Kommenttiosastoon olisi mukava saada tietoa siitä, keitä kaikkia tässä kuvassa esiintyy em. puheenjohtajan lisäksi.
 |
| Nuorison ystävä, nro 6, 15.6.1910 |
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Nuorisoliiton paikallisosasto Tarvasjoella 1910
Kesällä 1910 kerrottiin Nuorison ystävä -lehdessä Tarvasjoella "Jumalan waltakunnan työn olevan erittäin vilkasta". Nuorisoliiton paikallisosasto oli toiminut siunauksellisesti jo useita vuosia väsymättömän puheenjohtajansa, Fingerroos-Rauhalinnan johdolla. Häntä kuvailtiin myös toimeliaaksi sanan julistajaksi. Lehti julkaisi myös kuvan paikallisosaston johtokunnasta.
Kommenttiosastoon olisi mukava saada tietoa siitä, keitä kaikkia tässä kuvassa esiintyy em. puheenjohtajan lisäksi.
Kommenttiosastoon olisi mukava saada tietoa siitä, keitä kaikkia tässä kuvassa esiintyy em. puheenjohtajan lisäksi.
torstai 23. kesäkuuta 2011
Kesäteatteriin
Vielä ehtii hyvin Tarvasjoen Kesäteatterin näytelmää katsomaan! Lämminhenkistä huumoria miesten ja vähän naistenkin kustannuksella! Klikkaa kuvaa ja tutustu esityksen Facebook-sivuihin.
maanantai 13. kesäkuuta 2011
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
perjantai 20. toukokuuta 2011
Mannerheim ja Tarvasjoki
 | |
| Mannerheim ja eversti Laaksonen - kuvaa ei ole ennen julkaistu netissä |
Tarvasjoen komppania 1/JR 35 oli nimittäin taistellut käytännössä levähtämättä Ivanselän, Kutisman, Villavaaran, Kenjakin ja Muntjärven kautta saapuen lopulta Suununjoen Viiksitsan kylään lokakuun 16. päivänä. Tähän Itä-Karjalassa olevan paikkaan kommpania jäi yhdeksäksi päiväksi, minkä aikana miesten ja kaluston huolto saatiin hieman paremmalle tolalle.
Komppania oli taistellut määrätietoisesti ja voitokkaasti, mutta yhteistyö ennestään kaikille tuntemattoman komppanian päällikön kanssa ei onnistunut. Miehet eivät luottaneet häneen. Niinpä em. yhdeksän päivän aikana miehet puivat tapahtumia yhä uudelleen todeten hyvien monien aseveljiensä kaatuneen tai haavoittuneen. Vähitelleen jutut ja mielipiteet alkoivat kulminoitua johonkin ennen näkemättömään. Neuvottelussa 21. päivä lokakuuta päättivät epätoivoiset tarvasjokelaiset lähettää Mannerheimille kirjelmän tilanteestaan. He pyysivät, ettei kaikkia saman pitäjän miehiä pidettäisi samassa komppaniassa. Näin jäisi ainakin osa miehistä henkiin.
Päämajan säilyneiden asiakirjojen mukaan Mannerheim oli esikuntansa kanssa hyvin tietoinen tästä kirjeestä, mutta ylipäällikkö ei ryhtynyt esimerkiksi rankaisutoimenpiteisiin niskuroinnin suhteen. Realistisena miehenä hän ymmärsi miesten hädän, mutta asia jäi siltä erää siihen.
Kun tieto rintaman synkistä tapahtumista kantautui kotipitäjään, lähtivät oman kunnan miehet katsomaan sotatanteretta. Kaikille asianosaisille tärkeäksi jääneen vierailun lopputuloksena oli, että Tarvasjoen kunnanvaltuusto lähetti viranomaisille pyynnön kolme viikon yhtäjaksoisesta lomasta kyseisille sotilaille. Pyyntöä perusteltiin mm. sillä, että "he (sotilaat) taas henkisen tasapainon saavutettuaan ja varusteensa täydennettyään uudelleen voisivat menestyksellä taisteluun käydä meille kaikille kalliin ja tärkeän asian puolesta".
