Tarvasjoen Kotiseutuyhdistys

Myrskytuhoja

2012-01-01T21:05:00.000+02:00

Sika pankkiirina

2011-11-21T12:55:00.000+02:00

Tarvasjoen Seppälän kylässä tapahtui ulkopuolisten silmissä naurettavan hauska episodi syksyllä 1908. Eräs kylän pientilallisista ei luottanut pankkeihin, vaan halusi pitää rahat itsellään turvassa. Niinpä hän oli koonnut omaisuutensa pieneen rahakukkaroon ja kätkenyt sen patjansa olkiin kertomatta koko asiasta mitään vaimolleen.

Kun tilallisemme sitten kerran olisi tarvinnut hieman rahaa, olikin kätköpaikka tyhjä. Saman tien mies kävi utelemaan vaimoltaan, olisiko tämä löytänyt kukkaron ja pannut sen sitten jonnekin muualle talteen.

Vaimo ei tiennyt rahoista mitään, mutta sanoi vaihtaneensa patjojen oljet vähän aikaa sitten. Vanhat, käytetyt oljet hän oli vienyt pahnoiksi talon sikolättiin.

Niinpä mies pisti pystyyn täydellisen "kotitarkastuksen" sikalassa, mutta ikävä kyllä rahat ja kukkaro pysyivät kateissa. Pakon edessä lahdattiin nyt itse sika, koska olihan ilmeistä, että elukka oli pistellyt parempiin suihin miehen säästöt.

Possun vatsasta löytyikin muutamia kolikoita, mutta "suurimman osan rahoista oli tuo sikamainen kassanhoitaja häwittänyt".

Tarvasjoen metsistä

2011-10-24T08:40:00.000+03:00

Esitelmä Pullerin talosta videona

2011-10-17T10:02:00.000+03:00

Myynnissä

2011-10-05T21:15:00.000+03:00

Kotiseutuyhdistyksemme myy seuraavia kirjoja toimintansa tukemiseksi;

Kalervo Mäkinen - Katson joen yli
kotiseutuneuvos Mäkisen 75-vuotissyntymäpäivän kunniaksi julkaistu kokoelma hänen itsensä kirjoittamia runoja

Kalervo Mäkinen - Lukeminen saa loistamaan
Tarvasjoen kirjaston täytettyä 150 vuotta julkaistiin tämä aihettaan laajasti käsittelevä, monipuolinen tietopaketti

Hinta vain 10€/kpl plus mahdolliset postituskulut 2,50€. Mikäli tilaat molemmat kirjat, saat ne ilman postikuluja. Tilaukset s-postitse osoitteella palaute (at) varola.fi

Kotiseutumessut tänään 1.10.2011 Turussa

2011-10-01T09:34:00.000+03:00

Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry on mukana! Tervetuloa moikkaamaan!

Suku- ja Kotiseutumessut Turussa 1.10.2011

2011-09-12T11:17:00.000+03:00

Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry osallistuu Turussa järjestettäville Suku- ja Kotiseutumessuille lauantaina 1.10.2011. Tervetuloa pienelle osastollemme, joka sijaitsee messubasaarissa!

Tarvasjoella uudet asukkaat huomioidaan

2011-09-05T14:36:00.000+03:00

Tarvas-Radio etenee

2011-08-25T09:16:00.002+03:00

Kotiseutuyhdistyksemme toimitti tämän viikon keskiviikkona "Tarvas-Radio paikallisportaali" -nimellä kulkevan hakemuksen Jokivarsikumppaneille. Haemme siis EU-rahoitusta hankkeeseemme. Tarkoituksemme on, että varsinainen lanseeraus tapahtui ensimmäinen päivä marraskuuta tänä vuonna.

Mikäli olet halukas tulemaan mukaan toimintaan, ota heti yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen palaute (at) varola.fi

Tarvitsemme vapaaehtoisia haastatteluiden tekijöitä, digitoijia, kuvankäsittelijöitä, tarinoiden kertojia, valokuvaajia, juontajia ja vaikka mitä :) Luvassa on mukavaa toimintaa oman kotiseudun parhaaksi. Parannetaan yhdessä kuntamme viihtyvyyttä!

Nuorisoliiton paikallisosasto Tarvasjoella 1910

2011-07-20T14:35:00.000+03:00

Kesällä 1910 kerrottiin Nuorison ystävä -lehdessä Tarvasjoella "Jumalan waltakunnan työn olevan erittäin vilkasta". Nuorisoliiton paikallisosasto oli toiminut siunauksellisesti jo useita vuosia väsymättömän puheenjohtajansa, Fingerroos-Rauhalinnan johdolla. Häntä kuvailtiin myös toimeliaaksi sanan julistajaksi. Lehti julkaisi myös kuvan paikallisosaston johtokunnasta.
Kommenttiosastoon olisi mukava saada tietoa siitä, keitä kaikkia tässä kuvassa esiintyy em. puheenjohtajan lisäksi.

Nuorison ystävä, nro 6, 15.6.1910

Kesäteatteriin

2011-06-23T08:50:00.000+03:00

Vielä ehtii hyvin Tarvasjoen Kesäteatterin näytelmää katsomaan! Lämminhenkistä huumoria miesten ja vähän naistenkin kustannuksella! Klikkaa kuvaa ja tutustu esityksen Facebook-sivuihin.

Tarvasjoen kesäjuhlat 11.6.2011

2011-06-13T12:40:00.000+03:00

Uusi esitteemme!

2011-06-01T11:57:00.000+03:00

Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen esite

Mannerheim ja Tarvasjoki

2011-05-20T07:39:00.001+03:00


Mannerheim ja eversti Laaksonen - kuvaa ei ole ennen julkaistu netissä

Jatkosodan melkeissä vuonna 1941 tarvasjokelaiset lähettivät sotamarsalkka Mannerheimille kaksi eri kirjettä, joista toiseen saatiin myös vastausta itse ylipäälliköltä.

Tarvasjoen komppania 1/JR 35 oli nimittäin taistellut käytännössä levähtämättä Ivanselän, Kutisman, Villavaaran, Kenjakin ja Muntjärven kautta saapuen lopulta Suununjoen Viiksitsan kylään lokakuun 16. päivänä. Tähän Itä-Karjalassa olevan paikkaan kommpania jäi yhdeksäksi päiväksi, minkä aikana miesten ja kaluston huolto saatiin hieman paremmalle tolalle.

Komppania oli taistellut määrätietoisesti ja voitokkaasti, mutta yhteistyö ennestään kaikille tuntemattoman komppanian päällikön kanssa ei onnistunut. Miehet eivät luottaneet häneen. Niinpä em. yhdeksän päivän aikana miehet puivat tapahtumia yhä uudelleen todeten hyvien monien aseveljiensä kaatuneen tai haavoittuneen. Vähitelleen jutut ja mielipiteet alkoivat kulminoitua johonkin ennen näkemättömään. Neuvottelussa 21. päivä lokakuuta päättivät epätoivoiset tarvasjokelaiset lähettää Mannerheimille kirjelmän tilanteestaan. He pyysivät, ettei kaikkia saman pitäjän miehiä pidettäisi samassa komppaniassa. Näin jäisi ainakin osa miehistä henkiin.

Päämajan säilyneiden asiakirjojen mukaan Mannerheim oli esikuntansa kanssa hyvin tietoinen tästä kirjeestä, mutta ylipäällikkö ei ryhtynyt esimerkiksi rankaisutoimenpiteisiin niskuroinnin suhteen. Realistisena miehenä hän ymmärsi miesten hädän, mutta asia jäi siltä erää siihen.

Kun tieto rintaman synkistä tapahtumista kantautui kotipitäjään, lähtivät oman kunnan miehet katsomaan sotatanteretta. Kaikille asianosaisille tärkeäksi jääneen vierailun lopputuloksena oli, että Tarvasjoen kunnanvaltuusto lähetti viranomaisille pyynnön kolme viikon yhtäjaksoisesta lomasta kyseisille sotilaille. Pyyntöä perusteltiin mm. sillä, että "he (sotilaat) taas henkisen tasapainon saavutettuaan ja varusteensa täydennettyään uudelleen voisivat menestyksellä taisteluun käydä meille kaikille kalliin ja tärkeän asian puolesta".

Tästä pykälästä lähetettiin ote myös Mannerheimille, joka sitten myös vastasi kunnanvaltuustolle.

Rintamalla oleville tämä kaunis ja hyvin perusteltu pyyntö aiheutti kauhun hetkiä, sillä komppanian kuuluvia kuulusteltiin kapinan lietsonnasta. Kirjelmästä oli kuulemma saanut sen kuvan, että komppaniassa on vihollisen kätyreitä, jotka yllyttävät komppaniaa kapinaan. Tarkemmassa kuulustelussa kävi pian ilmi, että mistään tuollaisesta ei todellakaan ollut kyse. Kuulustelupöytäkirja ja Tarvasjoen kunnanvaltuuston ote saapuivat ilmeisesti lähes samaan aikaan Mannerheimille, joka vastasikin muutamassa päivässä tarvasjokelaisille.

Hän perustelee parisivuisessa kirjeessään sodan vaativan ankaria uhrauksia, vaikka ymmärtääkin pitäjäläisten huolen. Mannerheim lupaa, "että minä puolustvoimain ylipäällikkönä teen kaikkeni urhoollisten joukkojeni hyväksi." Samalla hän lupaa miehille n. 10 vuorokauden loman matkoja mukaanlaskematta. Pitempiaikaiset lomat oli jätettävä sotatilanteesta riippuvaiseksi.

Oheinen kuva on Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen tulevan kesän "Jatkosodasta 70-vuotta" -valokuvanäyttelystä, joka avautuu kotiseutumuseossa 12.6.2011. Kuvaa ei tiettävästi ole aiemmin julkaistu internetissä. Teksti on lyhennelmä Kalervo Mäkisen artikkelista Kotiseutulehdessä.

Tarvas-Radio etenee

2011-04-04T09:36:00.002+03:00

Tarvasjoen ns. nettiradiotyöryhmän laajennetussa palaverissa viime keskiviikkoiltana olivat vieraina toimittaja Joona Haarala (YLE) ja nettiradio-osaaja Jussi Kokkola virittävät paikalle saapuneen runsaslukuisen joukon vilkkaaseen keskusteluun paikallisradion mahdollisuuksista.

Olen itse innostunut termistä hyperlokaali ja juuri siitä tässä projektissa tulee olemaan kyse. Tarvas-Radion tarkoituksena on tehdä, dokumentoida ja kertoa alle kahden tuhannen asukkaan pitäjässämme tarinoita sukupolvelta toiselle, kaverilta kaverille, tutulta tuntemattomalle jne jne. Toimittaja Haarala antoi lennosta monia hyviä esimerkkejä ja havaintoesityksiä siitä, miten nykytekniikka mahdollistaa esim. haastattelun tekemisen todella helposti. Itselleni oli suuri oivallus siinä, että saman henkilön kanssa voi tehdä vaikka puolen tusinaa juttuja alkaen aina eri näkökulmasta. Yhden pitkän ja monipolvisen tarinan sijasta kannattaakin tehdä monta pientä juttua, jotka ovat sitten paljon dynaamisempia sekä täten kuuntelijaystävällisempiä.

Mallia voi ottaa vaikka Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan, Heikki Mustamäen tekemästä muisteluhetkestä Nummisen perheen luona, josta tässä alla on vain pieni pätkä;

Otto Herman Lode Tarvasjoella

2011-03-28T15:01:00.000+03:00

Nykyisellä Tarvasjoella asuneista henkilöistä kuuluisin lienee Kustaa Mauritz Armfelt, mutta on pitäjässä toki muitakin oman aikansa merkkimiehiä pistäytynyt ainakin muutamien vuosien ajan. Yksi heistä oli Maarian pitäjässä vuonna 1771 syntynyt Otto Herman Lode. Hän kuului Bremenistä lähtöisin olleeseen baltiansaksalaiseen aatelissukuun, josta ensimmäiset maininnat ovat 1200-luvulta.

Otto Hermanin isä oli Johan Herman, Halikossa 1739 syntynyt luutnantti, jonka omalla isälläkin, Otto Wilhelmillä oli saman sotilasarvo. Otto Wilhelm Loden puoliso oli hänkin aatelissukuinen Catharina Agneta Fleming af Liebelitz. Johan Hermanin puolisoksi tuli aikanaan Johanna Margareta Sandin-Kalm.

Otto Herman Lodesta tuli sukunsa pitkien perinteiden mukaisesti sotilas ja lopulta hän yleni aina everstiluutnantiksi saakka. Hänen kerrotaan kunnostautuneen erityisesti Suomen sodan aikaisissa Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Viimeksi mainitussa hän haavoittui vaikeasti luopuen ilmeisesti juuri tämän takia urastaan armeijan palveluksessa. Niinpä vuosina 1811-1813 tapaamme herra Loden Turun ja Porin läänin maaherrana. Tämän arvokkaan toimen jälkeen hän vietti muutaman vuoden hiljaiseloa palaten julkisuuteen Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1820-1827.

Otto Herman Lode menehtyi arvokkaassa 80 vuoden iässä maaliskuussa 1852.

Hän oli mennyt naimisiin loppusyksystä 1798 turkulaisen Brita Christina Sjöstedtin kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien mittaan ainakin neljä lasta; Otto Johan (1799), Margaretha Sophia (1801), Johanna Wilhelmina (1810) sekä Juljana Alphonsina (1814). Suurin piirtein samoihin aikoihin asettui tuolloin majurin arvoinen Otto Herman asumaan Tarvasjoen Mäentaan kylän Junnilan ratsutilalle. Aulis Ojan Tarvasjoen Historiassa -kirjassa majuri Lodea ei mainita Junnilan yhteydessä lainkaan, joten ehkäpä hän asui talossa vain tilapäisesti omistamatta sitä itse.

Joka tapauksessa 1810-luvun alkupuoliskolla Otto Herman Lode muutti perheineen Piikkiön Linnunpään kartanoon. Samaan ajanjaksoon osuu eräs mielenkiintoinen lahjoitus. Yläneen Uudenkartanon 1830-luvulta lähtien omistanut professori Carl Reinhold Sahlberg on tullut tunnetuksi mm. loistavasta puutarhastaan. Erityisen kuuluisa on sieltä lähtöisin ollut omenalajike, Huvitus, jonka kantapuu onnistuttiin löytämään tutkijoiden toimesta viime vuonna.

Uudenkartanon puutarhaan liittyvien asiakirjojen mukaan Otto Herman Lode olisi antanut aikanaan Sahlbergille omenapuun taimia, jotka saattaisivat liittyä Huvitus–lajikkeeseen. Tämä tuore löytö antaa aihetta olettaa, että Lodella olisi ehkä ollut jo Tarvasjoella ollessaan puutarha. Toisaalta hän muutti Piikkiöön jo 1814 ja Sahlberg asettui Uuteenkartanoon vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, joten todennäköisemmin kyseiset taimet olivat Linnunpäästä kotoisin. Miksi sitten everstiluutnantti, Suomen Pankin pääjohtaja ja maaherra oli ylipäätänsä kiinnostunut puutarhanhoidosta?

Tähän voinee hakea selitystä hänen taustastaan. Otto Hermanin äidin, Johanna Margareta Sandin-Kalmin isäpuoli oli kuuluisa tutkimusmatkailija ja tiedemies Petter Kalm. Hän oli tavannut pappismies Johan Sandinin lesken, Anna Margaretha Sjömanin Amerikan matkallaan ja mennyt tämän kanssa naimisiin vuonna 1750. Anna Margarethalla oli em. tytär, jonka Petter Kalm otti sitten omakseen. Petter Kalm kuoli jo 1776 Otto Hermanin ollessa viisivuotias, mutta varmasti kiinnostunut kasvitieteeseen on kulkenut tytärpuolen kautta uudelle sukupolvelle. Mikäpä olisi toisaalta kauniimpi mielikuva kuin ikääntynyt, vakavien sotakokemusten runtelema everstiluutnantti käyskentelemässä puutarhassaan.

Tavallaan voisi todeta Petter Kalmin sormenjäljen näkyvän ainakin hentona painalluksena Huvitus-lajikkeen alkuperässä, vaikka se ei Tarvasjoen Mäentaan Junnilasta olisikaan kotoisin. Luultavasti Otto Herman Lode lahjoitti taimensa myöhemmin, mutta olisiko Junnilassa ollut jonkinlainen puutarha jo 1800-luvun alkuvuosina? Tähän kysymykseen olisi mukava saada vastaus alan ammattilaisilta, mikäli he katsoisivat aiheelliseksi tutkia kyseisen tilan nykyistä pihamaata.

Vuoden 1805 henkikirja kertoo ”herra majuri Lode” perheineen ja palvelusväkineen asuneen Mäentaan kylän Junnilassa. Junnilassa asui myös rusthollari Jaakko Heikinpoika vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa. Hänellä tai puoliso Annalla ei ole sukusiteitä Loden perheeseen, joten käytännön tason asumisjärjestelyjä voi vain arvailla. Myöhemmin talo jaettiin vielä nykyisin olemassa oleviin Ali- ja Yli-Junnilaan. Nykyinen Yli-Junnila lienee se talo tai talonpaikka, jossa Lode asui.

Tarvasjoen seurakuntatalo 100 vuotta

2011-03-26T20:54:00.000+02:00

Tarvasjoen seurakuntatalo maaliskuussa 2011

Tarvasjoen seurakunta talo eli entinen saarnahuone täyttää 100 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi tulevan kesän teemana Kotiseutumuseon näyttelyssä on tämän vilkkaassa käytössä olevan, keskeisellä paikalla Tarvasjoella sijaitsevan talon historian esittely sanoin ja kuvin.

Toisena teemana kesän näyttelyssä tulee olemaan jatkosodan alkamisen 70-vuotismuistelot tarvasjokelaisesta näkökulmasta.

Tarvas-Radio

2011-03-04T08:46:00.000+02:00

Tarvasjoen Kotiseutuyhdistys on vahvasti mukana vuoden alussa käyntiin lähteneessä nettiradioprojektissa. Tämä kokonaisuus liittyy kuntamme elinkeinojen kehittämishankkeisiin ja on avoinna kaikille kiinnostuneille!

Tarvasjoen elinkeinojen kehittämistä tukee kuntalaisten ”me-henki” ja internetin mahdollisuuksia hyödyntävä paikallinen media. Tarvasjoen kotiseutuyhdistyksen kokoonkutsuma Tarvas-Radion nimellä kokoontuva ideointiryhmä kehittää paikallista portaalia, johon voidaan yhdistää ääni-, kuva- ja videomuodossa uutisia ja arkistomateriaalia

Kotiseutuyhdistyksen puolesta seuraava askel on kirjata ylös kaikki se äänimateriaali, mitä hallussamme on. Vuosien mittaan on tallennettu erittäin runsaasti mm. sotaveteraanien muisteluita. Näiden äänitteiden tuominen kaikkien saataville on paikallista kulttuuri- ja kotiseututyötä parhaimmillaan.

Uudentalon aarre

2011-01-24T18:22:00.003+02:00

Tarvasjoen eli silloisen Euran kappelin Kirkonkylän Uudentalon vanhempaa asuinrakennusta purettiin vuoden 1904 keväällä. Näiden töiden yhteydessä renki Nestor Kalliola löysi talon uumenista suuren puurasian.

