaari, kirjailija, taiteilija, kielinero, yleisradion hallintoneuvoston jäsen, Teollisuusliiton asiantuntija ja asiamies, opetustoiminnan uudistuskomitean puheenjohtaja ja vieläpä sotasyyllisyysoikeuden jäsen. Hänen poikiaan olivat mm. Leo Kaila, joka oli eduskunnan pitkäaikainen pikakirjoittaja, Martti Kaila teollisen korkeakoulun professori ja opetusneuvos Sakari Kaila.

   Edvardin toinen poika Elmo Kaila oli jääkäriliikkeen organisoineen Uuden metsätoimiston johtaja, AKS:n perustaja ja puheenjohtaja, Ilmapuolustusliiton luoja, kirjailija, sota-arkiston johtaja ja ensimmäinen jääkäriliiton kunniajäsen.

   Tyttäristä Kaino oli Helsingin kirjastonhoitaja. Seuraava tytär Lempi oli professori Einari Juvan ensimmäinen vaimo. Heillä oli kaksi poikaa Ilmo ja Mikko. Ilmo kaatui 25-vuotiaana luutnanttina elokuussa 1941 Petsamon Kalastajasaarennolla. Mikko jäi äidistään orvoksi jo kuuden päivän vanhana. Hänestä kasvoi suvun kolmas arkkipiispa, historian ja teologian professori, yliopiston kansleri, poliitikkona kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja.

    Edvard Kailan pojista Auno meni jääkäriksi Saksaan ja teki vapaussodan jälkeen uran armeijassa. Hän toimi Talvisodan aikana ensin 4.divisioonan komentajana ja maaliskuun alusta 3. div. komentajana, joka joukko-osasto puolusti Viipuria ja piti sen sodan loppuun asti. Hänet määrättiin välirauhan aikana sotilasasiamieheksi Japaniin, josta ei päässyt palaamaan kotimaahan ennen rauhaa. Eversti Auno Kaila vapautettiin sodan jälkeen armeijasta yleisiin syihin vedoten ja tämä Mikko Juvan eno toimi sen jälkeen arvostettuna hammaslääkärinä ja kouluhammashuollon johtajana Turussa.

   Juvan enoista nuorin Viljo toimi tiepiirien ja monien kaupunkien johtavana insinöörinä. Hänen poikansa Panu tunnetaan arkkitehtina, kirjailijana ja talotohtorina.

Lopuksi

Varmaan suvun kantaisä olisi hämmästynyt jos hän olisi saanut tietää, että hänen pojastaan, pojanpojastaan ja pojantyttären pojasta tulee arkkipiispoja ja monista hänen jälkeläisistään Suomen tiede- ja kulttuurielämän lahjakkaita edustajia. Eräät tietolähteet puhuvat suvun neljästä arkkipiispasta, sillä Emelie Johanssonin sisarenpoika arkkipiispa Lauri Ingman oli Gustaf Johanssonin serkku, mutta ei näin kantavanhempien suoraan alenevasta polvesta.

Samoin hän olisi varmaan ollut iloinen, jos olisi saanut kuulla, että Turkuun oli perustettu yliopisto. Sieltä hänen oli koulupoikana tarvinnut paeta tulipaloa ja yliopisto oli sen jälkeen siirretty Helsinkiin. Siellä Turussa nyt hänen poikansa Gustaf pitää yliopiston vihkiäisissä juhlasaarnan ja pojanpoika tulee sen ensimmäiseksi professoriksi.

Vielä hän varmaan olisi ihmetellyt sitäkin, kun pojat ja monet hänen jälkeläisensä ovat sen Helsingin yliopiston professoreita, josta hän valmistui papiksi ja eräs heistä jopa toimii kanslerina.

Kaikki suvun arkkipiispat ovat vierailleet Tarvasjoella ja käyneet myös kantaisän syntymäpaikalla. Gustaf Johansson tuli pian arkkipiispaksi tultuaan asettamaan kappalaista Edvin Schönbergiä virkaansa 1901. Erkki Kaila piti piispantarkastuksen kirkkoherra Otto Perkon tullessa vuonna 1935 Tarvasjoen seurakuntaan ja Mikko Juva vuonna 1980 kirkkoherra Jouko Kyyrön aikaan.