Tästä pykälästä lähetettiin ote myös Mannerheimille, joka sitten myös vastasi kunnanvaltuustolle.
Rintamalla oleville tämä kaunis ja hyvin perusteltu pyyntö aiheutti kauhun hetkiä, sillä komppanian kuuluvia kuulusteltiin kapinan lietsonnasta. Kirjelmästä oli kuulemma saanut sen kuvan, että komppaniassa on vihollisen kätyreitä, jotka yllyttävät komppaniaa kapinaan. Tarkemmassa kuulustelussa kävi pian ilmi, että mistään tuollaisesta ei todellakaan ollut kyse. Kuulustelupöytäkirja ja Tarvasjoen kunnanvaltuuston ote saapuivat ilmeisesti lähes samaan aikaan Mannerheimille, joka vastasikin muutamassa päivässä tarvasjokelaisille.
Hän perustelee parisivuisessa kirjeessään sodan vaativan ankaria uhrauksia, vaikka ymmärtääkin pitäjäläisten huolen. Mannerheim lupaa, "että minä puolustvoimain ylipäällikkönä teen kaikkeni urhoollisten joukkojeni hyväksi." Samalla hän lupaa miehille n. 10 vuorokauden loman matkoja mukaanlaskematta. Pitempiaikaiset lomat oli jätettävä sotatilanteesta riippuvaiseksi.
Oheinen kuva on Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen tulevan kesän "Jatkosodasta 70-vuotta" -valokuvanäyttelystä, joka avautuu kotiseutumuseossa 12.6.2011. Kuvaa ei tiettävästi ole aiemmin julkaistu internetissä. Teksti on lyhennelmä Kalervo Mäkisen artikkelista Kotiseutulehdessä.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Tarvas-Radio etenee
Tarvasjoen ns. nettiradiotyöryhmän laajennetussa palaverissa viime keskiviikkoiltana olivat vieraina toimittaja Joona Haarala (YLE) ja nettiradio-osaaja Jussi Kokkola virittävät paikalle saapuneen runsaslukuisen joukon vilkkaaseen keskusteluun paikallisradion mahdollisuuksista.
Olen itse innostunut termistä hyperlokaali ja juuri siitä tässä projektissa tulee olemaan kyse. Tarvas-Radion tarkoituksena on tehdä, dokumentoida ja kertoa alle kahden tuhannen asukkaan pitäjässämme tarinoita sukupolvelta toiselle, kaverilta kaverille, tutulta tuntemattomalle jne jne. Toimittaja Haarala antoi lennosta monia hyviä esimerkkejä ja havaintoesityksiä siitä, miten nykytekniikka mahdollistaa esim. haastattelun tekemisen todella helposti. Itselleni oli suuri oivallus siinä, että saman henkilön kanssa voi tehdä vaikka puolen tusinaa juttuja alkaen aina eri näkökulmasta. Yhden pitkän ja monipolvisen tarinan sijasta kannattaakin tehdä monta pientä juttua, jotka ovat sitten paljon dynaamisempia sekä täten kuuntelijaystävällisempiä.
Mallia voi ottaa vaikka Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan, Heikki Mustamäen tekemästä muisteluhetkestä Nummisen perheen luona, josta tässä alla on vain pieni pätkä;
Olen itse innostunut termistä hyperlokaali ja juuri siitä tässä projektissa tulee olemaan kyse. Tarvas-Radion tarkoituksena on tehdä, dokumentoida ja kertoa alle kahden tuhannen asukkaan pitäjässämme tarinoita sukupolvelta toiselle, kaverilta kaverille, tutulta tuntemattomalle jne jne. Toimittaja Haarala antoi lennosta monia hyviä esimerkkejä ja havaintoesityksiä siitä, miten nykytekniikka mahdollistaa esim. haastattelun tekemisen todella helposti. Itselleni oli suuri oivallus siinä, että saman henkilön kanssa voi tehdä vaikka puolen tusinaa juttuja alkaen aina eri näkökulmasta. Yhden pitkän ja monipolvisen tarinan sijasta kannattaakin tehdä monta pientä juttua, jotka ovat sitten paljon dynaamisempia sekä täten kuuntelijaystävällisempiä.