Rasian sisältö yllätti kaikki - 144 kappaletta vaski- ja hopearahoja, viisi hopeista sormusta ja yksi isonlainen hopealusikka olivat melkoinen aarre pienessä maaseutupitäjässä.

Vanhin näistä rahoista oli Ruotsin vallan aikainen vuodelta 1688, kun taas uusimpia kolikoita koristi vuosiluku 1803. Sormukset olivat hyvin pieniä, mutta lusikka runsaasti koristeltu. Kaiken kaikkiaan tämä Uudentalon löytö painoi sisältöineen hieman päälle kolme kiloa. Ehkäpä se kätkettiin navetan uumeniin Suomen Sodan levottomina vuosina 1808-1809.

Kun lehdissä julkaistiin tieto tästä aarteesta, mainittiin samalla saman talon navettarakennuksen olleen tuolloin peräti 133 vuoden ikäisen. Navetta oli vielä "varsin luja ja hyvässä kunnossa, vaikka tietysti hiukan vanhanaikuinen". Tämä puinen rakennus oli siis tehty vuoden 1771 paikkeilla.

Jos arvioimme navetan valmistuneen vuoden 1771 tienoilla, on puuhamiehenä todennäköisesti toiminut Isotalon rusthollariksi 1750-luvun alussa tullut Matti Yrjönpoika. Hän oli ollut naimisissa Riitta Matintyttären kanssa, mutta tämä oli menehtynyt pariskunnan neljännen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1756. Seuraavan vuoden syksyllä Matti avioitui Euran kylän Knaapilta kotoisin ollen Valpuri Heikintyttären kanssa. Valpurille ja Matille syntyi viisi lasta vuoteen 1770 mennessä. Tuolloin Matin lapsista Liisa oli jo varttunut nuoreksi aikuiseksi ja toukokuussa 1771 hänet vihittiin Pöytyän Kumilassa syntyneen Tuomas Matinpojan kanssa. Tuomas oli syntynyt 1743 ja Liisa tasan kymmenen vuotta myöhemmin.

1770-luvulla rakennettiin Isotalosta erotetulle palstalle Uusitalo. Koska kyseessä oli täysin uusi tila, on artikkelin aiheena oleva navetta rakennettu varmastikin Tuomaksen käsin. Isotalon isäntänä jatkoi em. Matin poika Heikki, joka oli naimisissa Karinaisten Värrin tyttären kanssa.

Ison navetan teko 1770-luvulla ei ollut mikään läpihuutojuttu, johon olisi voinut hakea tavarat jostain Turun rautakaupasta. Kaikki lautatavara todennäköisesti sahautettiin oman talon metsästä ja naulat tilattiin sepältä. Viimeksi mainittu oli varmaankin Liedonperässä tuohon aikaan asunut pitäjänseppä Heikki Pertunpoika. Lautoja on voitu sahata oman väen voimin tai sitten ne on ostettu Mäentaan sahalta, joka sijaitsi Paimionjoen partaalla.

Mainittakoon vielä, että Tuomas Matinpoika menehtyi vuonna 1809. Vakituinen avustajani R. Saarinen heitti minulle perusteellisten korjausten lisäksi ajatuksen siitä, että tämä kuolema olisi tullut yllättäen. Näin Uudentalon seuraava isäntä, Heikki Tuomaanpoika ei olisi ehtinyt saada tietoa isän mahdollisesti tekemästä aarrekätköstä.

Liity jäseneksi!

2011-01-20T22:15:00.000+02:00

Haluatko liittyä Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen jäseneksi?

Se on todella helppoa - käyt paikallisessa Osuuspankissa ja maksat 10 euron jäsenmaksumme. Mikäli haluat, että myös puolisostasi tulee jäsenemme, on maksu yhteensä vain 12 euroa. Kerro vain pankkivirkailijalle, että haluat maksaa summan yhdistyksemme tilille - et tarvitse erillistä maksulappua!

Jäsenenä tuet pyrkimyksiämme tallentaa ja vahvistaa tarvasjokelaista kotiseutuhenkeä. Erityisesti toivoisimme nuorten innostuvan oman pitäjän historiasta ja nykypäivästä.

Ota yhteyttä palaute@varola.fi, mikäli haluat lisätietoja.

Tunnelmaa Tyllilästä

2011-01-01T21:59:00.000+02:00

Näin kaunis oli auringonlasku Tyllin teollisuusalueen takamailla toukokuussa 2010.

Liedonperältä

2010-12-28T08:33:00.001+02:00

Vuoden 1867 syksyllä ilmoiteltiin lehdissä nykyisen Tarvasjoen Liedonperän tai kuten tuolloin kylän nimi kirjoitettiin, Lietonperän Sipilän talon julkisesta huutokaupasta. Tilaisuuden tarkoituksena oli antaa talo maineen vuokralle 20 vuoden ajaksi. Sipilä oli tuolloin Turun maistraatin palkkatalona ja täten huutokauppailmoituksen allekirjoittivat pormestari sekä kaupungin neuvokset.

Talon arvo oli 1/3 osa vanhaa ja uutta manttaalia. Peltoa tilalla oli noin 19, niittyä 127 ja metsämaata 176 tynnyrinalaa. Kaikki maat olivat ilmoituksen mukaan viljavia.

Huutokauppaan osallistuvien tuli antaa tarjouksessaan riittävä takaus, sillä arenti eli vuokra oli maksettava erikseen mainittuina määräpäivinä. Kovin onnistuneesti ei asiaa saatu hoidettua, sillä jo kahden vuoden kuluttua, marraskuun alussa 1869 oltiin Sipilää jälleen antamassa arennille. Tilan tulisi saamaan haltuunsa korkeimman tarjouksen tehnyt. Tosin henkikirjoissa vuosina 1865 ja 1870 mainitaan Sipilän omistajana läheisessä Hungerlan kylässä asunut Fredrik Simola.
Kesällä 1870 Sipilää kohtasi paha onnettomuus. Elokuun 15. päivänä pääsi tuli irti risukasasta talon pihamalla. Vain muutamassa hetkessä oli koko pihapiiri tulimerenä. Kaikki ponnistukset tulen sammuttamiseksi olivat turhia ja lopulta kaikki Sipilän rakennukset olivat raunioina minkä lisäksi liekkien saaliiksi joutui 15 lammasta. Syystä tai toisesta Simola oli alivakuuttanut omaisuutensa ja niinpä paloapuyhtiö korvasi vahinkoja ainoastaan reilulla 1,200 markalla. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Tilanne, jossa yksi taho omisti talon ja toinen sai sen verotulot, aiheutti joskus tulkinnallisia tilanteita. Niinpä vuoden 1898 helmikuussa vedettiin vuokraaja Efraim Sipilä Turun rahakamarissa tilille siitä, että hän oli kaatanut ja myynyt kokonaista kuusi kuormaa tukkipuita talolle kuuluvista metsistä. Tämän Efraim toki tunnusti kertoen samalla olleensa siinä luulossa, että hänellä oli oikeus tehdä kauppoja mainituista puista. Koska oikeudet kuitenkin olivat viime kädessä rahakamarilla ja Turun kaupungilla, joutui Sipilä maksamaan 36 markkaa ja lupaamaan, ettei enää jatkossa kajoaisi asumansa talon metsiin.

Sipilä pysyi pitkälle 1900-luvulle saakka Turun kaupungilla, kunnes se lopulta siirtyi yksityisomistukseen. Vuoden 1932 Suomen maatilat III –kirja osasi kertoa talon kokonaisalan olleen noin 180 hehtaaria, josta 63 oli peltona. Viljelyksessä vuorottelivat ruis, heinä, kevätvilja ja laidun kesannon lisäksi. Navetassa oli jo vesijohto ja tämä varmasti helpotti 21 lehmän, yhden sonnin, 10 sian, 20 lampaan, 10 kanan ja viiden hevosen hoitoa. Tilaa täydensivät ajalle tyypilliset kotitarvemylly ja sirkkelisaha.

Kailan suvusta

2010-12-13T21:48:00.003+02:00

Uusimmassa Tarvasjoen Kotiseutulehdessä on kakkososa Kailan suvusta kertovaan tarinaan. Sama teksti ilman kuvia ilmestyy nyt tässä blogissa.

JOHANSSON - KAILA SUKU

Suomen nyt jo satojen sukuseurojen joukossa Kailan suku on kulttuurihistoriallisesti yksi merkittävimmistä. Seuran selkeä rajaus kantavanhemmista aleneviin polviin tekee siitä helposti hahmotettavan ja hallittavan yksikön sukuseurojen kentässä. Kailan suvun historia liittyy kiinteästi Suomen historiaan ja maan kehitykseen viimeisen 200 vuoden aikana. Se kertoo kuinka nopeasti sääty-yhteiskunnan rajat murtuivat ja yhteiskunta demokratisoitui. Hämmästyttävintä tämän suvun historiassa on, kuinka kouluja käymättömästä agraaripolvesta noustiin jo kahdessa kolmessa sukupolvessa suomalaisen tieteen ja hengenkulttuurin huipulle.

Suvun historian tekee nyt ajankohtaiseksi se, että suvun kantaisän Gustaf Johanssonin syntymästä tulee 13.12.2010 kuluneeksi 200 vuotta. SKS:n kansallisbiografiassa sanotaan: ”Johansson – Kailan suku on lähtöisin Varsinais-Suomesta Tarvasjoen pitäjän Tuorilan kylästä. Siellä olevan Rakkilan eli Vähäkankareen talossa oli 1600 - 1700-lukujen taitteessa Simo-niminen isäntä. Hänen pojanpojan poikansa Juho Simonpoika (1759 - 1843) lähetti nuorimman poikansa Kustaan opintielle. Hänestä tuli pappi Gustaf Johansson, joka kuoli Lempäälän kirkkoherrana 1872 ja oli naimisissa papintytär Johanna Emelie Schalinin kanssa. Lapsia oli paljon, ja heidän joukostaan tuli viisi pappia. Näin Gustaf ja Emelie Johanssonin jälkeläisistä kasvoi suku, jonka pappisjäsenissä on kolme arkkipiispaa, mutta myös merkittäviä tiedemiehiä erityisesti filosofiassa ja lääketieteessä sekä liikemiehiä, sotilaita, politiikkoja, diplomaatteja ja taiteilijoita.”

Emelie ja Gustaf Johanssonilla oli 10 lasta, joista 9 eli aikuisiksi, ja 74 lastenlasta. Pian ilmestyvän sukukirjan mukaan heidän jälkeläisiään on noin 2000, joista elossa n. 1500. Parhaiten Kailan suvusta saakin kuvan näiden yhdeksän lapsen sukuhaarojen mukaan, joista voimme poimia eräitä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja tunnettuja henkilöitä.

Kailan suvun sukuhaarat

1. Johanna. s. 1839

Lapsista vanhin Johanna oli naimisissa Ruovedellä tilanomistajan ja kauppiaan Gustaf Palmrothin kanssa. Heillä oli 11 lasta, joista 9 eli aikuisiksi. Tästä hyvin monille aloille suuntautuneesta sukuhaarasta voisi mainita tunnetun Vanhan Testamentin tuntijan professori Kaarlo Ilmari Soisalon-Soinisen tai hänen poikansa Eljaksen, joka työskentelee Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professorina. Johannan pojan Ruoveden kirkkoherra Wilhelm Palmrothin musikaalisista pojista Yrjöstä, Toivosta ja Reinosta oli ehkä tunnetuin kamarineuvos, majuri ja sotamuseon intendentti Reino Hirviseppä eli Palle. Heidän serkkunsa suurlähettiläs Gunnar Palmroth oli aikanaan tunnettu diplomaatti. Eräs toinen serkusparvesta, Alli Kiianlinna oli naimisissa kenraali Jaakko Simeliuksen kanssa.

Ehkä tällä hetkellä tunnetuimmat ovat Johannan pojan Hanneksen jälkeläiset liikemiesten, tehtailijoiden ja tuotetaiteilijoiden Palmrothit, joista kenkäsuunnittelija Pertti Palmroth on kansainvälisesti arvostetuin ja tunnetuin.

2. Jonatan s. 1842

Alajärven kirkkoherra, rovasti. Hänellä oli kaksi aikuiseksi elänyttä lasta Erkki ja Signe. Erkki otti sukunimeksi Kailan. Hän oli mm. 10 vuotta kokoomuksen kansanedustajana, Viipurin piispana vuosina 1925 - 1935 ja arkkipiispana 1935- 1944. Hänen arkkipiispan kaudelleen osuivat vaikeat sotavuodet. Hänelläkin oli 9 lasta. Vanhin poika Eino Kaila oli Suomen tunnetuin filosofi. Hän oli alansa ensimmäinen professori Turun yliopistossa, sitten Helsingin yliopistossa ja myös ensimmäinen akateemikko. Hänen vaimonsa oli taidemaalari Anna Snellman. Heillä oli vain yksi poika: suurlähettiläs ja pankinjohtaja Olli Kaila.

Erkki Kailan toisista pojista Arno kuoli nuorena jääkäriluutnanttina ja Yrjö kaatui Talvisodan viimeisenä päivänä. Toisen myös jääkärinä olleen Kaarlon poika on Naantalissa asuva kirjailija Osmo Kaila. Pojista Martti Kaila oli tunnettu suomalainen psykiatri ja Lapinlahden sairaalanylilääkäri, mielitautiopin professori ja mm. A-klinikkasäätiön perustaja. Erkki Kailan tyttären Kertun puoliso oli kirjailija Alex Mattson.

3. Gustaf s. 1844

Oli suvun ensimmäinen arkkipiispa. Päästyään professoriksi 1877 hänestä tuli säätyvaltiopäivien pappissäädyn puhemies päivien viimeiseksi vuosikymmeneksi. Oli siksi säädyn edustaja Aleksanteri III hautajaisissa ja Nikolai II kruunajaisissa. Hän tuli Kuopion piispaksi vuonna 1884, Savonlinnan piispaksi 1896 ja oli arkkipiispana vuodet 1899 - 1930. Hän oli siis Suomen kirkon päänä sortovuosista eduskuntauudistukseen sekä edelleen maan itsenäistymisen ensimmäisten vuosikymmenien ajan.

Hänen kuudesta tyttärestään kolme oli lastentarhan opettajia, yksi diakonissa ja yksi sokeainkoulun opettaja. Yksi tyttäristä, Alli, oli rovasti Frans Hannuksen vaimo. Heidän poikansa Arno Hannus oli ministeri, hallintoneuvos ja kansliapäällikkö.

Gustafin pojista Kustavi oli korkeimman oikeuden oikeusneuvos ja hänen poikansa Osmo Kaila oli se maailman kuulu shakkimies, jonka sanotaan ainoana maailmassa saaneen kolme kansainvälistä shakkiarvoa: kansainvälisen shakkimestarin, kansainvälisen shakkituomarin ja kansainvälisen tehtäväshakkimestarin. Hänen toinen vaimonsa oli näyttelijä Maj-Britt Heljo.

4. Elieser s. 1846

Ainoa kantaisän pojista, joka ei ollut pappi vaan liikemies. Hän omisti monia sahoja ja oli perustamassa Jämsänkosken selluloosatehdasta, joka vei hänet konkurssiin. Jatkoi tehtaanisännöitsijänä ja liikemiehenä. Hänellä oli 4 lasta ensimmäisestä ja 14 toisesta avioliitosta. Siksi suku on erittäin laaja. Siitä löytyy monia elinkeinoelämän edustajia. Elieser Kailan pojista isänsä kaima oli oikeustieteen professori ja mm. oikeusministeri Kyösti Kallion kolmannessa hallituksessa. Hän oli myös Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja. Hänen veljenpoikansa, suvun päämiehenä pitkään toiminut Y.P.I. Kaila, oli tunnettu sotilas monilla Euroopan rintamilla, SS-mies ja majuri, jonka sodan jälkeen oli siirryttävä liike-elämään. Suvun tätä haaraa ovat kapellimestari Olli Lehtinen ja hänen vaimonsa pianotaiteilija Natalia Moisejeva.

5. Vilhelm s.1848

Rovasti. Kirkkoherrana viimeksi Jaakkimassa. Kuusi lasta, joista suku nykyään jatkuu vain tyttären Helmi Jalkion kautta. Hänen miehensä lähetysjohtaja Oskar Jalkio oli erikoinen persoona. He perustivat mustalaislähetyksen, pitivät orpokotia Särkisalossa ja kylpylää Kirvussa. He olivat vakauksellisia kasvissyöjiä, feministejä ja pasifisteja. Tästä syntyi ristiriita luterilaisen kirkon kanssa ja he muuttivat Dominikaaniseen tasavaltaan suomalaiskoloniaan, jonka elämänmuoto ei kuitenkaan vastannut heidän odotuksiaan. Osa suvusta on palannut Suomeen.

6. Joosua s. 1850

Rovasti. Toimi viimeiseksi Juvan kirkkoherrana. Hänellä oli 8 lasta. Heistä kaksi poikaa Lauri ja Hannes olivat pappeja. Hannes toimi isänsä jälkeen Juvan kirkkoherrana. Tässä sukuhaarassa on ollut erityisen paljon lääkäreitä. Heistä voisi poimia eläinlääkäreitä pitkään kouluttaneen professori Kai Kailan, jonka ex-puoliso Tiina Kaila-Krohn on tunnettu kirjailija ja runoilija.

7. Lydia s. 1852

Lydia oli naimisissa kauppaneuvos Arthur Sommerin kanssa (myöh.) Somersalo. Hänen lapsistaan on ehkä tunnetuin kirjailija Aili Somersalo, jonka lastenkirjat ovat klassikkoja. Hänen veljensä Arne oli värikäs persoona. Oltuaan ensin upseerina Saksan armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana, hän palasi Suomen armeijaan ollen mm. ilmavoimien komentajana luomassa maamme ilmavoimia. 1930-luvulla hän luopui armeijasta, ollen mm. IKL:n kansanedustaja. Talvisodan sytyttyä hän palasi armeijaan. Jatkosodan alussa hän ev.luutn. johti saksalaispataljoonaa Kiestingissä, jossa kaatui lähes samaan aikaan Jussi Turtolan kanssa. Myös Arne Somersalon vanhin poika Helmut oli kaatunut jatkosodan alussa.

8. Ida s. 1857

Ida Johansson oli naimisissa rovasti Wilhelm Ingmanin kanssa, joka kuoli Kristiinan kaupungin kirkkoherrana. Heidän kaksi poikaansa kuolivat naimattomina nuorena, jolloin tämä sukuhaara sammui jo varhain.

9. Edvard s.1859

Myös nuorimmasta Gustaf Johanssonin pojasta Edvardista tuli pappi, joka oltuaan ensin Suomenniemen ja Jokioisten kirkkoherrana toimi pitkään Korsnäsin rovastina. Edvard oli vasta 13-vuotias kun isä kuoli. Kuitenkin hänen muistelmansa isästään ja hänen vaatimattomuudesta ja sosiaalisuudesta ovat kaikkein läheisimmät.

Edvardin vanhin poika toht. Toivo Kaila oli todellinen monitoimimies, ulkoministeriön kansliapäällikkö, tilastotoimiston aktuaari, kirjailija, taiteilija, kielinero, yleisradion hallintoneuvoston jäsen, Teollisuusliiton asiantuntija ja asiamies, opetustoiminnan uudistuskomitean puheenjohtaja ja vieläpä sotasyyllisyysoikeuden jäsen. Hänen poikiaan olivat mm. Leo Kaila, joka oli eduskunnan pitkäaikainen pikakirjoittaja, Martti Kaila teollisen korkeakoulun professori ja opetusneuvos Sakari Kaila.