Onnettomuus tukinuitossa Juvalla

Toukokuun alkupäivinä 1908 oli käynnissä suuri tukinuitto Paimionjoessa. Kun Uudessakaupungissa sijainneen Janhuan Höyrysahaosakeyhtiön miehet ehtivät Juvan koskelle Tarvasjoella, alkoivat tukit kasaantua pahaksi ruuhkaksi. Ongelman aiheuttajaksi huomattiin pian poikittain jäänyt puu.


Tätä tukkia lähti työmies Anton Kurki hakkaamaan poikki kirveellään. Hänen vyötäistensä ympärille oli sidottu köysi, jonka avulla työtovereiden piti kiskoa Anton turvaan suman lähtiessä liikkeelle. Riuskasti Kurki nakutteli kirvellään tukkia saaden sen lopulta poikki, mutta valitettavasti muut miehet eivät olleet valppaana. Nämä eivät vetäneet Antonia riittävän nopeasti turvaan, vaan eräs alaspäin syöksyvä tukki iskeytyi häntä suoraan takaraivoon. Anton Kurki menehtyi välittömästi.


Anton oli syntynyt Kangaksen Karjalan Koiviston pitäjän Kurkelassa. Hänen isällään, talollinen Nikodemus Kurjella ja äiti Maria Josefintytär Rouskulla oli viisi lasta, joista Anton oli syntynyt kuopuksena elokuun lopulla 1880. Hän ei kuitenkaan jäänyt kotisijoilleen, vaan lähti nuorena miehenä Viipuriin. Tämä suurkaupunki taisi olla Antonille hieman liikaa, sillä keväällä 1904 hänet pidätettiin yhdessä erään työmies Mankin kanssa. Miehiä syytettiin sadetakin varastamisesta täkäläisestä hotellista. Anton ja Oskar Mankki jäivät kiinni yritettyään myydä tätä vaatetta.


Asiat lähtivät vielä pahempaan suuntaan Antonin matkatessa seuraavana vuonna Helsinkiin. Joulukuun puolivälissä oli Kurki törmännyt kaupungin kaduilla työmies Johan Konkoseen lyöden tätä puukolla rintaan. Kurjen seurassa ollut Viktor Rytkönen oli jatkanut pahoinpitelyä potkaisemalla kenkänsä korolla maahan vajonnutta, tajutonta Konkosta kasvoihin. Poliisit tulivat toimittavat onnettoman uhrin kirurgiseen sairaalaan ja vangitsi sekä Kurjen että Rytkösen.


Noin vuotta myöhemmin Anton joutui jälleen lain pitkän kouran käsiin, sillä hän oli ryöstänyt väkivaltaisesti erään myymäläkojun Helsingin rautatientorilla. Mukaansa Kurki oli saanut kahdeksan markkaa myyjätärä Anna Nikitiniltä. Pahempaa vahinkoa tuli Antonin tuhottua puukollaan koko myymäläteltan. Tuomioksi langetettiin vuosi ja 15 vuorokautta kuritushuonetta. Lisäksi Anton Kurki menetti tämän jälkeen kansalaisluottamuksen neljäksi vuodeksi.


Näiden kahden tapahtuman välillä, syyskuussa 1906 oli Anton ehtinyt olla pidätettynä epäiltynä laajasta varkausvyyhdistä Lahden kaupungissa ja sen lähistöllä. Adolf Rantanen rikostoverinaan oli Anton onnistunut haalimaan käsiinsä suuren joukon tiirikoita ja avaimia, joilla he sitten olivat ilmeisesti yrittäneet päästä käsiksi arvotavaroihin.




Ehkä on jonkinlaista kohtalon ivaa, että Anton Kurjen elämä päättyi tietyllä tapaa yhtä rajusti kuin hän oli sen elänytkin.