Mallia voi ottaa vaikka Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan, Heikki Mustamäen tekemästä muisteluhetkestä Nummisen perheen luona, josta tässä alla on vain pieni pätkä;
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Otto Herman Lode Tarvasjoella
Nykyisellä Tarvasjoella asuneista henkilöistä kuuluisin lienee Kustaa Mauritz Armfelt, mutta on pitäjässä toki muitakin oman aikansa merkkimiehiä pistäytynyt ainakin muutamien vuosien ajan. Yksi heistä oli Maarian pitäjässä vuonna 1771 syntynyt Otto Herman Lode. Hän kuului Bremenistä lähtöisin olleeseen baltiansaksalaiseen aatelissukuun, josta ensimmäiset maininnat ovat 1200-luvulta.
Otto Hermanin isä oli Johan Herman, Halikossa 1739 syntynyt luutnantti, jonka omalla isälläkin, Otto Wilhelmillä oli saman sotilasarvo. Otto Wilhelm Loden puoliso oli hänkin aatelissukuinen Catharina Agneta Fleming af Liebelitz. Johan Hermanin puolisoksi tuli aikanaan Johanna Margareta Sandin-Kalm.
Otto Herman Lodesta tuli sukunsa pitkien perinteiden mukaisesti sotilas ja lopulta hän yleni aina everstiluutnantiksi saakka. Hänen kerrotaan kunnostautuneen erityisesti Suomen sodan aikaisissa Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Viimeksi mainitussa hän haavoittui vaikeasti luopuen ilmeisesti juuri tämän takia urastaan armeijan palveluksessa. Niinpä vuosina 1811-1813 tapaamme herra Loden Turun ja Porin läänin maaherrana. Tämän arvokkaan toimen jälkeen hän vietti muutaman vuoden hiljaiseloa palaten julkisuuteen Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1820-1827.
Otto Herman Lode menehtyi arvokkaassa 80 vuoden iässä maaliskuussa 1852.
Hän oli mennyt naimisiin loppusyksystä 1798 turkulaisen Brita Christina Sjöstedtin kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien mittaan ainakin neljä lasta; Otto Johan (1799), Margaretha Sophia (1801), Johanna Wilhelmina (1810) sekä Juljana Alphonsina (1814). Suurin piirtein samoihin aikoihin asettui tuolloin majurin arvoinen Otto Herman asumaan Tarvasjoen Mäentaan kylän Junnilan ratsutilalle. Aulis Ojan Tarvasjoen Historiassa -kirjassa majuri Lodea ei mainita Junnilan yhteydessä lainkaan, joten ehkäpä hän asui talossa vain tilapäisesti omistamatta sitä itse.
Joka tapauksessa 1810-luvun alkupuoliskolla Otto Herman Lode muutti perheineen Piikkiön Linnunpään kartanoon. Samaan ajanjaksoon osuu eräs mielenkiintoinen lahjoitus. Yläneen Uudenkartanon 1830-luvulta lähtien omistanut professori Carl Reinhold Sahlberg on tullut tunnetuksi mm. loistavasta puutarhastaan. Erityisen kuuluisa on sieltä lähtöisin ollut omenalajike, Huvitus, jonka kantapuu onnistuttiin löytämään tutkijoiden toimesta viime vuonna.
Uudenkartanon puutarhaan liittyvien asiakirjojen mukaan Otto Herman Lode olisi antanut aikanaan Sahlbergille omenapuun taimia, jotka saattaisivat liittyä Huvitus–lajikkeeseen. Tämä tuore löytö antaa aihetta olettaa, että Lodella olisi ehkä ollut jo Tarvasjoella ollessaan puutarha. Toisaalta hän muutti Piikkiöön jo 1814 ja Sahlberg asettui Uuteenkartanoon vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, joten todennäköisemmin kyseiset taimet olivat Linnunpäästä kotoisin. Miksi sitten everstiluutnantti, Suomen Pankin pääjohtaja ja maaherra oli ylipäätänsä kiinnostunut puutarhanhoidosta?