Edvardin toinen poika Elmo Kaila oli jääkäriliikkeen organisoineen Uuden metsätoimiston johtaja, AKS:n perustaja ja puheenjohtaja, Ilmapuolustusliiton luoja, kirjailija, sota-arkiston johtaja ja ensimmäinen jääkäriliiton kunniajäsen.

Tyttäristä Kaino oli Helsingin kirjastonhoitaja. Seuraava tytär Lempi oli professori Einari Juvan ensimmäinen vaimo. Heillä oli kaksi poikaa Ilmo ja Mikko. Ilmo kaatui 25-vuotiaana luutnanttina elokuussa 1941 Petsamon Kalastajasaarennolla. Mikko jäi äidistään orvoksi jo kuuden päivän vanhana. Hänestä kasvoi suvun kolmas arkkipiispa, historian ja teologian professori, yliopiston kansleri, poliitikkona kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja.

Edvard Kailan pojista Auno meni jääkäriksi Saksaan ja teki vapaussodan jälkeen uran armeijassa. Hän toimi Talvisodan aikana ensin 4.divisioonan komentajana ja maaliskuun alusta 3. div. komentajana, joka joukko-osasto puolusti Viipuria ja piti sen sodan loppuun asti. Hänet määrättiin välirauhan aikana sotilasasiamieheksi Japaniin, josta ei päässyt palaamaan kotimaahan ennen rauhaa. Eversti Auno Kaila vapautettiin sodan jälkeen armeijasta yleisiin syihin vedoten ja tämä Mikko Juvan eno toimi sen jälkeen arvostettuna hammaslääkärinä ja kouluhammashuollon johtajana Turussa.

Juvan enoista nuorin Viljo toimi tiepiirien ja monien kaupunkien johtavana insinöörinä. Hänen poikansa Panu tunnetaan arkkitehtina, kirjailijana ja talotohtorina.

Lopuksi

Varmaan suvun kantaisä olisi hämmästynyt jos hän olisi saanut tietää, että hänen pojastaan, pojanpojastaan ja pojantyttären pojasta tulee arkkipiispoja ja monista hänen jälkeläisistään Suomen tiede- ja kulttuurielämän lahjakkaita edustajia. Eräät tietolähteet puhuvat suvun neljästä arkkipiispasta, sillä Emelie Johanssonin sisarenpoika arkkipiispa Lauri Ingman oli Gustaf Johanssonin serkku, mutta ei näin kantavanhempien suoraan alenevasta polvesta.

Samoin hän olisi varmaan ollut iloinen, jos olisi saanut kuulla, että Turkuun oli perustettu yliopisto. Sieltä hänen oli koulupoikana tarvinnut paeta tulipaloa ja yliopisto oli sen jälkeen siirretty Helsinkiin. Siellä Turussa nyt hänen poikansa Gustaf pitää yliopiston vihkiäisissä juhlasaarnan ja pojanpoika tulee sen ensimmäiseksi professoriksi.

Vielä hän varmaan olisi ihmetellyt sitäkin, kun pojat ja monet hänen jälkeläisensä ovat sen Helsingin yliopiston professoreita, josta hän valmistui papiksi ja eräs heistä jopa toimii kanslerina.

Kaikki suvun arkkipiispat ovat vierailleet Tarvasjoella ja käyneet myös kantaisän syntymäpaikalla. Gustaf Johansson tuli pian arkkipiispaksi tultuaan asettamaan kappalaista Edvin Schönbergiä virkaansa 1901. Erkki Kaila piti piispantarkastuksen kirkkoherra Otto Perkon tullessa vuonna 1935 Tarvasjoen seurakuntaan ja Mikko Juva vuonna 1980 kirkkoherra Jouko Kyyrön aikaan.

Onnettomuus tukinuitossa Juvalla

2010-10-09T09:23:00.001+03:00

Toukokuun alkupäivinä 1908 oli käynnissä suuri tukinuitto Paimionjoessa. Kun Uudessakaupungissa sijainneen Janhuan Höyrysahaosakeyhtiön miehet ehtivät Juvan koskelle Tarvasjoella, alkoivat tukit kasaantua pahaksi ruuhkaksi. Ongelman aiheuttajaksi huomattiin pian poikittain jäänyt puu.

Tätä tukkia lähti työmies Anton Kurki hakkaamaan poikki kirveellään. Hänen vyötäistensä ympärille oli sidottu köysi, jonka avulla työtovereiden piti kiskoa Anton turvaan suman lähtiessä liikkeelle. Riuskasti Kurki nakutteli kirvellään tukkia saaden sen lopulta poikki, mutta valitettavasti muut miehet eivät olleet valppaana. Nämä eivät vetäneet Antonia riittävän nopeasti turvaan, vaan eräs alaspäin syöksyvä tukki iskeytyi häntä suoraan takaraivoon. Anton Kurki menehtyi välittömästi.

Anton oli syntynyt Kangaksen Karjalan Koiviston pitäjän Kurkelassa. Hänen isällään, talollinen Nikodemus Kurjella ja äiti Maria Josefintytär Rouskulla oli viisi lasta, joista Anton oli syntynyt kuopuksena elokuun lopulla 1880. Hän ei kuitenkaan jäänyt kotisijoilleen, vaan lähti nuorena miehenä Viipuriin. Tämä suurkaupunki taisi olla Antonille hieman liikaa, sillä keväällä 1904 hänet pidätettiin yhdessä erään työmies Mankin kanssa. Miehiä syytettiin sadetakin varastamisesta täkäläisestä hotellista. Anton ja Oskar Mankki jäivät kiinni yritettyään myydä tätä vaatetta.

Asiat lähtivät vielä pahempaan suuntaan Antonin matkatessa seuraavana vuonna Helsinkiin. Joulukuun puolivälissä oli Kurki törmännyt kaupungin kaduilla työmies Johan Konkoseen lyöden tätä puukolla rintaan. Kurjen seurassa ollut Viktor Rytkönen oli jatkanut pahoinpitelyä potkaisemalla kenkänsä korolla maahan vajonnutta, tajutonta Konkosta kasvoihin. Poliisit tulivat toimittavat onnettoman uhrin kirurgiseen sairaalaan ja vangitsi sekä Kurjen että Rytkösen.

Noin vuotta myöhemmin Anton joutui jälleen lain pitkän kouran käsiin, sillä hän oli ryöstänyt väkivaltaisesti erään myymäläkojun Helsingin rautatientorilla. Mukaansa Kurki oli saanut kahdeksan markkaa myyjätärä Anna Nikitiniltä. Pahempaa vahinkoa tuli Antonin tuhottua puukollaan koko myymäläteltan. Tuomioksi langetettiin vuosi ja 15 vuorokautta kuritushuonetta. Lisäksi Anton Kurki menetti tämän jälkeen kansalaisluottamuksen neljäksi vuodeksi.

Näiden kahden tapahtuman välillä, syyskuussa 1906 oli Anton ehtinyt olla pidätettynä epäiltynä laajasta varkausvyyhdistä Lahden kaupungissa ja sen lähistöllä. Adolf Rantanen rikostoverinaan oli Anton onnistunut haalimaan käsiinsä suuren joukon tiirikoita ja avaimia, joilla he sitten olivat ilmeisesti yrittäneet päästä käsiksi arvotavaroihin.

Ehkä on jonkinlaista kohtalon ivaa, että Anton Kurjen elämä päättyi tietyllä tapaa yhtä rajusti kuin hän oli sen elänytkin.

Yli-Tuomarilan rusthollari

2010-09-27T22:27:00.001+03:00

Tarvasjoen Tuomarilan tila tunnetaan nimeltä mainittuna jo yli 500 vuoden takaa. Aikojen saatossa se on ollut mm. Suomen käskynhaltijan, Klaus Åkenpoika Tottin antaman lainan panttina. Alunperin tilan päärakennus sijaitsi Paimionjoen varressa, mutta jossain vaiheessa rakennukset siirrettiin nykyisen Yli-Tuomarilan ruokamatkailutilan kohdalle. Tila myös jaettiin kahtia Ali- ja Yli-Tuomarilaan reilut kaksi sataa vuotta sitten.

Vuonna 1791 menivät naimisiin Euran kylän Knaapin rusthollarin perillinen Juho Ristonpoika ja Tuomarilan rusthollarin lapsi Helena Jaakontytär. Näin Juhosta tuli Yli-Tuomarilan uusi isäntä avioliiton kautta. Seuraavien vuosien aikana perheeseen syntyi kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika. Ikävä kyllä kaikki pienokaiset menehtyivät ja Yli-Tuomarilan tilalla ei ollut 1800-luvun alun jälkeen perillistä. Kaiken lisäksi tuli muitakin ongelmia. Juho Ristonpoika oli ilmeisen kykenemätön huolehtimaan itsestään sen paremmin kuin maatilastakaan.

Kun vaimo Helena kuoli pistoksiin helmikuussa 1818, lähtivät Juholta kuvaannollisesti sanottuna ohjakset käsistä lopullisesti. Viiden vuoden päästä tultiin siihen pisteeseen, että kihlakunnanoikeus joutui panemaan isännän holhouksen alaiseksi "tuhlauksen ja juoppouden tähden". Tämä oli kova kohtalo, sillä käytännössä Juho Ristonpoika joutui naisen kanssa samaan asemaan. Hän ei saanut päättää itse omaisuudestaan eikä voinut tehdä mitään sopimuksia talosta ulospäin. Kihlakunnanoikeus toteutti sinänsä jaloa periaatetta, jolla suojeltiin sekä henkilöä itseään että hänen omaisuuttaan. Ei luonnollisesti ollut valtion kannalta järkevää päästää toimivia maatiloja retuperälle, sillä jo tuolloin valtion pohjaton rahantarve vaatii mahdollisimman suurta veronmaksajien määrää.

Yli-Tuomarilalla, joka oli ratsutila, olisi ollut kaikki mahdollisuudet vaurastumiseen. Rusthollilaitos oli aikanaan perustettu varmistamaan ratsumiesten saanti Ruotsin armeijaan. Korvauksena miehen asettamisesta sotapalvelukseen sai rustholli eli ratsutila verovapauden. Vaikka Ruotsi menetti Suomen Venäjälle 1809, jäi järjestelmä voimaan vielä kymmeniksi vuosiksi. Ratsumiehiä ei toki enää tarvittu, mutta verovapaus säilyi. Näin ratsutilat alkoivat vaurastua tavallisia talonpoikaistaloja huomattavasti nopeammin.

Ikävä kyllä Juho Ristonpoika ei päässyt nauttimaan tästä kaikesta sotkettuaan asiansa em. seurauksin. Hän asui kuitenkin Yi-Tuomarilassa lopun ikäänsä ja ehti vielä mennä toisen kerran naimisiinkin. Uusi puoliso oli paimiolainen Anna Antintytär, jonka isä oli ollut rakuuna. Anna itse oli ehtinyt olla aviossa sotilas Petter Artigin kanssa ja tästä liitosta syntyneet lapset muuttivat Paimiosta Tarvajoelle äitinsä mukana. Myös holhous purettiin lopulta ja hetken aikaa Juho ehti olla uudemman kerran talon isäntänä. Vaiherikkaan elämän kokenut mies kuoli vanhuuden heikkouteen jouluna 1841. Leski Anna menehtyi toukokuussa 1848.

Tuohon aikaan Yli-Tuomarilan tilan isäntänä oli Juho Erkinpoika vaimonaan Kosken kappelissa syntynyt Liisa Heikintytär. Rippikirjojen armottomien merkintöjen mukaan tämäkin rusthollari oli joutunut lain kanssa tekemisiin hänen saatuaan 1840 tuomion juopottelusta.

Kanttori Heerman

2010-09-16T17:32:00.001+03:00

Silloisessa Euran kappelissa, myöhemmällä Tarvasjoella vaikutti noin 40 vuoden ajan lukkarina Juho Vihtori Heerman. Hän oli syntynyt heinäkuussa 1862 Karjalohjan Ilmoniemen kylässä pitäjänräätäli Johan Henrik Heermanin ja Mathilda Elvira Pihlstedtin perheen toiseksi vanhimpana lapsena. Tosin Juhon isosisko Ida Josefina oli menehtynyt vain parin kuukauden ikäisenä. Pitäjänräätälille tämä avio oli jo toinen, sillä hänen ensimmäinen liittonsa oli päätynyt vaimo Ulrika Sorrenin kuolemaan 1857. Mathilda Elvira oli leskimiehen naidessaan piikana Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanossa, vaikka olikin syntynyt Karjalohjalla aviottomana lapsena.

Juho Vihtori oli kotoisin varsin vaatimattomista oloista. Toki kotitorpassa riitti vilskettä, sillä pitäjänräätäli Heermanilla oli kaksi kisälliä opissaan; serkukset August Fredrik Warelius ja Gustaf Adolf Rosendahl. Näin perheen vanhimman pojan ei tarvinnutkaan seurata isänsä polkuja, vaan hän saattoi lähteä täysin toiselle alalle.

Sen takia voimmekin lukea Nya Pressen -sanomalehdestä maaliskuun viimeisenä päivänä 1883 "lukkari- ja urkurioppilas Johan Viktor Heermanin tulleen valituksi Kiikan kappeliseurakunnan uudeksi lukkariksi". Niinpä Juho Vihtori, joka siis oli äidinkieleltään suomalainen, muutti Kiikan kylän Alakontin talon maille poikamiehenä. Siellä hän asusti ja palveli seurakuntaa aina vuoteen 1889, kunnes lopulta muutti nykyiselle Tarvasjoelle urkuriksi.

Uudessa kotipaikassaan hän viihtyi luultavasti erittäin hyvin. Vaimokseen hän löysi Lyydian, jonka kanssa hänellä oli mm. tytär Alli. Alli, sukunimeltään Koskiranta, opiskeli itsensä opettajaksi. Kun isä Juho Vihtori luopui 1929 toimestaan 40 vuoden työrupeaman jälkeen, tuli uudeksi kanttoriksi Aarne Lehtonen. Hän ehti palvella tarvasjokelaisia hieman vajaat 40 vuotta. Sota-aikana Aarnen puoliso Liisa joutui ottamaan vastuulleen myös kanttorin työt saaden korvaamatonta apua Alli Koskirannalta. Myös Allin sisar Helmi oli koulutoimen ihmisiä, sillä hänet valittiin pitäjän kansakoulun tyttöjen käsityön opettajaksi alkusyksystä 1909.

Aivan täysin ongelmitta ei Juho Vihtori Heermanin ura Tarvasjoella sujunut. Vuoden 1908 huhtikuussa kuntakokous teki päätöksen, jonka mukaan lukkari-urkuri Heermanin oli hoidettava ja kannettava saarnastuoliin kaikki kirkolliset kuulutukset ilman erillistä korvausta. Tämä ei sopinut Juho Vihtorille ja hän lähetti asiasta valituksen läänin kuvernöörille. Tämä palautti saman vuoden syksyllä valituksen takaisin Heermanille, koska asiassa oli vedottava tuomiokapituliin.

Heerman oli toki pätevänä miehenä itsekin kunnalliselämässä mukana ja niinpä hän oli Tarvasjoen ensimmäinen varsinainen sivutoiminen kunnankirjuri. Vuosi hänen tulonsa jälkeen oli Euran Simolan puustelliin avattu pitäjän ensimmäinen postiasema, jonka hoitajaksi Heerman sitten heti miten ryhtyi. Voi varmasti sanoa, että näiden kaikkien tehtävien takia jokainen tarvasjokelainen tunsi hänet.

Kirja tulossa - tilaa heti!

2010-09-14T00:42:00.003+03:00

Lokakuun alkupuolella ilmestyy LC Tarvasjoen kustantamana kirja "Rahvaaseen vajonneet ja muita kertomuksia Auranmaalta".

Kirjan hinta on 10 euroa ja tämä summa käytetään kokonaisuudessaan paikallisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin Lions -periaatteiden mukaisesti.

Sijoittamalla kympin viisaasti saat samalla itsellesi n. 160 sivua kivaa lukemista menneiltä vuosisadoilta Auranmaalla!

Ennakkotilaukset sähköpostitse osoitteeseen palaute@varola.fi

Tarvasjoen luontopolulta

2010-08-16T12:34:00.002+03:00

Kotiseutuyhdistyksen luontopolku myötäilee Tarvasjoen pientä uomaa, joka näin loppukesää lähestyttäessä on hyvin kuiva. Kalastamisesta mato-ongella ei tahtonut tulla oikein mitään, mutta onneksi jokilaakso on aina yhtä kaunis. Kovin vähän oli väkeä polulla käynyt, joten mars matkaa paikkakuntalaiset ja muut paikalle osuvat. Autot, skootterit ja pyörät voi jättää kirjaston parkkipaikalle.

Rajavuorelta

2010-06-23T21:57:00.004+03:00

Tarvasjoen Rajavuorelta on upea näkymä kohti Marttilaa, kun taas Luontopolun varrelta voi löytää yllättäviä tuttavuuksia tai muuten vain kaunista luontoa!

Tarvasjoella 15.6.2010

2010-06-15T22:25:00.001+03:00

Museo avautuu 13.6.2010

2010-06-02T22:25:00.005+03:00

Tarvasjoen Kotiseutumuseo kirkonkylässä avautuu jälleen, sunnuntaina 13.6.2010. Luvassa pullakahvit ja uusi näyttelymme, Tarvasjoki Ennen ja Nyt; kymmeniä kuvia tarvasjokelaisista maataloista ennen vanhaan ja tänä vuonna.

Tule vertailemaan mitä on tapahtunut esimerkiksi Puiston torpalle tai Tuomarilan matkailutilalle reilussa puolessa vuosisadassa!

Tietysti museosta löytyy paljon muutakin ja yllättävä äänimaisemakin.......

Ajelulla Juvan, Suitsulan ja Tuorilan kylissä

2010-05-03T22:57:00.001+03:00

Pullerin talolta

2010-04-25T16:30:00.005+03:00

Nykyisen Tarvasjoen Seppälän kylässä sijaitseva Pullerin talo on toiminut jo vuosia paikallisen Suurilan kyläyhdistyksen kohtaamispaikkana. Pulleri mainitaan rippikirjoissa myös toisintonimillä Buller ja Bullar. Alun perin Seppälässä oli Kokkapää -niminen talo, joka 1730-luvulla jakautui Klemeläksi ja Pulleriksi. Tilat sijaitsivat kahden puolen Kyröntietä. Nimi Kokkapää säilyi tilasta lohkotulla torpalla.

Pullerin isännäksi tuli viimeistään vuonna 1734 rakuuna Risto Simonpoika Suutarlasta. Luultavasti isännyys alkoi em. Kokkapään jaon myötä. Riston puoliso Anna Juhontytär oli kotoisin Närpin talosta. Pariskunta vihittiin joulukuun lopulla 1721.