Yli-Tuomarilan rusthollari

Tarvasjoen Tuomarilan tila tunnetaan nimeltä mainittuna jo yli 500 vuoden takaa. Aikojen saatossa se on ollut mm. Suomen käskynhaltijan, Klaus Åkenpoika Tottin antaman lainan panttina. Alunperin tilan päärakennus sijaitsi Paimionjoen varressa, mutta jossain vaiheessa rakennukset siirrettiin nykyisen Yli-Tuomarilan ruokamatkailutilan kohdalle. Tila myös jaettiin kahtia Ali- ja Yli-Tuomarilaan reilut kaksi sataa vuotta sitten.


Vuonna 1791 menivät naimisiin Euran kylän Knaapin rusthollarin perillinen Juho Ristonpoika ja Tuomarilan rusthollarin lapsi Helena Jaakontytär. Näin Juhosta tuli Yli-Tuomarilan uusi isäntä avioliiton kautta. Seuraavien vuosien aikana perheeseen syntyi kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika. Ikävä kyllä kaikki pienokaiset menehtyivät ja Yli-Tuomarilan tilalla ei ollut 1800-luvun alun jälkeen perillistä. Kaiken lisäksi tuli muitakin ongelmia. Juho Ristonpoika oli ilmeisen kykenemätön huolehtimaan itsestään sen paremmin kuin maatilastakaan.


Kun vaimo Helena kuoli pistoksiin helmikuussa 1818, lähtivät Juholta kuvaannollisesti sanottuna ohjakset käsistä lopullisesti. Viiden vuoden päästä tultiin siihen pisteeseen, että kihlakunnanoikeus joutui panemaan isännän holhouksen alaiseksi "tuhlauksen ja juoppouden tähden". Tämä oli kova kohtalo, sillä käytännössä Juho Ristonpoika joutui naisen kanssa samaan asemaan. Hän ei saanut päättää itse omaisuudestaan eikä voinut tehdä mitään sopimuksia talosta ulospäin. Kihlakunnanoikeus toteutti sinänsä jaloa periaatetta, jolla suojeltiin sekä henkilöä itseään että hänen omaisuuttaan. Ei luonnollisesti ollut valtion kannalta järkevää päästää toimivia maatiloja retuperälle, sillä jo tuolloin valtion pohjaton rahantarve vaatii mahdollisimman suurta veronmaksajien määrää.


Yli-Tuomarilalla, joka oli ratsutila, olisi ollut kaikki mahdollisuudet vaurastumiseen. Rusthollilaitos oli aikanaan perustettu varmistamaan ratsumiesten saanti Ruotsin armeijaan. Korvauksena miehen asettamisesta sotapalvelukseen sai rustholli eli ratsutila verovapauden. Vaikka Ruotsi menetti Suomen Venäjälle 1809, jäi järjestelmä voimaan vielä kymmeniksi vuosiksi. Ratsumiehiä ei toki enää tarvittu, mutta verovapaus säilyi. Näin ratsutilat alkoivat vaurastua tavallisia talonpoikaistaloja huomattavasti nopeammin.


Ikävä kyllä Juho Ristonpoika ei päässyt nauttimaan tästä kaikesta sotkettuaan asiansa em. seurauksin. Hän asui kuitenkin Yi-Tuomarilassa lopun ikäänsä ja ehti vielä mennä toisen kerran naimisiinkin. Uusi puoliso oli paimiolainen Anna Antintytär, jonka isä oli ollut rakuuna. Anna itse oli ehtinyt olla aviossa sotilas Petter Artigin kanssa ja tästä liitosta syntyneet lapset muuttivat Paimiosta Tarvajoelle äitinsä mukana. Myös holhous purettiin lopulta ja hetken aikaa Juho ehti olla uudemman kerran talon isäntänä. Vaiherikkaan elämän kokenut mies kuoli vanhuuden heikkouteen jouluna 1841. Leski Anna menehtyi toukokuussa 1848.


Tuohon aikaan Yli-Tuomarilan tilan isäntänä oli Juho Erkinpoika vaimonaan Kosken kappelissa syntynyt Liisa Heikintytär. Rippikirjojen armottomien merkintöjen mukaan tämäkin rusthollari oli joutunut lain kanssa tekemisiin hänen saatuaan 1840 tuomion juopottelusta.