Tähän voinee hakea selitystä hänen taustastaan. Otto Hermanin äidin, Johanna Margareta Sandin-Kalmin isäpuoli oli kuuluisa tutkimusmatkailija ja tiedemies Petter Kalm. Hän oli tavannut pappismies Johan Sandinin lesken, Anna Margaretha Sjömanin Amerikan matkallaan ja mennyt tämän kanssa naimisiin vuonna 1750. Anna Margarethalla oli em. tytär, jonka Petter Kalm otti sitten omakseen. Petter Kalm kuoli jo 1776 Otto Hermanin ollessa viisivuotias, mutta varmasti kiinnostunut kasvitieteeseen on kulkenut tytärpuolen kautta uudelle sukupolvelle. Mikäpä olisi toisaalta kauniimpi mielikuva kuin ikääntynyt, vakavien sotakokemusten runtelema everstiluutnantti käyskentelemässä puutarhassaan.
Tavallaan voisi todeta Petter Kalmin sormenjäljen näkyvän ainakin hentona painalluksena Huvitus-lajikkeen alkuperässä, vaikka se ei Tarvasjoen Mäentaan Junnilasta olisikaan kotoisin. Luultavasti Otto Herman Lode lahjoitti taimensa myöhemmin, mutta olisiko Junnilassa ollut jonkinlainen puutarha jo 1800-luvun alkuvuosina? Tähän kysymykseen olisi mukava saada vastaus alan ammattilaisilta, mikäli he katsoisivat aiheelliseksi tutkia kyseisen tilan nykyistä pihamaata.
Vuoden 1805 henkikirja kertoo ”herra majuri Lode” perheineen ja palvelusväkineen asuneen Mäentaan kylän Junnilassa. Junnilassa asui myös rusthollari Jaakko Heikinpoika vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa. Hänellä tai puoliso Annalla ei ole sukusiteitä Loden perheeseen, joten käytännön tason asumisjärjestelyjä voi vain arvailla. Myöhemmin talo jaettiin vielä nykyisin olemassa oleviin Ali- ja Yli-Junnilaan. Nykyinen Yli-Junnila lienee se talo tai talonpaikka, jossa Lode asui.
Otto Hermanin isä oli Johan Herman, Halikossa 1739 syntynyt luutnantti, jonka omalla isälläkin, Otto Wilhelmillä oli saman sotilasarvo. Otto Wilhelm Loden puoliso oli hänkin aatelissukuinen Catharina Agneta Fleming af Liebelitz. Johan Hermanin puolisoksi tuli aikanaan Johanna Margareta Sandin-Kalm.
Otto Herman Lodesta tuli sukunsa pitkien perinteiden mukaisesti sotilas ja lopulta hän yleni aina everstiluutnantiksi saakka. Hänen kerrotaan kunnostautuneen erityisesti Suomen sodan aikaisissa Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Viimeksi mainitussa hän haavoittui vaikeasti luopuen ilmeisesti juuri tämän takia urastaan armeijan palveluksessa. Niinpä vuosina 1811-1813 tapaamme herra Loden Turun ja Porin läänin maaherrana. Tämän arvokkaan toimen jälkeen hän vietti muutaman vuoden hiljaiseloa palaten julkisuuteen Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1820-1827.
Otto Herman Lode menehtyi arvokkaassa 80 vuoden iässä maaliskuussa 1852.