Mikä sitten oli rakuuna, joista usein puhutaan. Hän oli yksinkertaisesti sotilas, joka liikkui ratsain, mutta taisteli jalan. Rakuunat oli yleensä organisoitu jalkaväkimallin mukaisesti ja rakuunaupseerien arvot noudattivat jalkaväen sotilasarvoja, poikkeuksena Suomen ratsuväessä kapteenin arvoa vastasi ratsumestari ja vänrikin arvoa kornetti. Rakuunoiden aseistuksena oli tyypillisesti lyhyet musketetit tai karbiinit. Rakuunoiden koulutus oli helpompaa ja nopeampaa, koska hevosia ei käytetty taistelussa ja joukkojen perustaminen ja huolto oli halvempaa, koska hevosten ei tarvinnut olla varsinaisesti sotahevosia, vaan huonommatkin, tavalliset hevoset kelpasivat.

Mitä muuta Ristosta selviää rippikirjoista? Kirkko piti hyvää huolta siveellisestä kasvatuksesta ja vuosittain tehtiin kinkereillä merkintöjä seurakuntalaisten taidoista. Jokainen joutui vuorollaan kirkkoherran tai muun pappismiehen kynsiin saaden taitojensa mukaan merkinnän rippikirjan sarakkeisiin. Riston kohdalla asiat olivat hyvin; hän osasi kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, herran rukouksen, synnintunnustuksen jne jne. Esimerkiksi uskontunnustuksia oli kolme erilaista; Vähän katekismuksen teksti, Lutherin selitys ja Athanaisuksen uskontunnustus.

Heillä syntyi vuosien 1721 - 1734 välisenä aikana viisi lasta; Valpuri, Juho, Maria, Liisa ja Risto. Esikoistytär Valpurin vaiheista ei ole selvyyttä, mutta pikkusisko Marian vei vihille Tuorilan Jaakko Antinpoika lokakuussa 1748. Nuorimman siskon, Liisan, nai Suitsulan kylän Mikko Heikinpoika.

Kun isä Risto Simonpoika kuoli kesällä 1752, otti pojista Juho ohjat käsiinsä. Hän kävi saman vuoden syksyllä kosiomatkalla Karinaisten Mannin talossa ja tasan 31 vuotta omien vanhempiensa hääpäivää myöhemmin Juho vihittiin Maria Tuomaantyttären kanssa. Vanha emäntä Anna Juhontytär jäi luonnollisesti asumaan taloon kuolleen rintatautiin helmikuussa 1769 kunnioitettavan korkeassa 78 vuoden iässä.

Juholla ja Marialla oli peräti yhdeksän lasta, joista tosin osa kuoli ajalle tyypillisesti jo hyvin pienenä. Tyttäristä Maria meni naimisiin Paimion Pakulan rusthollari Juho Erkinpojan kanssa lokakuussa 1789. Perheen toiseksi nuorimpana syntynyt Valpuri taasen sai miehekseen läheisen Kallelan kylän Kuukkalan talon vanhan isännän ja leskimiehen, Heikki Sipinpojan. Tämä tapahtui kevättalvella 1803 ja jo neljä vuotta myöhemmin kuoli Heikki. Leski Valpurin myöhemmät vaiheet jäävät avoimeksi.

Juhon ja Marian vanhimmasta pojasta tuli isänsä etunimikaima. Hän ei lähtenyt kovin kauas morsianta hakemaan. Vaimoksi tuli nimittäin tien toisella puolella asunut Klemelän talon tytär Anna Juhontytär maaliskuussa 1792. Isä Juho Ristonpoika oli kuollut pari vuotta aiemmin kuumetautiin ja niinpä nuorempi Juho oli nyt Pullerin isäntänä. Samanlainen tauti oli vienyt myös emäntä Maria Tuomaantyttären.

Juho ja Anna saivat kuusi lasta, joille annettiin nimet Anna Maria, Juho, Liisa, Risto, Valpuri ja Antti. Tosin yleisen käytännön mukaisesti kastettujen luettelossa nimet on osa nimistä ruotsalaisittain kirjoitettuna Johannes, Elisabeth, Christian, Walborg ja Anders. Pullerin perhe oli kuitenkin suomalainen, kuten koko ympäröivä maaseutu. Marttilan laajassa pitäjässä lähinnä pieni joukko säätyläis- ja pappisperheitä oli ruotsinkielisiä. Lisäksi virkataloihinsa määrätyt upseerit olivat monesti äidinkieleltään ruotsalaisia.

Perheen lapsista tytär Liisa lähti Pöytyän Viilalaan, missä hänestä tuli Holpin talon leski-isännän, Matti Matinpojan uusi vaimo talvella 1829. Pikkusisko Valpuri oli kuollut jo vuoden vanhana vuosisadan alussa. Samoin jo ennen Juhon ja Annan avioitumista syntynyt Anna Maria katoaa näköpiiristä parikymppisenä 1810-luvulla.

Pojista Risto saa Pullerin itselleen ja hakee vaimokseen Liisa Heikintyttären Suurilan kylän Mattilasta, vain reilun kilometrin päästä. Heidän lapsikatraansa ei ole vähäinen, sillä vuosien 1822 - 1845 välillä Liisa synnyttää 14 lasta. Tämä taitaa olla Seppälän kylän ennätys ja koko Tarvasjoen pitäjää ajatellen melko ainutlaatuinen saavutus. Apuna perheessä on Riston veli Antti, joka on jäänyt kotitaloonsa rengiksi. Antilla ja hänen vaimollaan Liisa Matintyttärellä oli viisi lasta, joten Pullerin tuvassa ja pihamaalla on varmasti koettu monia vauhdikkaita hetkiä.

Vanha isäntä Juho Juhonpoika kuoli Pullerilla tammikuussa 1837. Emäntä Anna Juhontytär oli kuollut "pistoksiin" jo kesällä 1823. Risto Juhonpojan vei keuhkotauti alkuvuodesta 1846. Emäntä Liisa jatkoi talonpitoa lastensa kanssa, kunnes seuraava sukupolvi oli kyllin vanha ottamaan vastuun. Riston ja Liisan jälkeläiset asuttivat Pulleria vielä ainakin 1960-luvulla, kunnes se lopulta joutui viereisen Seppälän Tiilitehtaan haltuun. Tuossa vaiheessa tilan kokonaisala oli noin 50 hehtaaria, joista noin puolet oli peltoa ja puolet metsää.

Suuri maatilakirja, Osa I kertoi Pullerista seuraavaa;

Omistaja Frans Lehtonen 1896, Selma o.s. Nieminen 1893 Lisätietoja
PULLERI om. vsta 1927 Frans Lehtonen s. 19. 7. -96 ja Selma o.s. Nieminen s. 6. 12. -93. Tämä sukutila, joka on ollut suvulla vsta 1733, sijaitsee Seppälän kylässä kylätien varrella 5,5 km kirkolta. Kokonaispinta-ala 50 ha, josta metsää 23 ha, peltoa 22 ha ja puutarhaa 0,88 ha.

Nimi Pulleri muuntui täysin virallisesti sukunimeksi viimeistään maaliskuussa 1904. Tuolloin Antti Herman Joosepinpoika muutti nimensä Antti Herman Pulleriksi. Tästä hän julkaisi tiedotuksen Suomalainen Wirallinen Lehti -julkaisun numerossa 58 kyseisenä vuonna. Seuraavana vuonna oli oikea buumi nimien vaihdossa, sillä esimerkiksi 12. päivä toukokuuta 1905 sukunimensä suomensi kymmeniä tuhansia suomalaisia. Kyseisenä päivänä oli kulunut 100 vuotta J.V. Snellmanin syntymästä, joten ajankohta oli valittu tätä silmällä pitäen.

Seppälän kylää ei vanhoissa sanomalehdissä yleensä mainita muutoin kuin talokauppojen yhteydessä. Muutamia poikkeuksia tästä kuitenkin löytyy. Marraskuussa 1906 Anttilan torpparin 11-vuotias tytär sytytti naapurissa asuneen leski Eevastinan talon tuleen. Onneksi palo huomattiin nopeasti ja mitään suurempia vahinkoja ei päässyt syntymään. Nuoren tytön tiedettiin harrastaneen ennenkin vastaavia kolttosia.

Kolme vuotta myöhemmin myöhäissyksystä tapahtui Seppälässä hieman tragikoomisempi episodi. Eräs kyläläinen oli kätkenyt rahakukkaronsa sänkynsä olkiin kertomatta tästä vaimolleen mitään. Tarvitessaan sitten kerran rahaa, hän ei löytänytkään lompakkoaan kätköpaikastaan. Mies tietysti kysyi vaimoltaan, olisiko tämä löytänyt piilon ja pistänyt kukkaron jonnekin toisaalle.

Vaimo ei tiennyt tästä mitään, mutta kertoi kyllä vaihtaneensa sänkyjen pehmusteet ja kantaneensa vanhat oljet sikolättiin. Niinpä hän miehen kertoessa tarkemmin arveli kukkaronkin joutuneen sikojen alle.

Näin ollen pariskunta joutui tekemään kotitarkastuksen sikaläävään. Lopputuloksena oli puhdas nolla; rahat olivat kadonneet. Ainoa johtopäätös oli, että perheen possu oli pistellyt rahat suihinsa. Isäntä haki tässä vaiheessa teurastusvälineet ja onneton sika pistettiin samoin tein hengiltä. Sisuskalut pengottiin huolellisesti läpi ja muutamia kolikoita löytyikin. Sen sijaan - kuten lehdessä asia ilmaistiin - suuremman osan rahoista oli sikamainen kassanhoitaja hävittänyt.

Alussa mainittu Klemelä on hävinnyt kokonaan. Tämä tapahtui lopullisesti syksyllä 1903. Tuolloin 1/8 manttaalin arvoinen Klemelä pistettiin myyntiin neljänä erillisenä palstana vapaaehtoisella huutokaupalla maanantaina, lokakuun 26. päivä kello 12 aikaan. Huutokauppailmoituksen mukaan 1/5 hinnasta oli maksettava kuukauden sisällä ja loppuosasta saattoi sopia nykyisen omistajan kanssa. Erikseen tulivat myyntiin Klemelän asuinhuoneet ja kauppaehdot olivat ”yleisesti huokeat”.

Juvankoski 3.4.2010

2010-04-03T22:17:00.001+03:00

Sukututkimuskurssi Tarvasjoella keväällä 2010

2010-01-04T08:35:00.002+02:00

Sukututkimuksen peruskurssi (24 tuntia/25 €) keskiviikkoisin 20.1. alkaen klo 18.30-20 Tarvasjoen koululla.

Teemoina mm. sukututkimuksen historia, kirkolliset lähteet, sukututkimus käytännössä, verotuslähteet, tuomiokirjat, vanhat käsialat ja nimistön historia.

Kurssin järjestää Liedon-Tarvasjoen kansalaisopisto ja opettajana toimii Ari Vilén Aurasta.

Loimaan perinnesuksi –näyttely Juvalla

2009-12-09T10:54:00.006+02:00

Loimaan Juvalla ulkoilukeskuksen huoltorakennukseen on kerätty näyttelyksi parisataa suksiparia, hiihtosauvoja, monoja, suksivoiteita, hiihtoasuja, kansanhiihto- ja kilpailujulisteita, valokuvia, kelkkoja ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon luistimia. Näyttely oli viime talvena auki säännöllisesti lumiajan sunnuntaisin klo 12 - 16 ja arkisin tilauksesta koululaisille ja järjestöille. Opastus on hoitunut talkoolaisten voimin kuten muukin näyttelyn pyörittäminen. Tällä tavalla on tarkoitus jatkaa tänäkin talvena. Aiomme esim. antaa koululaisryhmien kokeilla vanhoja Voitto- tai Y-siteillä varustettuja sälesuksia.

Näyttelyyn tarvitaan täydennystä

Näyttely elää ja täydentyy jatkuvasti ja siksi lähestymme Teitä.

Voisitteko ystävällisesti tuttavapiirissänne pistää sanaa kiertämään, josko ullakoilta löytyisi vanhoja hiihtotamineita tai alussa lueteltujen näyttelyesineiden joukkoon täydennystä?

Suksia ja ruokosauvoja meillä on jo aika mukavasti, mutta esimerkiksi
- nahka- tai kumipohjaisia monoja meillä on liian vähän
- Loimaan seudun kansanhiihto- ja kilpailumainokset kiinnostavat
- samoin kotiseudulla otettuja kaikenlaisia hiihtokuvia haluamme tallettaa. Kuvat voidaan kopioida, eikä niitä tarvitse antaa lopullisesti näyttelyyn.
- Muitakin talvisiin liikkumisiin liittyviä esineitä voi lahjoittamisen lisäksi lainata näyttelyyn.

Näyttelyn aukioloajat

Näyttely pyritään pitämään avoinna säännöllisesti lumiajan sunnuntaisin klo 12 - 16 ja arkisin koululaisille ja järjestöille tilauksesta. Opastus järjestyy sovittaessa.

Risto Heinonen - risto.heinonen@pp1.inet.fi

Jouko Pukki - jouko.pukki@loimaa.fi

ystävällisin terveisin

Loimaan Perinnesuksi
Lähteenmäentie, 32200 Loimaa

Hovin torppa

2009-12-03T06:00:00.001+02:00

Juvan kartano Tarvasjoella oli vuosisatoja tämän entisen Euran saarnahuonekunnan sydän. Se toi pieneen maaseutupitäjään suuren maailman kaikuja säätyläisten ja sotilasvirkamiesten mukana. Itse tilaa hoitivat monesti lampuodit eli oman aikansa vuokraviljelijät. Kartanon laajat pellot, niityt ja metsät tarvitsivat luonnollisesti runsaasti työvoimaa.

Renkien ja piikojen lisäksi apua saatiin mm. torppareilta. He saivat kartanon mailta pienen maapalasen torppaa ja viljelyksiä varten. Olipa joillain torppareilla lehmä ja muutama kanakin. Torpat toimivat myös kasvavan väestön ja esimerkiksi ikääntyvien sotilaiden eduksi. Niissä asuivat talollisten nuoremmat veljet tai aikuistuvat pojat. Torppien väki saattoi vaihtua tiheään, mutta päinvastaistakin kehitystä on ollut. Saattoipa eräissä tapauksissa syntyä eräänlaisia torpparisukuja, joissa sukupolvesta toiseen pojat seurasivat isiensä jalanjälkiä ja veljet sekä serkut olivat hekin torppareita. Esimerkiksi Karjalohjan eräässä kylässä oli torppia niin paljon, että kansan suussa seutua kutsuttiin torpparikaupungiksi.

Yksi Juvan kartanon torpista oli saanut tavallista komeamman nimen Hovi. Vaikka Tarvasjoella ei pahemmin innostuttu nimien keksimisessä, on muualla Suomessa oltu välillä hyvin mielikuvituksellisia. Mäntsälän Sälinkään kartanon mailta löytyivät mm. Betlehemin, Brasialian, Egyptin, Frankriken ja Mekan torpat. Muita saman pitäjän torppia olivat Englanti, Pariisi, Pelätys ja Meksiko. Yhtä hauskoja, mutta suomalaisempia olivat Sammatin Lihava ja Kohdunpohja.

Reilut 200 vuotta sitten oli Hovin torpparina Juho Juhonpoika, joka oli naimisissa Maria Juhontyttären kanssa. Pariskunta oli asunut Hovilla jo 1780-luvun alkupuolelta lähtien ja esikoistytär Liisa oli syntynyt siellä marraskuussa 1784.

Noin 20 vuoden iässä Liedosta tullut Heikki Mikonpoika vei Liisan vihille. Appensa jälkeen tuli Heikistä Hovin uusi torppari. Kesällä 1822 näki päivänvalon heidän poikansa Heikki, joka ei sitten enää viihtynytkään Hovilla. Aikuisiässä hän lähti rengiksi läheisen Tyllilän Liivin taloon, mistä hän jatkoi matkaansa Euran kylään. Siellä Heikki oli muonatorpparina muutaman hetken, kunnes hän muutti vaimonsa Eevan kanssa Marttilaan.

Sääty-yhteiskunnan portailla nouseminen ei ollut helppoa ja niin vain kävi, että Heikki Heikinpojasta tuli isänsä tavoin torppari. Paikkana oli Laurilan kylän Keskitalon Paltan torppa. Kun Eeva kuoli talvella 1874, meni Heikki pian uudelleen naimisiin marttilalaisen Kustava Mikontyttären kanssa. Nuorin Heikin lapsista syntyi isän ollessa jo 64 vuoden ikäinen.

Kierteleviä kauppiaita

2009-11-06T10:52:00.001+02:00

Laukkuryssiksi kutsuttiin lähinnä Arkangelin tienoilta tulleita kierteleviä kauppiaita. He myivät suurista nahkarepuistaan lähinnä erilaisia tekstiilejä, nappeja ja nauhoja. Kauppiaat olivat keskenään jakaneet Suomen osiin ja näin myyntitoiminta oli hyvin tehokasta. Rikkaimpien laukkuryssien kerrotaan rakennuttaneen komeita länsisuomalaistyyppisiä taloja kotiseudulleen nykyisen itärajamme taakse.

Esivallalle nämä kulkurit olivat kauhistus ja heitä epäiltiin, osin syystäkin, keisarillisen esivallan vakoojiksi. Erityisesti tämä korostui 1800-luvun loppuvuosina,kun isänmaallinen liikehdintä Suomessa nousi huippuunsa.

Niinpä maaliskuussa 1899 tuli kolme miestä hevosella ajaen Tarvasjoen Liedonperän kylän Tapanin taloon. He puhuivat keskenään venäjää, mutta talonväen kanssa erittäin hyvää suomea. Yhdellä miehistä oli jalassaan pohjalaiset "ruojut", kun taas toisilla oli pitkävartiset saappaat. Yllään heillä oli tavalliset verkapalttoot. Taloon tultuaan oli yksi miehistä huomannut pöydällä olleen sanomalehden ja siitä artikkelin Suomen kenraalikuvernöörin ajatuksien vaihdosta erään ulkomaisen sanomalehtimiehen kanssa.

Tästä "arkangelinmies" sai aiheen ylistää kenraalikuvernööriä ja ihmetellä suomalaisten kevytmielisyyttä tuolloin ajankohtaisen helmikuun manifestin suhteen. Miehet uhosivat keisarin vain suuttuvan mokomasta adressista ja kohta Suomesta vietäisiin arvalla väkeä Venäjälle viiden vuoden vanhasta aina viisikymppisiin. Tilalle luvattiin tulevan venäläisiä, jotka sitten sekoittuisivat meikäläisiin. Arvan avulla voisivat pariskunnatkin tulla erotetuksi toisistaan.

Samantapaista juttua oli näiltä kolmelta riittänyt myöhemmin Killalan kylässä. Siellä he olivat myös paljastaneet, että yhteensä 30 miestä oli lähetetty läpi Suomen tiedustelemaan väestön nykyoloja. Heidän oli myös määrä paljastaa niitä, jotka ovat nurjamielisiä keisaria kohtaan. Reessään nämä miehet kuljettivat pieniä kääröjä kankaita, joita he sitten muodon vuoksi pyrkivät kaupittelemaan. Pitäjäläiset epäilivät, että miehet eivät välttämättä olleet itärajan takaa. Kolmikko osasi liian puhdasta suomea ja he pystyivät laulamaan Siionin kanteleen oikealla sävelellä.

Näihin samoihin aikoihin eräs pesunkestävä laukkuryssä oli samoillut Prunkilan kylään, jossa konstaapeli Kustaa Salmi törmäsi häneen. Tämä arkangelilainen oli kertonut maanneensa Heikolan Kylänpäässä piika Vilhelmiina Julianantyttären kanssa. Kun nimismies Sjöman kuuli tästä tavattomasta haureudesta, lähetti hän Vilhelminan Turkuun tarkastettavaksi. Siellä selvisi, että reissumies oli tartuttanut naiseen jonkun pahan taudin. Näin Vilhelmina sai passituksen läänin sairaalaan.

Kirkon portaat

2009-07-19T23:35:00.001+03:00

Tarvasjoen kirkon itäiselle seinustalle on haudattu Henrik Widgren ja hänen vaimonsa Emilia Fredrica Amalia Hjerpe

Henrik Widgren oli silloisen Euran kappelin kanttori. Hän oli syntynyt Liedossa maaliskuun ensimmäisenä päivänä 1816. Henrik oli keskimmäinen vanhempiensa, Raukkalan kylän Kallion talollisen, Jaakko Jaakonpojan ja vaimonsa Kaisa Jaakontyttären viidestä lapsesta. Äiti Kaisa oli kotoisin Torstilan rusthollista. Kanttorit ja lukkarit olivatkin useasti pitäjien talonpoikien jälkeläisiä ja joskus myös käsityöläissukua. Papit olivat luonnollisesti ylioppilaita ja käyneet esimerkiksi Turun yliopistoa, mutta kirkon alemmat palvelijat eivät näitä oppeja välttämättä tarvinneet.

Emelia Hjerpe oli syntynyt vuonna 1816 Liedon Pinomäessä. Hänen isänsä, pitäjänapulainen Fredrik Reinhold Hjerpe oli kuollut ennen tyttärensä syntymää. Äiti Johanna Amalia von Torcken onkin merkitty kastettujen luetteloon leskeksi. Heidän avioliittonsa jäi sangen lyhyeksi, koska vihkiminen oli tapahtunut loppuvuodesta 1814. Isä Fredrik olikin sitten koulut käynyt pappismies, jonka velipoika oli Harjavallan kappalainen. Veljesten äiti Maria Christina Elers kuului loimaalaisen säätyläissukuun, jossa myös oli kirkonmiehiä.

Henrik Widgren ja Emilia Hjerpe omistivat puolet Tarvasjoen Sepän l. Simolan rusthollista. Kanttori Henrik oli seurakuntalaistensa suuresti arvostama ja niinpä hänet oli useasti kuntakokouksen varaesimiehenä. Viimeisen kerran hänet valittiin tähän luottamustoimeen syyskuussa 1889. Kolmen vuoden määräaika, joka alkoi 1.1.1890, päättyi Henrikin kohdalta jo samana keväänä hänen kuoltua 74 vuoden iässä. Emilia eli tämän jälkeen Simolassa leskenä yli 15 vuotta kuollen vuoden viimeisenä päivänä 1905.

Emilia Widgren oli hyväsydäminen nainen, joka oli antelias kotipitäjänsä kappeliseurakunnalle. Kesällä 1891 hän lahjoitti paikalliselle kirkolle sen suuremmat kiviportaat. Näiden kustannukset nousivat peräti 7,500 silloiseen markkaan. Nykyrahassa tuo summa kohoaa hieman yli 30,000 euron. Näin ollen lahjoitus on yksi suurimmista yksityishenkilön tekemistä Tarvasjoen historiassa. Ei ollut siis lainkaan liioiteltua, että myöhemmin samana vuonna kirkonkokouksessa päätettiin lähettää nelimiehinen valtuuskunta lausumaan ”leskirouva Widgrenille seurakunnan puolesta koko kunnan wilpittömät ja sydämelliset kiitokset tästä auliista lahjasta, joka ei kuitenkaan liene ainoa, jolla ijäkäs lahjoittaja on kuntaa muistanut”.

Eräs testamentti Tarvasjoelta

2009-07-09T23:30:00.001+03:00

Säkylässä vihittiin maaliskuussa 1818 Euran kappeliseurakunnan saarnaaja Johan Ulrik Brungström ja täkäläisen kirkkoherran tytär Johanna Antoinette Colerus. Avioliitto oli herra Brungströmille toinen. Hänen ensimmäinen vaimonsa Maria Montin oli menehtynyt edellisenä vuonna. Johan Ulrikin isä Johan Brungström oli kuollut Kiskon armovuodensaarnaajana vuoden 1806 kevättalvella. Isoisä Michel Johansson Brunckström oli myös kirkonmiehiä, hän nimittäin toimi Prunkkalan kappelin eli nykyisen Auran lukkarina ja kirkonisäntänä. Sukunimen taustalla oli tietysti kotipitäjänä nimi ruotsalaistettuna.

Johan Ulrik ja Johanna Antoinette asuivat Euran kylän Sillanpäässä eli nykyisen seurakuntatalon tienoilla olleessa talossa. Brungströmien elämä ei aina ollut ruusuilla tanssimista, sillä vuonna 1821 Johan Ulrik pidätettiin virantoimituksestaan vuodeksi. Syynä oli hänen viettämänsä railakas elämä, josta ei puuttunut miestä väkevämpiäkään. Ei hän toki läpeensä paha mies ollut, koska Brungström lahjoitti 1812 Tarvasjoen kirkolle kastemaljan, joka on vieläki olemassa.

Maria Montinille ja Johan Ulrikille oli syntynyt puolenkymmentä lasta, joista osa kuoli jo pienenä. Johanna Coleruksen kanssa perhe kasvoi vielä kuudella pienokaisella. Näistä vuonna 1822 syntynyt Viktor Ferdinand syntyi ja kastettiin äitinsä kotiseudulla Säkylässä. Sivumennen mainiten Viktorista tuli aikuisena merimies ja hän asui perheineen Viipurissa 1860-luvulla.

Perheen kuopuksena syntyi tytär, joka sai nimen Edla Ulrika. Hän asui koko ikänsä Euran kappelissa ja kuoli naimattomana sekä lapsettomana helmikuun 21. päivänä vuonna 1900. Koska jälkeläisiä ei ollut, oli Edla Brungström halunnut tehdä ennen kuolemaansa testamentin. Tämä tapahtui suullisesti, mikä oli luonnollisesti yhtä pätevä tapa viimeisen tahdon ilmaisemiseen kuin paperille kirjattu. Hänen samassa taloudessa eläneet sisarensa Maria ja Sofia olivat kuolleet jo aiemmin.

Kun vuoden 1900 syyskäräjillä käsiteltiin testamentti- ja perintöasioita, astui esiin kunnallislautakunnan esimies, isäntä August Jaakkola avustajanaan kruununnimismies Sjöman. Jaakkola kertoi, että Edla Brungström oli useita kertoja eläessään sekä viimeksi saman vuoden helmikuun 17. päivänä kertonut viimeisestä tahdostaan. Sen mukaan hänen asuinhuoneensa piti kuoleman jälkeen luovuttaa Euran kunnan omaksi, kun taas muu omaisuus annettaisiin Suomen Lähetysseuralle.

Lisäksi kuultiin pastori Johan Leppästä ja itsellisnainen Matilda Matintytärtä, jotka molemmat kertoivat yhtenevästi helmikuun 17. päivän tapahtumista. Neiti Brungström oli tosin ollut sairas, mutta "täydessä järjessä". Koska näin oli saatu tarvittavat todistukset pöytäkirjaan allekirjoitusten kera, pyysi Sjöman neuvoa miten jatkossa olisi meneteltävä testamentin saamiseksi lainvoimaiseksi. Kihlakunnanoikeuden puolesta Väinö Juselius kirjoitti seuraavan päätöksen;

"Perintökaaren 18 luvun 1§ mukaan tulee hakijan kiireimmiten antaa Edla Ulrika Brungström vainajan perillisille tieto yllämainitusta suullisesta testamentista oikeiksitodistetuilla kopioilla tästä pöytäkirjasta ja ovat mainitut perilliset 3§ mukaan samassa kaaressa ja luvussa oikeutetut yön ja vuoden kuluessa testamentista osaa saatuansa sitä moittimaan, jos luulevat syytä siihen olevan. Julistettiin."

Kun kerran perillisiä ei ollut tiedossa,kruununnimismies Sjöman joutui panettamaan Suomen virallisiin lehtiin tiedon em. testamentista ja pyytämään ilmoituksella mahdollisia perijöitä ilmoittautumaan annetun määräajan kuluessa.

Tarvasjoella näkee kaikenlaista

2009-07-01T21:42:00.003+03:00

Turku-Hämeenlinna -valtatien varrella voi törmätä Uitonkulman Siivapyörämiehien traktorinäyttelyyn....

Tarvasjoen koski

2009-06-12T09:00:00.001+03:00

Kallelan Knaapin iso nauris

2009-06-11T14:37:00.001+03:00

Näin viikkoa ennen Juhannusta ehtii vielä tehdä valmisteluja, mikäli haluaa istuttaa vanhan ajan tyyliin nauriita. Tämän sitkeäkasvuisen juureksen tunsivat jo antiikin kreikkalaiset ja hyvin varhain se levisi ympäri Eurooppaa. Nauris viihtyy myös kylmässä ilmanalassa ja niinpä sitä voidaan kasvattaa jopa Grönlannissa.

Nauriita viljeltiin 1700-luvulla ja tietysti aiemminkin nimenomaan kaskessa. Maanmittari Henricus kirjasi aikoinaan Varsinais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan rajamailta, Suur-Lohjan pitäjästä muistiin seuraavaa;

Vesat ja nuoret puut karsitaan ja hakataan osaksi Juhannuksen aikaan, osaksi syksyllä lehtien ollessa vielä puussa. Vanhat puut ja havupuut on kaadettava jo keväällä. Suurimmat puut otetaan polttopuiksi ja pienet sekä latvukset ja oksat poltetaan kaskessa. Jos arvellaan, että kaski ei plala kovin hyvin vielä seuraavana vuonna, vedetään paikalle puunrunkoja, joita sitten polttamisen aikaan vieritetään pitkin kaskea.

Tätä edellä kuvattua menetelmää sanottiin kaskenvierroksi. Varsinaista kaskenpolttoa tehtiin kolmeen eri aikaan vuodesta. Keväällä luonnollisesti kevätkylvöjä varten, jonka jälkeen seuraava ajankohta oli Juhannuksen tienoilla. Tuolloin voitiin kylvää nauriita ja juuresruista. Viimeinen poltto tapahtui Jaakon päivän tienoilla ja silloin oli vuorossa tavallisen rukiin kylväminen.

Nauris, kuten ohra tai pellava kylvettiin välittömästi polton jälkeen. Nauris erityisesti tuli kylvää heti keskikesän juhlan mentyä. Tästä monikäyttöisestä juureksesta saatiin yleensäkin reilu sato, mutta vuoden 1889 syksyllä Tarvasjoen Kallelan kylän Knaapin tehtiin vähintäänkin Auranmaan ennätys. Silloin nauris oli tosin kylvetty peltomaahan eikä kaskeen. Joka tapauksessa puntari osoitti yhden jättiyksilön kohdalla peräti kolmentoista ja kolmeneljäsosan naulan painoa. Toisin sanoen nauris painoi peräti 5,8 kiloa.

Isäntä, joka 1800-luvun loppuvuosina halusi kylvää rehunaurista, saattoi käydä ostamassa siemenensä Kupittaan Siemenkaupasta, Ossian Gauffinilta. Herra Gauffin oli myöhemmin Kupittaan puutarhakoulun opettajana sekä Turun kaupunginpuutarhurina. Hänen veljensä K. J. Gauffin oli taasen saman viran ensimmäinen haltija Tampereella.

Ossian Gauffiin lupasi turnipsisiemeniensä olevan ”todellista skottlantilaista, warmaan itäwää, monta lajia, 1 mk 30 p naula”. Kun kaskimaat oli jo aikoja sitten poltettu loppuun ja muutettu pelloiksi, unohtui myös juhannuspyhien viettäminen naurikkaita istutellen. Uudet ja tehokkaammat viljelymenetelmät tulivat arkipäiväksi myös Auranmaalla. Naurissato meni vähitellen enemmän ja enemmän karjanrehuksi, mutta pääsipä tuo sitkeä juures valtiollisen instanssinkin ruokalistoille – kuten oheisesta kuvasta näkyy!

Juhla Juvalla

2009-06-04T09:36:00.001+03:00

Marttilan Kunnallisseura perustettiin vuonna 1888 tarkoituksena "herättää, wirkistyttää ja edistää kristillissiweellistä ja taloudellista elämää waikutuspiirissään sekä myöskin tehokkaasti waikuttaa osanottawaisuutta järjelliseen tule sammuttamiseen, hengen ja omaisuuden pelastamiseen ja hoitoon sattuwissa tulipaloissa."

Elokuun 27. päivänä 1891 mainittu seura järjesti vuosijuhlansa Tarvasjoen Juvan kartanossa. Tilaisuutta varten kartanon alue oli koristeltu lipuilla ja kokoushuoneeksi oli varustettu tuolloin rakenteilla olleen navetan ylinen. Sinne oli laitettu havuköynnöksiä tuomaan lisää juhlatunnelmaa. Tuolien lisäksi oli pystytetty myös "soma" puhujalava.

Navetan harjalla liehusi tapahtuman ajan seuran nelivärinen lippu, jonka keskellä komeilivat kirjaimet M. K. S. Parissa asuinhuoneessa oli sitten juhlanäyttely ja lisäksi osallistujat pääsivät tutustumaan hevosiin ja nautaeläimiin.

Harmillisesti juhlapäivää edeltävänä yönä satoi rankasti, mutta aamupäivän kuluessa tummat pilvet hajaantuivat ja lopulta sää oli mitä mainion. Sadesää aiheutti kuitenkin sen, että aamulla ei juhlavieraita juurikaan näkynyt täällä Kustaa Armfeltin synnyinkodissa, mutta iltapäivästä olikin jo vilkkaampaa. Kaiken kaikkiaan väkeä on arveltu olleen noin 300 henkeä.

Ensimmäiset kilpailut alkoivat jo aamulla seitsemän aikaan, kun kyntäjät ja ojankaivajat pääsivät työhönsä kivensekaisen liettosaven pariin. Kyntökilpailun voitti vouti Kustaa Mkäinen, kun taas ojaa kaivoi parhaiten torppari Kalliola.

Eläinnäyttelyn puolella kilvassa oli mukana 15 hevosta, kahdeksan sonnia ja hiehoa sekä yksi sika. Hevosissa palkintotuomarit kiinnittivät erityistä huomiota elikon käyttömahdollisuuksista maataloustyössä. Kaikki hevoset saivat kiitosta hoidostaan, mutta kavioiden kunto ei saanut kiitosta yhdenkään eläimen kohdalla. Lopputuloksissa pisimmän korren veti tilallinen Martti. Sonnien puolella parhaimmaksi nähtiin herra Fingerroosin elikko.

Hiehoista ei jaettu lainkaan ensimmäistä palkintoa, mutta sijat kaksi ja kolme menivät molemmat tilanvuokraaja Isotalolle. Ainoasta siasta palkittiin sen omistaja, rouva Suoma Seppälä. Kaikkea muutakin oli juhlavieraille tarjolla ja päivän muita voittajia olivat leskirouva Lindström viljanjalostuksesta, emäntä Mikkola voista, tilallinen Rustimäki heinänsiemenistä.

Miesten ns. puhdetöitä ei ollut lainkaan esillä, sillä tuohon aikaan yleistyneet tehdastuotteet olivat jo vähentäneet käsitöiden tekemistä. Kuitenkin opettaja Seppälä sai ensimmäisen sekä kolmannen palkinnon omista tekeleistään. Naisten käsitöistä parhaimmaksi arvotettiin rekiryijy, jonka oli kutonut talollisentytär Kylänpää. Lasten kilpailusarjassa parhaaksi kurkotti neiti Knaappi Aura Ahlrothin napatessa peräti kaksi seuraavaa sijaa.

Loppupäivä kului hieman vakavammissa merkeissä, kun nimismies Sjöman johdolla pohdittiin tärkeää kysymystä "mitä olisi tehtäwä, että palkolliswäki rupeaisi enemmän säästämään kuin tähän asti?". Jo tuolloin tämän asia yritettiin ratkaista asettamalla erillinen valiokunta sitä pohtimaan.

Aivan lopuksi tarjoiltiin noin sadalle hengelle juhlapäivällinen ja tanssit Marttilan torvisoittokunnan säestämänä. Tilaisuudesta lehteen kirjoitettaessa muistettiin erityisesti mainita, että "ainoastaan wirwoituswesiä oli saatawissa".

Mäentaan kylässä

2009-05-17T21:31:00.001+03:00

Tarvasjoen eli entisajan Euran kappelin yksi kantakylistä oli Mäentaka. Se sijaitsee Tarvasjoelta Paimioon kulkevan tien varrella, Paimionjoen pohjoispuolella. Kylässä oli 1700-luvulla useita taloja, joista Junnila -niminen oli ratsutila l. rustholli.

Junnilan pitkästä historiasta voisi ottaa esiin erään isäntäparin, joka meni naimisiin morsiamen ollessa vielä kovin nuoren. Toukokuun 24. päivänä 1738 vihittin nimittäin Euran kylän Krister Martinpoika ja Mäentaan Junnilan Sofia Yrjöntytär. Marttilan emäseurakunnan rippikirjoissa 1762-1767 Sofian sanotaan syntyneen 1722, mutta tosiasiassa hän syntyi vasta huhtikuussa 1723. Näin hän oli hädin tuskin 15 -vuotias tullessaan naitetuksi Euran rusthollarin pojalle, morsiantaan kymmenisen vuotta vanhemmalle Kristerille.

Omista esipolvistani Karjalohjalla löytyy lähes vastaava tapaus ja näitä avioita yhdistää toinenkin seikka. Ensimmäinen lapsi syntyy vasta usean avioliittovuoden jälkeen. Niinpä Junnilan isännäksi eli rusthollariksi appensa jälkeen siirtynyt Krister saa ensimmäisen perillisen vasta tammikuussa 1745. Tämä Heikki -nimen saanut poika sai vuoteen 1754 mennessä seurakseen veljet Yrjön ja Matin sekä sisko Valpurin.

Isä Krister kuoli äkillisesti ollessaan käymässä läheisessä Kankarin talossa ja näin Sofia jäi yksin huolehtimaan neljästä lapsestaan. Seuraavat vuoden olivat varmasti vaikeita, mutta loppujen lopuksi kaikki kääntyi parhain päin. Vanhin poika Heikki haki vaimokseen Euran kylän Kolan torpparintyttären, Marian. Hänestä tuli sitten Junnilan uusi rusthollari aina 1800-luvun puolelle saakka. Heikki Kristerinpoika kuoli halvaukseen joulukuussa 1820.

Pikkuveli Yrjö löysi vaimonsa vieläkin lähempää, naapurikylä Tuorilasta. Anna Matintytär oli nuorikon nimi ja Yrjöstä tuli hänen kotitilansa, Uusitalon isäntä. Perheen kuopus Valpuri vietiin miehelään aina Maarian pitäjän Kärsämäelle saakka, missä Juho Matinpoika isännöi täkäläistä Simolan taloa. Sisarussarjan neljäs oli em. Matti, mutta hänen vastaisesta kohtalostaan en ole toistaiseksi saanut selvyyttä.