Hän oli mennyt naimisiin loppusyksystä 1798 turkulaisen Brita Christina Sjöstedtin kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien mittaan ainakin neljä lasta; Otto Johan (1799), Margaretha Sophia (1801), Johanna Wilhelmina (1810) sekä Juljana Alphonsina (1814). Suurin piirtein samoihin aikoihin asettui tuolloin majurin arvoinen Otto Herman asumaan Tarvasjoen Mäentaan kylän Junnilan ratsutilalle. Aulis Ojan Tarvasjoen Historiassa -kirjassa majuri Lodea ei mainita Junnilan yhteydessä lainkaan, joten ehkäpä hän asui talossa vain tilapäisesti omistamatta sitä itse.
Joka tapauksessa 1810-luvun alkupuoliskolla Otto Herman Lode muutti perheineen Piikkiön Linnunpään kartanoon. Samaan ajanjaksoon osuu eräs mielenkiintoinen lahjoitus. Yläneen Uudenkartanon 1830-luvulta lähtien omistanut professori Carl Reinhold Sahlberg on tullut tunnetuksi mm. loistavasta puutarhastaan. Erityisen kuuluisa on sieltä lähtöisin ollut omenalajike, Huvitus, jonka kantapuu onnistuttiin löytämään tutkijoiden toimesta viime vuonna.
Uudenkartanon puutarhaan liittyvien asiakirjojen mukaan Otto Herman Lode olisi antanut aikanaan Sahlbergille omenapuun taimia, jotka saattaisivat liittyä Huvitus–lajikkeeseen. Tämä tuore löytö antaa aihetta olettaa, että Lodella olisi ehkä ollut jo Tarvasjoella ollessaan puutarha. Toisaalta hän muutti Piikkiöön jo 1814 ja Sahlberg asettui Uuteenkartanoon vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, joten todennäköisemmin kyseiset taimet olivat Linnunpäästä kotoisin. Miksi sitten everstiluutnantti, Suomen Pankin pääjohtaja ja maaherra oli ylipäätänsä kiinnostunut puutarhanhoidosta?
Tähän voinee hakea selitystä hänen taustastaan. Otto Hermanin äidin, Johanna Margareta Sandin-Kalmin isäpuoli oli kuuluisa tutkimusmatkailija ja tiedemies Petter Kalm. Hän oli tavannut pappismies Johan Sandinin lesken, Anna Margaretha Sjömanin Amerikan matkallaan ja mennyt tämän kanssa naimisiin vuonna 1750. Anna Margarethalla oli em. tytär, jonka Petter Kalm otti sitten omakseen. Petter Kalm kuoli jo 1776 Otto Hermanin ollessa viisivuotias, mutta varmasti kiinnostunut kasvitieteeseen on kulkenut tytärpuolen kautta uudelle sukupolvelle. Mikäpä olisi toisaalta kauniimpi mielikuva kuin ikääntynyt, vakavien sotakokemusten runtelema everstiluutnantti käyskentelemässä puutarhassaan.
Tavallaan voisi todeta Petter Kalmin sormenjäljen näkyvän ainakin hentona painalluksena Huvitus-lajikkeen alkuperässä, vaikka se ei Tarvasjoen Mäentaan Junnilasta olisikaan kotoisin. Luultavasti Otto Herman Lode lahjoitti taimensa myöhemmin, mutta olisiko Junnilassa ollut jonkinlainen puutarha jo 1800-luvun alkuvuosina? Tähän kysymykseen olisi mukava saada vastaus alan ammattilaisilta, mikäli he katsoisivat aiheelliseksi tutkia kyseisen tilan nykyistä pihamaata.
Vuoden 1805 henkikirja kertoo ”herra majuri Lode” perheineen ja palvelusväkineen asuneen Mäentaan kylän Junnilassa. Junnilassa asui myös rusthollari Jaakko Heikinpoika vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa. Hänellä tai puoliso Annalla ei ole sukusiteitä Loden perheeseen, joten käytännön tason asumisjärjestelyjä voi vain arvailla. Myöhemmin talo jaettiin vielä nykyisin olemassa oleviin Ali- ja Yli-Junnilaan. Nykyinen Yli-Junnila lienee se talo tai talonpaikka, jossa Lode asui.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)