Mäentaan kylässä sijaitsi myös Korkeakosken eli ruotsalaisittain Högforsin saha. Tässä laitoksessa oli luonnollisesti myös oma kirjanpitäjä. Herra Abraham Wahlman oli valittu tähän toimeen 1700-luvun puolivälin jälkeen ja hän hoiti pienen sahan talouden aina kuolemaansa saakka vuonna 1784. Euran kappelin haudattujen luettelossa on kuolinsyyksi Wahlmanille kirjattu "veitsenisku keuhkoon - af knifstyng i bröstet". Tapauksesta löytyisi varmasti lisätietoja kyseisen ajan käräjäpöytäkirjoista, mutta tämä etsinnän jätän tästä kirjanpitäjästä enemmän kiinnostuneiden tehtäväksi. Abraham Wahlmanin leski Maria Asp kuoli vasta kesällä 1812 vanhuuden heikkouteen.

Sotilaita

2009-03-02T22:37:00.000+02:00

Tarvasjokelaiset Turun Jalkaväkirykmenttiin kirjoitetut ruotusotamiehet 1802-1808:

Eura Anders Utter - Matts Rosman - Matts Lax - Jacob Vaak
Horrinen Simon Rolig - Henrik Rolig - Matts Pihl
Inkoinen Henrik Gren
Jauhola Michel Danlk – Efraim Eld
Kankare – Karhula Eric Malm - Jacob Spets
Killala – Tiensuu Johan Jungman - Matts Sjöman - Anders Mål
Kirkonkylä Carl Färdig - Matts Orberg
Liedonperä Mickell Hall
Mäentaka – Jauhola Eerik Fors – Johan Jäger – volontär Aadolf von Willebrand
Satopää Samuel Lillja
Seppälä Gustaf Wahlberg - Johan Stålt - Simon Knall
Suitsula Mikael Stolt
Suitsula – Tyllilä Henrik Fjeder - Gustaf Hedman
Tuomarla – Mäentaka Johan Malm - Matts Wacker
Yrjäntylä Johan Wallgång

Turun jalkaväkirykmenttiin kuului 1182 miestä. 446 miehen varamiehistö oli lähetetty Viaporiin. Erityisesti on mainittu Turun rykmentin miesten urhoollisuus Alavuden taistelussa elokuussa 1808.

Tarvasjoelta Suomen sotaan osallistuivat ainakin seuraavat kolme upseeria:

Mäentaan Junnilasta oli kersantista vänrikiksi ylennyt Anders Wilhelm Spoof. Hänet mainitaan erityisesti osallistumisesta veljensä Carlin ja Jaakko Rothin johtamaan sissiretkeen Ruovedelle ja aina Tampereelle asti. Heidän uhkarohkea etenemisensä sai Venäjän pääarmeijan hetkeksi vetäytymään Tampereelta Hämeenlinnaan päin. Myöhemmin Spoof osallistui mm. Kauhajoen ja Alavuden taisteluihin. Kotiin sodasta palattuaan hän asui Junnilassa kuolemaansa 24.8.1836 asti.

Majurina Suomen sodassa taisteli Liedonperän Isotalon puustellin silloinen omistaja Kaarle Fredrik Fock. Sodan jälkeen hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja ruotulaitoksen lakkauttamisen jälkeen hän sai oikeudekseen asua ja viljellä Isotaloa kuolemaansa vuoteen 1834 asti.

Kolmantena Suomen sodassa palvelleena tarvasjokelaisena upseerina mainitaan Mäentaan kylässä asunut everstiluutnantti Otto Herman Loden. Hänen kerrotaan saaneen mainetta erityisesti Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Alavudella hän haavoittui vaikeasti. Sodan jälkeen Otto Lode (1771-1850) toimi mm. Turun ja Porin läänin maaherrana 1811-1813 ja Suomen Pankin pääjohtajana 1820-1827.

Suomen sodasta v. 1809 kotiutetut tarvasjokelaiset ruotusotamiehet:
nimi ja arvo kotikylä osasto & komppania ja esimies

Färdig Carl rumpali Kirkonkylä 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Lax Matts res.stm. Eura 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Lillja Jacob stm. Satopää 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Orberg Matts stm. Eura 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Pihl Matts stm. Horrinen 10 TJR 2.majurin kompp. Evl.Anders Johan Hästesko
Påhlsson Johan stm. Suurila 28UJP 1.värvätty kompp.
Spets Jacob stm. Karhula 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Spets Simon stm. Eura 28UJP 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Stolpe Samuel stm. Seppälä 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Waak Jacob res.stm. Eura 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker
Wacker Matts stm. Tuomarla 19 TJR 4.komppania Luutnantti Claes Lybecker

(res.stm. = varamies, reservimies, TJR Turun läänin jalkaväkirykmentti, UJP Uudenmaan Jääkäripataljoona)

Näiden 12 sotaveteraanin lisäksi Aulis Oja kertoo Tarvasjoen historiassa kahdesta muusta Suomen sodasta palanneesta reservisotamiehestä Heikki Strömistä ja Juha Wackerista, jotka elivät vielä 50 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Molemmat olivat Turun Jalkaväkirykmentin reserviläisinä komennettu Viaporia puolustamaan ja sen antautumisen jälkeen kotiuduttuaan lähteneet Suomen armeijaan uudelleen. Sieltä he kovia taisteluja kokeneena olivat palanneet kotiseudulleen kävellen, Ström oli tullut kävellen Uumajasta ja Wacker vangiksi jouduttuaan Torniosta.

Virallisesti on ilmoitettu, että Suomen 19 650 sotilaasta kaatui ainakin 7 000 miestä. Kaikkiaan ilmoitettiin sodassa kuolleen suomalaisia ja ruotsalaisia sotilaita lähes 20 000, joista valtaosa erilaisiin sairauksiin erityisesti talvella 1809 leirissä Ruotsin puolella. Venäläisten tappioksi lasketaan heidän 55 000 sotilaastaan ainakin 10 000 kaatunutta.

Turun läänin Jalkaväkirykmentti ja Uudenmaan Jääkäripataljoona taistelivat ainakin seuraavissa paikoissa:
TurLäänR: Salmela (Artjärvi) 24.2.08, Käkelä (Orimattila) 26.2.08, Okeroinen 26.2.08, Siikajoki 18.4.08, Alavus 17.8.08, Ruona-Salmi 1.-2.9.08, Juutas 13.9.08, Kruunupyy 15.9.08, mahdollisesti myös Tyrväällä, Virroilla, Härmässä, Yppäri-Viirrellä ja Pyhäjoella.
UudmJääkP: Elimäki 21.2.08, Okeroinen 26.2.08, Uusikaarlepyy 24.6.08, Lapua 14.7.08, Alavus 17.8.08, Ruona-Salmi 1.-2.9.08, Kruunupyy 15.9.08, mahdollisesti myös Ylistarolla, Kuortaneella ja Virroilla.

teksti Kalervo Mäkinen - Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen kesän 2008 kotiseutumuseonäyttelystä
kuva - Kansalliskirjasto, Doria

Tyllilän Puntarin Yrjö

2009-01-27T09:12:00.001+02:00

Nykyisen Tarvasjoen alueella syntyneistä miehistä kuuluisin on ilman muuta kreiv Kustaa Mauritz Armfelt. Kuitenkin jo sata vuotta ennen hänen syntymäänsä silloinen Euran kappeli antoi panoksesta valtakunnan kehittämiseen. Tyllilän kylän Puntarin talon isäntä Yrjö Yrjöpoika nimittäin oli Ruotsin valtiopäivien talonpoikaissäädyn edustajana vuonna 1650 Halikon tuomiokunnan asettamana.

Valtiopäivät kestivät tuona vuonna heinäkuusta marraskuulle ja erinomaisena huipentumana niillä olivat kuningatar Kristiinan kruunajaiset lokakuun 20. päivänä. Yrjö Puntarin valtiopäivät eivät jääneet pelkästään juhlahumuun. Hänen osakseen tuli jättää säädyille "rahvaan valitus". Siinä oli yhteensä kuusi osaa, jotka kuuluivat suurin piirtein seuraavasti;

1) Talonpoikien vapauttaminen sotaväenottorahojen maksamisesta
2) veronhuojennusten myöntäminen edellisen vuoden kadon johdosta
3) täsmällisten ohjeiden antaminen läänitettyjen perintötalollisten päivätöiden ja kyytimatkojen määrästä
4) kaikkien talonpoikien velvoittaminen maksamaan valtiopäivärahat valtiopäivämiehelle eikä upseereille
5) ratsutilallisten vapauttaminen henkirahan maksusta
6) kaikkien talonpoikien velvoittaminen suorittamaan nokkaverovoinsa kruunulle eikä rälssimiehille

Kuningatar antoi armollisen päätöksensä marraskuussa 1650 suostuen osaan ehdotuksista ja suhtauten kielteisesti toisiin. Marttilan pitäjän, jonka kappeli Eura siis oli, miehet saivat viralllisen tiedon tästä päätöksestä vuoden 1651 talvikäräjillä, jolloin se suomeksi käännettynä luettiin lautakunnalle ja käräjäväelle.

Yrjö Puntarilla oli luonnollisesti pitkä luottamusmiesura takanaan ennen vuotta 1650. Aulis Oja pitää Tarvasjoen Historia -kirjassaan merkittävimpänä näistä muista toimista sitä, kun kreivi Pietari Brahe antoi Yrjön yhdessä Marttilan nimismiehen kanssa arvioida Juvan kartanon irtaimiston.

Aina eivät Yrjön asiat olleet yhtä hyvin. Vuoden 1634 talvikäräjillä joutui Marttilan kihlakunnanoikeus antamaan määräyksen ulosmitata Tyllilän Puntarilta 12 tynnyriä rukiita, viisi tynnyriä ja 22 kappaa kauroja sekä kaksi kuparitaalaria rahaa. Nämä hän oli jäänyt velkaa everstiluutnantti Frans Johanssonille ollessaan tämän luottamusmiehenä kantamassa everstiluutnantin palkkatalojen veroja. Vielä saman vuoden kesäkäräjillä joutui Yrjö ottamaan vastaan toisenkin ulosmittauksen. Tällä kertaa oli kyse turkulaisen Michel Johanssonin Frans Johanssonille antamasta 137 kuparitaalarin pantista, joka koski Yrjön verokantorästejä.

Asiat eivät edenneet suotuisasti ja muutamia vuosia myöhemmin käräjät lukivat Yrjö Puntarille kolmen markan sakot, koska tämä ei ollut noudattanut kaikkia aikaisempia käräjien päätöksiä. Toki liikennettä oli toiseenkin suuntaan. Puntarin isäntä haki käräjien kautta itselleen Kirkonkylän Vähätalon Paavo Sipinpojan puolentoista viljatynnyrin velkaa. Vähätalo sai kolmen markan sakot ja tynnyrit määrättiin ulosmitattaviksi.

Loppujen lopuksi näitä viljatynnyrikäräjiä käytiin toistakymmentä vuotta ennen kuin kaikki olivat tyytyväisiä.

Puntarin talossa sattui paha tulipalo vuonna 1634 ja siitä tallessa olevista dokumenteista käy ilmi eräs muutenkin melko selvä asia. Palossa oli tuhoutunut kirjoja ja asiapapereita, joten Yrjö Puntari oli ainakin lukutaitoinen. Todennäköisesti hän osasi myös kirjoittaa, koska hänen monien luottamustoimiensa hoitaminen olisi muutoin ollut työn ja tuskan takana.

Suomen sota 1808-1809 tarvasjokelaisen silmin

2009-01-13T11:30:00.004+02:00

Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808-1809. Sodan syynä oli Venäjän Aleksanteri I:n ja Ranskan Napoleon I:n 7.heinäkuuta 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska olisi voinut vahvistaa asemaansa merivalta-Britanniaa vastaan.

Suomessa valmistauduttiin puolustukseen helmikuun alussa 1808. Tarvasjoen sotilaat, jotka pääosin kuuluivat Turun läänin jalkaväkirykmenttiin, sijoitettiin pääarmeijan mukana Hämeenlinnan seudulle. Osa tänne tulleista rykmentin reservin miehistä sekä Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin värvätyt koottiin Viaporin varuskuntaan.

Hämeenlinnasta joukot marssivat lähelle itärajaa, jonka venäläiset ylittivät 21.2. ja taistelut alkoivat. Muutaman taistelun jälkeen suomalaiset kuitenkin pian perääntyivät ja vetäytyivät takaisin Hämeenlinnaan. Saarrostuksen pelossa ylipäällikkö kenraali V. M. Klingspor käski armeijan perääntyä kevään kuluessa aina Ouluun asti. Ennen maaliskuun loppua venäläiset saivat haltuunsa koko Etelä-Suomen Viaporia lukuun ottamatta, joka antautui venäläisille 3.5. henkisen painostuksen edessä.

VENÄLÄISET MATKALLA TURKUUN

Kenraali Shepelevin johtamat venäläiset joukot etenivät Hämeenlinnasta Turkuun kahtena joukkona. Ensimmäinen osa hyökkäsi perääntyvien Suomen joukkojen perään Akaan ja Urjalan kautta Punkalaitumelle, josta ne taistelun jälkeen jatkoivat matkaa Loimaan kautta Turkuun. Toinen osa divisioonaa tuli pitkin Hämeen Härkätietä Hämeenlinnasta päin ja saapuivat Somerolle maaliskuun puolivälissä 1808. Sieltä ne jatkoivat vastustusta kokematta Koskelle 17.3., jonne joukot pysähtyivät lepäämään kolmeksi päiväksi. Kerrotaan tuon talven olleen erittäin kylmän ja lumisen. Niinpä venäläiset vaativat edetessään talonpojilta paitsi muonatäydennystä, myös lämpimämpää vaatetusta.

Tieto venäläisten etenemisestä kohti Turkua oli saapunut Marttilan silloiseen emäpitäjään jo 10.3. Sama tieto kertoi Ruotsi-Suomen armeijan perääntymisestä kohti pohjoista ja Etelä-Suomen jäävän ilman puolustusta. Tällöin tiedetään Marttilan nimismiehen J. F. Wichtmanin kieltäneen pitäjän asukkaita ryhtymästä vastarintaan venäläisiä vastaan ja verenvuodatuksen välttämiseksi koonneen itselleen asukkaiden aseistusta mm. Tarvasjoelta kiväärin ja kaksi luodikkoa sekä muutaman hukarin.

Maaliskuun 21 päivänä alkoi Venäjän armeijan 21 divisioona edetä Hämeen Härkätietä pitkin Marttilasta Turkuun päin. Sen alun perin lähes 8000 miehen joukko eteni marssiryhmittäin, jotka välillä kuormasto ja pienet tykistöryhmät katkaisivat. Näin se kulki vastusta kohtaamatta kohti Turkua.

TUORILAN ISOTALON RYÖSTÖ

Ohitse marssiessa joukoista osa jakaantui Juvalla. Pääjoukko jatkoi Härkätietä Lietoon päin, mutta osa joukoista ylitti Paimionjoen ja pysähtyi Tuorilan ja Karhulan nummella. Tuolloin sotamiehet ryöstivät Kankareen (Tuorilan) Isotalosta 213 kg. reikäleipiä, n. 13 kg. sianlihaa, n. 60 kg. kauroja ja muutaman liinasäkin. Samoin Vähätalosta sotilaat veivät n. 130 kg. reikäleipiä, n. 17 kg. sian- ja naudanlihaa, n. 4 kg. ihraa ja n. 3 kg. talia sekä 8 l. viinaa. Aulis Oja kirjoittaa Tarvasjoen historiassa: ”Venäjän silloisen esivallan kunniaksi on tässä yhteydessä mainittava, että sikäläinen hallitus maksoi välittömästi ryöstön kohteeksi joutuneille talollisille täyden korvauksen: Isotalolle 33 riksiä 40 killinkiä ja Vähätalolle 288 riksiä.”

Koska naapuripitäjistä on säilynyt tietoja siitä, että aikaisempien vainovuosien tapaan tienvarsikylien asukkaat pakenivat metsään piiloon vihollisen tullessa, tuskin Tarvasjoella oltiin heitä rohkeampia. Ilmeisesti kahden päivän kuluttua seudulla oli jo rauhallista, sillä heti Turkuun saapumisen jälkeen venäläiset sijoittivat joukkojaan rannikkopuolustukseen Turun ympäristöön ja Satakuntaan päin.

Turkuun venäläiset saapuivat maaliskuun 22. päivän kuluessa. Piispa ja johtavat virkamiehet toivottivat heidät tervetulleiksi, sillä hyödyttömän verenvuodatuksen estämiseksi maamme johtavissa piireissä pidettiin parhaana alistua heidän valtaansa, varsinkin kun venäläiset kohtelivat siviiliväestöä pääasiassa hyvin.

KOTIINPALUU

Viaporin antautumisen jälkeen Tarvasjoen siellä olleet sotamiehet palasivat kotiseudulleen toukokuun puolivälissä 1808. Varmistaakseen Etelä-Suomen väestön pysymisen edelleen rauhallisina Venäjän armeijan ylipäällikkö kenraali Buxhoevden ryhtyi ottamaan heiltä uskollisuudenvalaa, jonka tarvasjokelaiset talonpojat joutuivat vannomaan Marttilan käräjillä toukokuun 29. päivänä yhdessä emäpitäjän muiden talonpoikien kanssa. Näin heistä tuli Venäjän keisarikunnan alamaisia.

Suomen armeijan perääntyminen pohjoiseen päin oli pysähtynyt jo huhtikuussa. Saavutetut voitot Siikajoella ja Revonlahdella käänsivät sotaonnen ja armeija eteni takaisin Pohjanmaan ja Satakunnan rajoille asti.

Armeijan mukana rykmentti perääntyi uudelleen syyskuussa ja Oravaisten hävityn ja verisen taistelun jälkeen se vetäytyi Ruotsiin. Hyvin kohtalokas oli armeijan talvileiri Torniossa, jossa nälkä ja sairaudet tappoivat yli 1800 Suomen miestä. Uumajasta viimeiset jäljellä olevat joukot kotiutettiin vasta 9.10.1809 Haminan rauhan jälkeen. Vielä täälläkin oli useita tarvasjokelaisia miehiä, kuten palautettujen miesten luettelo kertoo.

teksti: Kalervo Mäkinen

Frostin tila

2009-01-07T03:03:00.001+02:00

Tarvasjoen Horinen l. Horrinen on yksi niistä neljästä tilasta/kylästä, jotka mainitaan ensimmäisissä, säilyneissä kirjallisissa lähteissä tämän entisen Marttilan emäseurakunnan Euran kappelin alaisuudessa. Itseasiassa nuo neljä tilaa olivat tässä vuonna 1316 kirjoitetussa Suomen käskynhaltijan, Lyder von Kyrenin allekirjoittamassa asiakirjassa Bjurstekt, Kalenningiatekt, Svenstekt ja Brytiatekt. Aulis Oja tekee Tarvasjoen Historia -teoksessa erinomaisen oivaltavan esityksen näiden kummalliselta kuulostavien paikkojen suhteesta nykyisin tunnettuihin kyliin tai taloihin.

Ensinnäkin noiden nimien suomennoksia ovat Ojan mukaan Majavanraivio, Kainulaisenraivio, Soininraivio ja Voudinraivio. Vanhoja karttoja ja muita asiakirjoja tutkimalla Oja päätyy pitämään Majavanraiviota Kotamäkenä, Kainulaisenraiviota Kallelan kylänä, Svenstekt eli Soininraivio Yrjäntilä ja vihdoin Brytiatekt Horrinen. Itse nimi Horrinen mainitaan ensimmäinen kerran 1533, kun Pietari -niminen isäntä on Marttilan kihlakunnanoikeuden lautamiehenä.

Horristen kylästä otan tällä kertaa lähempään tarkasteluun Kulan talon, jonka ensimmäinen tunnettu isäntä oli Matti Pietarinpoika vuosina 1540-1572. Hän oli luultavasti edellä mainitun lautamies Pietarin poika. Kula oli ns. talonpoikainen perintötalo ja sen seuraavia omistajia olivat Juha Matinpoika 1572-1575 sekä edelleen Knuutti Matinpoika 1575-1621. Knuutin poika Matti hoiti isännyyttä sitten vuoteen 1633 saakka, mutta tämän jälkeen Kula autioitui peräti 50 vuoden ajaksi.

Autiotilan otti sitten 1683 haltuunsa Matti Martinpoika vuoteen 1690, jonka jälkeen isännäksi tuli hänen vävynsä Matti Yrjönpoika. Kula autioitui kuitenkin jo 1696 kahdeksi vuodeksi ja 1698 taloon tuli em. Matti Martinpojan toinen vävy, Niilo Heikinpoika. Hän viihtyi Kulalla aina kuolemaansa saakka 1732. Niilon poika Mikko oli naimisissa Liisa Heikintyttären kanssa ja isännöi talo isänsä jälkeen.

Kun tultiin 1750-luvulle, jaettiin Kula kahteen osaan eli Frostiksi ja Hakamäeksi. Näistä Frostin talo nimi voisi periytyä Paimion Rukkijoen samannimisestä talosta, josta se olisi kulkeutunut uudisasukkaiden mukana harvaanasutulle Tarvasjoelle. Samoihin aikoihin Kulan jakautumisen kanssa kuoli vanha isäntä Mikko Niilonpoika.

Kun Tarvasjoen eli silloisen Euran kappelissa tehtiin isojakoa Horristen osalta (vuonna 1788), ilmoitettiin Frostilla olevan 42 hehtaaria peltoa ja niittyä sekä 44 hehtaaria metsää. Vertailun vuoksi esimerkiksi Liedonperän Isotalolla oli pelto- ja niittymaita 165 ja Euran Sepällä 109 hehtaaria. Jos mukaan lasketaan vanhan Kulan tilan toinen puolikas, Hakamäki, olisi näitä kallisarvoisia maita ollut yhteensä 91 hehtaaria. Noin sata vuotta myöhemmin, 1881 tehtiin senaatin toimesta maataloustilasto. Sen mukaan Frostin pelto- ja niittymaat olivat kasvaneet 103 hehtaariin ja metsääkin löytyi vielä 62 hehtaarin edestä. Tilalla käytettiin kaksivuoroviljelystä eli kesanto/syysviljakylvöä.

Jos palataan ajassa hieman taaksepäin, oli eräs Mikko Jaakonpoika ostanut Frostin kruununtalon perintötalokseen vuonna 1793. Samalla Heikki Yrjönpoika osti Hakamäen. Mikko oli asunut talossa jo viimeistään vuodesta 1779 lähtien puolisonaan Liisa Erkintytär. Pariskunta sai yhteensä kahdeksan lasta vuoteen 1795 mennessä. Lapsista Juho otti isännyyden 1800-luvun alussa ollen naimisissa Maria Matintyttären kanssa. Kolmatta polvea tässä uudessa perintötalossa edusti edellisten poika Juho, joka haki morsiamensa Maria Heikintyttären Kirkonkylän Uudestatalosta. Juho luopuikin Frostin isännyydestä ja lähti rusthollariksi vaimonsa kotitaloon.

Frostin tuoreempia vaiheita ei ehkä kannata sen kummemmin käydä läpi. Tämän 250 vuotta vanhan tilan profiili piirtyi Salo-Aura -maantielle kauniisti talvisena lauantaipäivänä.

Euran Tie-Knaapi

2008-12-17T06:01:00.003+02:00

Tarvasjoen Euran kylässä sijainnut Knaapin talo oli alkujaan talonpoikaisesta Sepän talon lohkottu Seppä II -niminen tila, joka perustettiin vuonna 1570. Vuodesta 1591 lähtien talon omisti rälssimies Pertteli Antinpoika. Selvittämättä on jäänyt se, mihin aatelissukuun Pertteli kuului. Puhekielessä näitä rälssimiehiä kutsuttiin knaapeiksi ja niinpä hänen ajoistaan lähtien talo sai kantaa tuon muinaisen omistajansa arvonimeä.

Vuoteen 1603 saakka Knaapi oli ns. tavallinen perintötalo, mutta mainittuna vuonna siitä leivottiin ratsutila, rustholli. Aulis Oja toteaa Tarvasjoen Historia -teoksessaan, että tästä muutoksesta oli luultavasti vastuussa em. Pertteli Antinpoika. Hän nimittäin ymmärsi ne vaurastumisen mahdollisuudet, mitä hevosen ja ratsumiehen varustajalla olisi verrattuna pelkkään jalkaväen sotamiehen varustajaan. Talon omistajana toimivat Perttelin kuoltua hänen poikansa Pietari 1619-1621 (kaatui Kuurinmaan Kokenhusenissa), tämän sisarensa mies Heikki Luukkaanpoika 1621-1643, tämän poika Eerikki 1671-1708, tämän poika Martti 1708-1719 ja Martin leski Maija Heikintytär vuodesta 1719 lähtien. Mainittakoon vielä, että Knaapi oli Euran kylän ensimmäinen rustholli ja naapuritalot Kirsti, Nokka ja Seppä seurasivat perässä vasta vuosia myöhemmin. Knaapi säilyi rusthollina aina vuoteen 1810.

Knaapi säilyi yhtenä tilana aina 1770-luvulle saakka, mutta tuolloin se jaettiin Kylä- ja Tie-Knaapin taloihin. Viimeksi mainitun osti perintötaloksi Juha Juhanpoika vuonna 1803. Kolmea vuotta aiemmin Juhan äidin, Sofia Antintyttären hallitessa Tie-Knaapia, määriteltiin omaisuusveroluettelossa sen arvoksi 1200 riksiä. Sama summa lankesi kantatilan osaksi.
Juha Juhanpoika oli syntynyt Knaapilla elokuussa 1775 ja oli naimisissa Yrjäntilän kylästä kotoisin olleen Tiina Heikintyttären kanssa. Vaimo oli miestään nelisen kuukautta vanhempi ja syntynyt huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1775. Pariskunnalla oli kolme poikaa, Antti, Juha ja Heikki.

Pojista Antti jatkoi Tie-Knaapin rusthollarina isänsä jalanjäljissä ollen naimisissa rusthollarintytär Liisan kanssa, jonka isä Simo Simonpoika omisti Kankareen l. Tuorilan Isotalon. Antilla ja Liisa olikin sitten todella paljon parempi lapsilykky kuin edellisellä sukupolvella konsanaan. Vuosien 1822-1843 välisenä aikana Euran kylän Tie-Knaapilla syntyi peräti 11 lasta, joista tosin kahdeksan menehtyi hyvin pienenä.

Antin kuoltua jäi leskivaimo Liisa asumaan Tie-Knaapilla. Uudeksi isännäksi tuli Johan Fingerroos, josta tuli paikkakunnalla erittäin arvostettu hahmo. Hän toimi mm. vuosina 1884-1895 kunnallislautakunnan esimiehenä. Tie-Knaapin tilan hän oli myynyt tosin jo keväällä 1883 kauppias Anton Ahlrothille 22.000 silloisella markalla. Tilastokeskuksen rahanarvokertoimen mukaan summa vastaa noin 91000 nykyistä euroa.

Oheinen, käsitelty kuva, on tekijän tänä syksynä ottama. Tie-Knaapin rakennukset muodostavat yhä vieläkin ikivanhan, suljetun pihapiirin. Knaapin talot sijaitsivat pienen matkan päässä muusta Euran kylästä ja senkin takia oli tarpeellista turvata talo perinteiseen tapaan.

Uusi Kotiseutulehti ilmestynyt

2008-12-12T08:45:00.003+02:00

Tarvasjoen kunnan ja seurakunnan julkaisema sekä kotiseutuneuvos Kalervo Mäkisen toimittama Kotiseutulehti kolahti pitäjäläisten postilaatikoihin tällä viikolla. Kansisivulla kunnanjohtaja Oili Paavola tekee perusteellisen katsauksen Tarvasjoen näkymiin nyt ja tulevaisuudessa.

Monipuolisesta sisällöstä mainittakoon erityisesti "Viron vapaussota ja Pohjan pojat" -artikkeli, joka valottaa Viroon vapaussotaan 1910-luvun lopulla lähteneiden tarvasjokisten miesten vaiheita. Myös nyt jo yli 90-vuotiaan Meeri Holmbergin haastattelu on antoisaa luettavaa viime vuosien mikrohistoriasta kiinnostuneille.

Lehti on luettavissa pdf-muodossa Tarvasjoen seurakunnan sivuilla - klikkaa yllä olevaa linkkiä!

Juvakoski Juvalta

2008-09-07T22:58:00.001+03:00

Tarvasjoen Juvan kartanoon eli kapteeninpuustelliin tuli vuonna 1867 vuokraajaksi Karl Robert Lindström. Hän oli syntynyt kesällä 1833 Kiskon Hongiston kylän Mattilan rusthollissa talon isännän, Reginan aviottomana lapsena. Paria vuotta myöhemmin Regina Arvidsdotter Hammar meni naimisiin Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta tulleen kapakoitsija Christopher Lindströmin kanssa. Perhe muutti saman tien Helsinkiin, missä Christopher mainitaan puutarhurina. Siellä myös syntyi pariskunnan tytär Sophia, joka kuitenkin menehtyi alle kolmivuotiaana. Myös Regina kuoli Helsingissä, vuoden 1848 syksyllä.

Karl Robert käytti siis sukunimeä Lindström, mutta Kiskon kastettujen luettelossa hänet mainitaan aviottomana. Mikään mahdottomuus ei toki ole, että Christopher olisi ollut hänen isänsä. Reginan isän, Arvid Hammarin suku oli ollut jo yli 100 vuotta Hongistossa rusthollareina, mutta aivan alunperin Hammarit olivat tulleet Kiskoon Marttilan pitäjän Tilkaisten kylästä.

Niinpä ympyrä tavallaan sulkeutui, kun Karl Robert Lindström saapui silloiseen Marttilaan kuuluneen Euran kappelin Juvan kartanoon "arrendaattoriksi". Hän oli jo tätä ennen hankkinut maanviljelijän kannuksensa Paarskylän ja Sandön kartanoissa. Niistä hän toi mukanaan Juvalle erinomaiset suositukset. Karl Robert oli mennyt naimisiin tanskalaissyntyisen Matilda Brucen kanssa, joka oli kotimaassaan opiskellut meijeriköksi. Hän aloittikin Juvalla meijerin pidon, joka 1889 laajeni alueelliseksi Juvan meijeriksi ja edelleen Tarvasjoen Marttilan Meijeri Oy:ksi. Kartanon karja oli pitäjän suurin ja myös ensimmäinen AY-karja.

Perheeseen syntyi vuosien kuluessa kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Yksi pojista ja molemmat tyttäret kuolivat nuorena. Jäljelle jääneistä veljeksistä Karl Lindström oli myöhemmin Ypäjällä asemapäällikkönä, kun taas Werner Sakeus jatkoi isänsä jälkeen Juvan isäntänä. Isän kuollessa Werner oli vasta 13 vuoden ikäinen, mutta heti rippikoulun jälkeen hän otti äitinsä suojeluksessa ohjat käsiinsä. Hän meni naimisiin Marttilan legendaarisen nimismiehen, Sjömanin tyttären Helmin kanssa. Tämä pariskunta oli perustamassa lukuisia yhdistyksiä ja yrityksiä nykyisen Tarvasjoen alueella. Hän toi pitäjään mm. puhelimen, oli perustamassa maamiesseuraa, suojeluskuntaa, maataloustuottajia jne jne. Werner Lindström, joka suomensi sukunimensä Juvakoskeksi, oli myös Tarvasjoen viimeinen kuntakokouksen esimies ja ensimmäinen uuden kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Helmi Lindström oli aktiivinen mm. martoissa ja lottatoiminnassa.

Lopulta 1934 Werner Sakeus Juvakoski osti Juvan kartanon itselleen. Hänen kuoltuaan kuusi vuotta myöhemmin perikunta pilkkoi kartanon myymällä pellot ja metsät eri omistajille. Näin tämä jo vuonna 1464 ensimmäisen kerran mainittu herraskartano tavallaan lakkasi olemasta.

Tunnelmaa Juvankoskelta

2008-07-02T15:07:00.002+03:00

Lukeminen saa loistamaan

2008-03-27T14:47:00.006+02:00

Kotiseutuneuvos Kalervo Mäkisen kirjoittama Tarvasjoen kirjaston 150 -vuotishistoriikki on mielenkiintoista luettavaa kenelle tahansa kulttuuri-ihmiselle.

Kirjassa lainataan mm. paikkakunnalla pitkään vaikuttanut opettaja Vilho Mattilaa, joka toteti vuonna 1957 seuraavaa; "Kirjoissa on kaikkien menneitten aikojen sielu. Kirjat ovat opettajia, jotka opettavat meitä ilman vitsaa ja kuristusta, ilman kiukkuisia sanoja ja maksua pyytämättä."

Voisikos sen kauniimmin sanoa!

Kirjaa voi ostaa suoraan kirjastosta ja sen kustantajana on loimaalainen Kustannus HD.

Tarvasjoen rippikirjoja internetissä

2008-01-24T11:39:00.000+02:00

Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen vapaaehtoisvoimin kokoamassa Digiarkistossa on jo muutaman ajan ollut saatavilla Tarvasjoen eli entisen Euran kappelin digitoituja rippikirjoja vuosilta 1737-67 ja 1797-1820. Nämä tiedot löytyvät Marttilan seurakunnan yhteydestä, jonka kappelina nykyinen Tarvasjoki tuolloin oli.

Esimerkkinä on kooltaan pienennetty kuva Juvan kartanon kohdalta vuosilta 1762-1767. Ylimmillä riveillä näkyvät paroni Magnus Armfelt ja vaimonsa Maria Catharina Wennerstedt. Juvan kartanosta he myöhemmin muuttivat Halikon Joensuun kartanoon perheineen.

Digiarkistoa voi tukea heidän kotisivuiltaan löytyvillä tavoilla!

Adolf Lindmanin päiväkirja

2008-01-11T09:00:00.000+02:00

Tarvasjoen seurakunta julkaisi vuonna 1972 papinvirkansa perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi kirjasen "Euran saarnahuonekunnan saarnaajan päiväkirja vuosilta 1853-1859". Kyseistä päiväkirjaa piti mainittuun aikaan herra Adolf Lindman.

Saarnaaja Lindman oli syntynyt Turussa 4.5.1821 muurarinkisällin perheeseen ja ahkerana miehenä opiskellut itsensä ylioppilaaksi 1846. Papiksi hänet vihittiin Porvoossa kolme vuotta myöhemmin. Sen jälkeen hän oli ollut Paattisten apupappina vuoden verran sekä Karjalohjalla samoin apupappina 1850-53. Viimeksi mainittuna vuonna hänestä tuli sitten Marttilan pitäjään tuolloin kuuluneen Euran kappelin saarnaaja kuudeksi vuodeksi. Nykyisin Euran kappeli tunnetaan Tarvasjokena.

Saarnaajan virasta Lindman siirtyi takaisin Paattisille, tällä kertaa kappalaisena. Lopulta hänestä tuli Turun linnan vankilansaarnaaja ja varapastori. Hän oli mukana lukuisissa eri luottamustoimissa, jotka monesti liittyivät muinaismuistojen vaalimiseen ja historian tutkimiseen. Omien sanojensa mukaan hän oli sitä mieltä, että "jokaisen kansalaisen.....jollei kirjoittaa oman aikansa historiaa, ainakin jättää jälkeensä sitä varten tarvittavaa aineistoa".

Uusi kotiseutulehti

2007-12-10T13:28:00.000+02:00

Tarvasjoen kunnan ja seurakunnan julkaisema sekä kotiseutuneuvos Kalervo Mäkisen toimittamana "Tarvas Kotiseutulehti" on juuri ilmestynyt.

Vuoden toisessa numerossa käsitellään ajankohtaista kuntaliitosasiaa oman pitäjän näkökulmasta. Kalervo Mäkinen esittelee "Kaksi Franssia" eli Fransit Nummila ja Tarvas. Lisäksi artikkeleista löytyvät "Itsenäisen talonpojan tulevaisuus", "Lotan puheenvuoro" ja seurakunnan toimintaa esitteleviä juttuja.

Tarvasjoen seurakunnan sivuilta voit lukea tämän maanmainion ja pieetillä tehdyn lehden aiemmin julkaistuja numeroita aina vuodesta 1999 lähtien.

Maunulan sukuseura

2007-11-21T21:27:00.000+02:00

Krister Kristerssonin (1734-1800) ja Kaisa Heikintyttären (1746-1788) jälkeläisillä on sukuseura nimeltä Maunulan sukuseura. Krister ja Kaisa olivat isäntäparina Suurilan kylän Maunulan talossa 1700-luvun toisella puoliskolla.

Sukuseura julkaisi vuonna 2001 Kyösti Piispan kokoaman teoksen "Maunulan suku Tarvasjoen Suurilan kylästä". Tähän kirjaan tuli tänä vuonna täydennysosa.

Nyt sukuseura on avannut omat internet -sivunsa, joille pääset tästä.

Kiitokset R. Saariselle Turkuun vihjeestä!

Tuomarilan rusthollista sananen

2007-10-15T20:18:00.001+03:00

Tarvasjoen Tuomarilan ratsutilan isäntä Matti Wilhelm Tuomarila syntyi helmikuussa 1842. Isä Juho Erkinpoika oli talon edellisen isännän poika ja äiti Liisa Heikintytär rusthollarin tytär Halikon pitäjän Vaskionmäeltä. Avion myötä Liisa muutti Tuomarilaan 16. päivä joulukuuta 1826, vaikka vihkiminen olikin tapahtunut jo saman vuoden kesäkuussa.

Matti Wilhelmillä oli viisi vanhempaa sisarusta sekä yksi nuorempi sisko.

Avioliiton satamaan Matti Wilhelm purjehti Liedossa marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1865. Puoliso Gustava oli syntynyt Pyhältön Kalloisten talossa tammikuussa 1846. Gustavan isä Henrik Matsson oli tuolloin tilallisena ao. talossa, josta hän muutama vuosi myöhemmin siirtyi Kaurinkosken Etutalon isännäksi. Gustavan äiti oli hänen kaimansa - Gustava Johansdotter.

Tuomarila Tarvasjoki Kaurinkoski

Saarnaja Lindfeldt ja vaimonsa Lilius

2007-08-19T16:23:00.000+03:00

Tamperelaisen teurastajan, Karl Herman Lindfeldtin ja vaimonsa Justina Lithanuksen kesäkuussa 1817 syntynyt poika, isänsä kaima, opiskeli paikallisessa pedagogiossa vuosina 1825-28. Sieltä hänet lähetettiin Porin triviaalikouluun elokuun lopulla vuonna 1828. Porista Karl Herman jatkoi opintietään Hämeenlinnaan ja edelleen Helsinkiin, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi joulun alla 1836.

Hänet vihittiin kolmen vuoden kuluttua papiksi Turun hiippakunnassa ja seuraavina vuosina hän toimi pappina Vampulan ja Akaan pitäjissä. Sieltä hän muutti Tarvasjoen saarnaajaksi vuonna 1846. Hän myös kuoli Tarvasjoella neljä vuotta myöhemmin.

Vuodesta 1840 lähtien Karl Herman oli ollut naimisissa Vampulan kappalaisen tyttären, Johanna Fredrika Liliuksen kanssa. Johanna Fredrika eli miehensä kuoleman jälkeen leskenä peräti 41 vuotta ja tuli haudatuksi Tarvasjoen kirkon viereen miehensä kanssa samaan paikkaan. Massiivisen muistomerkin juurelle on haudattu myös Karlin ja Johannan lapsia; Paulina, Maria Lovisa, Paul Alfrid ja Karl Vilhelm. Lisäksi haudassa lepää Johanna Liliuksen vuonna 1817 syntynyt sisko Eva Lovisa.

Johannan ja Evan isä oli siis Vampulan kappalainen Fredrik L. ja äiti Johanna Margareta Krook.

Lindfeldt Lilius Tarvasjoki

Tarvasjoen ystävyyskunnasta

2007-08-08T09:31:00.000+03:00

Tarvasjoen virolaisen ystävyyskunnan, Novan, merkittävin kulttuurillinen nähtävyys on noin vuonna 1750 rakennettu puinen kirkko. Kirkkorakennus on pyhitetty Pyhälle Olaville. Tämän lisäksi Virossa on vain kaksi tälle norjalaiselle pyhimyskuninkaalle omistettua kirkkoa.

Vaatimattoman kokoisen rakennuksen erikoisuuksia ovat puinen ratasristi 1800-luvulta ja vuodelta 1836 oleva lasinen alttaritaulu. Nämä molemmat ovat koko maata ajatellen ainutlaatuisia.

Novan seurakunta on pyrkinyt restauroimaan hautausmaan vanhoja takorautaisia muistomerkkejä ja sijoittanut niitä uudelleen kirkkomaalle. Pyhän Olavin kirkko muodostaakin syrjäiselle sijainnillaan herkän kokonaisuuden, joka tekee satunnaiseen ohikulkijaan rauhoittavan vaikutuksen.

Hautausmaalla on muistomerkki myös vuoden 1918 vapaussodassa kaatuneille novalaisille.

Estonia Nova vald kirik

Tarvasjoen nykyisestä kirkkorakennuksesta

2007-06-26T20:59:00.000+03:00

Euran l. nykyisen Tarvasjoen saarnahuonekunnan kirkonkokous päätti toukokuun lopulla 1774 kappelin silloisen kirkon olevan niin huonossa kunnossa, että se olisi purettava ja tilalle rakennettava kokonaan uusi.

Marttilan eli emäseurakunnan pitäjänapulainen Gabriel Haberfelt sai tehtäväkseen hankkia tuomiokapitulilta luvan tähän yritykseen. Asiassa ei kummankaan osapuolten taholta viivästelty ja jo vajaan kuukauden kuluttua, täsmälleen 25.6.1774 tuomiokapitulilta tuli myönteinen päätös.

Euran kappeliseurakunta ei ollut aivan yhtä nopea omissa päätöksissään ja vasta kolme vuotta myöhemmin, alkusyksystä 1777, sai asia jatkoa. Tuolloin kirkonkokous päätti seuraavaa;

A) Rakennusmestariksi otettaisiin turkulaisen kirkonrakentaja Antti Piimäsen poika, kirvesmies Mikkeli Hartlin, jolle maksettaisiin rahana 500 kuparitaalaria kirkonkassasta sekä kappa rukiita, kakku ja juusto joka talolta plus kyydit Euran ja Turun välillä

B) Hyväksyttiin Hartlinin tekemät piirustukset

C) Laittaa kirkon pituudeksi 12 syltä ja leveydeksi 5,5 syltä

D) Ottaa kirkonrakennuksen osakkaiksi ne Liedon emäseurakunnan kylät, joiden asukkaat ennenkin olivat käyneet Euran kappeliseurakunnan jumalanpalveluksissa ja varata näille tarvittavat penkit

E) Lähettää kirkon piirustukset tuomiokapitulin kautta Hänen Majesteettinsa vahvistettaviksi

F) Rakentaa kivijalka vielä samana vuonna, ajaa puutavara paikalle talven aikana ja rakentaa itse kirkko vuoden 1778 keväällä, mikäli Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa olisi siihen mennessä vahvistanut piirustukset

G) Laittaa kirkkoon kolme lehteriä.

Eräiden isäntien saamattomuuden takia puukuormia ei tullut tarpeeksi talven 1777-78 aikana, joten kirkko valmistui vasta vuonna 1779. Tämä kirkko palvelee yhä Tarvasjoen seurakuntaa ja on samalla muisto kustavilaisen ajan arkkitehtuurista sekä Piimäsen suvun tunnustetusta ammattitaidosta. Mikkeli Hartlin rakensi tämän kirkon lisäksi ainakin Pöytyän, Yläneen ja Säkylän kirkot sekä Kosken Tl kellotapulin.

Eräs tapaus vuodelta 1746

2007-06-18T12:02:00.001+03:00

S. G. Elmgren kertoo vuodelta 1857 peräisin olevassa Marttilan Karinaisten Kosken ja Tarvasjoen historia -kirjasessaan harvinaisesta tapauksesta Tarvasjoen kirkossa vuonna 1746. Tuolloin oli vielä käytössä nykyistä edeltävä kirkkorakennus.

Tekstin on alkuperäisestä ruotsinkielestä suomentanut Esko Hallanheimo - originaalin oli herra Elmgren löytänyt tuolloin 150 vuotta sitten kirkonarkistosta.

"Virren 95 viimeisen säkeistön aikana tuli kirkkoherra kappalaisen kanssa sakaristosta ja heti heidän jäljessään seurakuntaan hakeutuvat Ivan Gusminsin ja hänen jälkeensä lautamies Johan Julla Halikkolasta ja kuudennusmies Johan Mikkola Hongistolta. Sitten kirkkoherra virkaveljensä kanssa astui alttarille, kun taas esiteltävä ja todistajat eli kummit jäivät seisomaan alttarikaiteen ulkopuolelle.
Kirkkoherra piti lyhyen puheen seurakunnalle psalmin 117 johdolla rohkaisten kaikkia kiittämään ja ylistämään Herraa esilläolevan asian johdosta, jonka jälkeen seurakuntaan otettava teki uskontunnustuksen julkisesti lukemalla Athanasiuksen tunnustuksen ja sai uuden nimen Johan Kustaanpoika kirkkoherran ja kappalaisen käsien päällepanemisella. Sen jälkeen tilaisuus päättyi Herran siunaukseen ja virteen 150."

Kyse oli siis kreikkalaiskatoliseen kirkkokuntaan kuuluneen henkilön ottamisesta luterilaisen seurakunnan jäseneksi. Muutama vuosi tuon edellä kuvan tapahtuman jälkeen eräs ranskalainen opettaja kastettiin myös luterilaiseksi samoin kuin pari venäläistä.

Häiden viettämisestä

2007-06-16T10:27:00.001+03:00

Juhannus on aivan kohta ja niinpä olen tähän kopioinut S.G. Elmgrenin vuonna 1857 julkaisemasta "Marttilan, Karinaisten, Kosken ja Tarvasjoen Historia vuodelta 1857" kirjasesta hieman tietoja entisaikain häiden vietosta ao. seudulla. Tekstin on alkuperäisestä ruotsinkielisestä versiosta suomentanut Esko Hallanheimo. Julkaisua myydään Tarvasjoen kunnantalolla.

Häitä vietetään tavallisesti kaksi päivää ja jatkona seuraa vielä tupaantuliaiset. Sulhanen vierasjoukon kanssa matkaa morsiamen kotiin kovaäänisen musiikin soidessa ja perinteeseen kuuluu, että ken tahansa kohtaakin matkueen, on kestittävä paloviinalla tai vastaavalla koko hääsaaton seisahtuessa.

Morsian koristetaan kaikin tavoin ja sen suorittavat siihen kykenevät morsiamen pukijat eli kaaset. Häämusiikkia soitetaan tavallisesti kahdella viululla ja klarinetilla, tanssitaan polkkaa ja katrillia.

Kutsumattomia kuokkavieraita eli nurkkafyrrejä tulee runsaasti. Vihkiminen ja lapsen kastaminen suoritetaan nykyään sangen harvoin kirkossa.

Toisaalla kirjasessa kerrotaan, että nuoret miehet joutuvat osaksi etsimään morsmaikkunsa lähipitäjistä, koska tyttöjä ei kotiseudulla ole riittämiin. Ajanjaksolla 1795-1855 seudulla oli naisia noin 4,5% enemmän kuin miehiä. Herra Elmgrenin mukaan tämä tilanne on melko poikkeuksellinen moneen muuhun alueeseen nähden.

Tarvasjoki Elmgren Marttila

Tarvasjoen hautausmailta

2007-06-04T14:52:00.000+03:00

Tarvasjoen seurakunta on viime vuosina kunnostautunut erinomaisella tavalla vanhan kulttuuriperinnön vaalimisessa.

Krimin sodan aikainen, venäläinen sotilashautausmaa kunnostettiin muutama vuosi sitten yhdessä kunnan kanssa. Samalla paikka sai asianmukaisen opastaulun. Venäläisten sairauteen kuolleiden sotilaiden viimeinen leposija on Härkätien varrella, Tarvashovin vapaa-ajankeskuksen alapuolella.

Kirkon parkkipaikalla voi yhä nähdä kiviaidassa riimuja, joihin hevoset aikoinaan kiinnitettiin kirkonmenojen ajaksi.

Sokerina pohjalla on useiden 1800-luvulta peräisin olevien takorautaisten hautamuistomerkkien kunnostus. Eräs niistä on jopa siirretty taannoin vihitylle hautausmaan laajennusosalle. Useimmissa seurakunnissa vanhat hautamerkit tuntuvat olevan ongelmajätettä, mutta toisinkin voi siis olla.

Tarvasjokea

2007-05-28T08:19:00.000+03:00

Tarvasjoen läpi virtaavat sekä Paimionjoki että Tarvasjoki. Jälkimmäinen muodostaa aivan keskustaajaman tuntumassa kauniin putouksen, jonka alapuolella on ollut ikiaikainen kahluupaikka Härkätien kulkijoita varten.

Samasta paikasta alkaa Kotiseutuyhdistyksen vuosi sitten avaamana, joen rantamaisemia kulkeva luontopolku. Sen varrella on pieniä esittelytauluja, joissa kerrotaan alueella elävistä kasveista ja eläimistä.

Putouksen alapuolella on pidetty myös suuret laulujuhlat 1920-luvulla. Tätä varten rakennettiin tilapäiset katsomo sekä esityslava.

Gustaf Mauritz Armfelt - juhlanäytelmä tulossa!

2007-05-11T09:57:00.000+03:00

Juvankoski

2007-05-07T18:50:00.000+03:00

Paimionjoessa sijaitsee Juvankosken putous, joka on padottu 1900-luvun puolivälin jälkeen. Koskessa on kotiseutuneuvos Kalervo Mäkisen tutkimusten mukaan sijainnut Suomen ensimmäinen paperitehdas. Tämä olisi tapahtunut paria vuotta aiemmin kuin yleisesti vanhimpana pidetyn Pohjan pitäjän Tomasbölen paperimyllyn rakentaminen.

Piispa Juhana Gezelius vanhempi oli nimittäin perustanut Turun tuomiokirkolle oman kirjapainon ja kutsunut asiantuntijaksi saksalaisen Bertil Oberhärin. Tämä olisi sitten kokeillut oman paperin tuotantoa jossakin Marttilan silloiseen emäpitäjään perustetussa paikassa. Tämä olisi käytännössä tarkoittanut nimenomaan Juvankoskea.

Nykyisellään koski on mahtava näky porttien ollessa auki. Padon toisessa reunassa (ei kuvassa) on näkyvissä uittoputki, jota myöten vielä 1970-luvun alussa tukkeja uitettiin alavirtaan. Kuvan oikean laidan metallinen putki johtaa koskessa olevaan voimalaitokseen.

Virola

2007-05-04T09:37:00.000+03:00

Tarvasjoen Euran kylän liepeillä oli jo 1700-luvun lopulla Virolan torppa. Torppareina mainitaan mm. Mats Christersson, Johan Michelsson ja Anders Danielsson vuosien 1792-1855. välisenä aikana.

Virolan torpan suurimpia hetkiä lienee ollut 28. päivä toukokuuta vuonna 1844, jolloin veljekset Johan ja Henrik menivät tuplahäissä naimisiin Tuorilan Vanhatalon tyttärien, Maria Kristina ja Ulrika Henriksdotterien kanssa.

Tarvasjoen Killalan kylässä on myös sijainnut samanniminen torppa.
Myöhemmin Virolasta muodostui oma maatila ja 1980-luvulla alueesta rakentui moderni omakotialue.

Virolan vanha päärakennus on jo kauan seissyt tyhjänä. Kunta onkin päättänyt purattaa rakennuksen, joten tässä pieni muisto katoavasta menneisyydestä.

R. Saarinen Turusta on ystävällisesti toimittanut seuraavia lisätietoja;

Virolan viimeisen torppariperheen,Antti Danielinpoika ja Anna Liisa Heikintyttären vanhin v.1850 syntynyt tytär Maria Sofia vihittiin 15-vuotiaana 12.4.1866 Matti Vilhelm Matinpojan kanssa,joka oli Liedon
Kaurinkosken Etutalosta. Heille syntyi 4.12.1869 poika nimeltään Anders Vilhelm. Hänet tunnettiin myöhemmin Antti Mikkolana,tuomari ja kansanedustaja sekä Turun Sanomien perustajana.

Hänestä on Raimo Vahteran kirjoittama laaja elämänkerta Turun Sanomien
100-vuotisnumerossa 2.1.2005.

Tarvasjoen suurmies - kreivi Armfeldt

2007-04-27T15:27:00.000+03:00

Kustaa Mauritz Armfeltin syntyi nykyisen Tarvasjoen kunnan Juvan kartanossa maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 1757. Hänen isänsä oli paroni, vapaaherra Magnus A. ja äitinsä Maria Wennerstedt.

Kustaa Mauritzin elämänvaiheet on kuvattu eloisasti lukuisissa eri kirjoissa. Hänen merkittävä roolinsa Suomen historiassa tiedostettu ja hänen persoonaansa on tulkittu monin tavoin.

Eräänlaisena yhteenvetona koko urasta voisi todeta, että "hän oli ainoa suomalainen, jonka kuolemaa Venäjän keisari on itkenyt".

Kukaan meistä ei kuitenkaan synny merkkihenkilönä. Kevättalvisena päivänä vuonna 1757 Juvan kapteeninpuustellissa syntynyt poika sai joka tapauksessa mielenkiintoisen alun elämäntaipalelleen. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä, vain päivän kuluttua syntymästä, pidettiin kartanossa jo kastajaisia.

Kummeiksi tämä tuleva suurmiehemme sai neljä naista. Tämä ehkä yllättäväkin seikka ansaitsee mielestäni tulla esitellyksi. Kesän korvalla Tarvasjoen kotiseutumuseossa avattavaa Armfelt -näyttelyä varten kävin Turun maakunta-arkistossa ottamassa kopion Marttilan seurakunnan mikrofilmistä JK196. Siitä löytyi tämä oheinen aukeama, josta toisessa kuvassa on suurennettu Kustaa Mauritzin kastemerkintä.

Huom; suurempi kuva on muodostettu kahden eri A4-arkin skannaustuloksesta yhdeksi kuvasti. Samalla kuvaa on hieman rajattu ja oikean puoleista sivua suoristettu.

Seuraavassa kastemerkinnän tulkinnassa on saatu korvaamatonta apua Terhi Arpalahdelta!

hr Capit: för Lif Drag: Reg: och Masku compag:högvälb: Baron Magnus Armfelt, fru Maria Wennerstedt = Henrirakuunarykmentin Maskun komppanian kapteeni, jalosukuinen herra paroni Magnus Armfelt, rouva Maria Wennerstedt

Kummien osuus on osaksi hyvin sekava, mutta tulkittavissa.

Testes:

??skan ifrån Åbo fru B? Lovisa Armfeldt
?ll adjutanskan Rehbinder ifrån Ingois
och ? fru Brigitta Margaret Cedersparre
Jung: Otteliana Armfeldt ifr: ?ukisp?
? Klinki ifr: Pojo

Eri lähteistä koostetun tiedon perusteella identifioidaan kummeiksi seuraavat henkilöt;

Lovisa Sophia Armfelt Turusta, jonka puoliso oli Hovioikeuden kanslisti Carl Gustaf Brunow
Brita Margareta Cedersparre Liedoin Ingoisten kylästä, jonka puoliso oli paroni Berndt Johan Rehbinder
Nuori rouva Otteliana Armfelt Turusta, jonka puoliso oli tehtailija Sierks
Klick Pohjan pitäjästä

Viimeksi mainittu tarkoittanee Pohjan pitäjässä asunutta Carl Gustaf Klickiä ja hänen vaimoaan Maria Armfeldtiä. Maria A. oli syntynyt 1727 ja hänen isänsä Gustaf A. oli taasen syntynyt 8.2.1701 Inkerinmaan Hatsinassa. Näin ollen kyseessä oli Magnus Armfeltin sisar ja pienokaisen täti.
Alin kummimerkintä jättää epäselväksi oliko paikalla todellakin Maria vain hänen puolisonsa luutnantti Klick. Pidän luultavampana, että lapsen kummina oli nimenomaan Maria A.

Huomiota herättää se, että kastekirjassa lapsen etunimenä on pelkästään Gustavus. Kreivi Armfeldt olikin ottanut itse myöhemmällä iällä käyttöön Mauritzin.

Armfelt Tarvasjoki Wennerstedt

Tarvasjoen Kotiseutumuseo

2007-04-25T19:43:00.000+03:00

Kotiseutumuseo

Vanha viljamakasiini on saanut Tarvasjoen uudelta kirkkomaalta arvokkaan paikan ja toimii pitäjän kotiseutumuseona. Museo on avoinna kesäisin ja joka vuosi näyttely on koottu eri teeman ympärille perusesineistöä täydentäen.

Vuonna 2005 olivat vuorossa hakkapeliitat ja viime vuonna Amerikan siirtolaiset, joita Tarvasjoeltakin lähti valtameren yli kymmeniä paremman elämän toivossa.

Näyttelyiden, kuten niin monien muidenkien yhdistyksen historiaan liittyvien aktiviteettien primus motorina on ollut vuodesta toiseen kotiseutuneuvos Kalervo Mäkinen.

Osoituksena pienen paikkakunnan yhteen hiileen puhaltamisesta vuoden 2006 keväällä makasiini sai uuden maalikerroksen kunnan ja Lions Clubin ansiosta.

Kesän 2007 teemana on pitäjän oma suurmies, Kustaa Mauritz Armfelt. Hänen syntymästään tuli 31.3 kuluneeksi 250 vuotta. Pysy kuulolla, kerromme näyttelyn avautumisesta piakkoin!